keskiviikko 30. syyskuuta 2009

MEJÄ-kokeissa & tassuvamma

Minua vaivaa nykyään krooninen kiire kun olen ahtanut kalenterin täyteen kaikenmoista menoa, mutta josko nyt kerkeisi päivitellä viime viikonlopun hienon tuloksen tänne. Osallistuimme Siirin kanssa Springerspanielit ry:n järjestämiin MEJÄ-kokeisiin Laitilassa ja tuloksena hienosti AVO 1, 43 pistettä ja siirto voittajaluokkaan heti toisessa kokeessa! Viimeksi kilpailimme mejässä vuonna 2006 ja silloinkin tuli siis ykköstulos - tuomarin sanoin kannattaisi käydä mejämetsällä useamminkin. ;-)

Muutoinkin Siiri on viidessä kokeessa jälkivalioituneen, jo edesmenneen Ennin tapaan todellinen laiskan ihmisen mejäkoira - edellisen harjoitusjäljen nimittäin vedin Siirille elokuussa 2008. Monesti kyllä ennen suoritustamme päivittelin soitellen sotaan -meininkiäni kun sentään uhrasin tuolle koetukselle kokonaisen viikonlopun, tankillisen bensaa (+ ilmomaksu) ja hirvikärpäsarmeijasta niin maukkaalta maistuneen nahkani. Onneksi turhaan, sillä kyllä Siiriin voi jäljellä luottaa!

Tosin enhän minä aluksi luottanut - sydän hakkasi hurjana Siirin tehdessä tarkistuspistoja jäljen sivuun. Selvästi se vähän haki sopivaa jäljestystyyliä tauon jälkeen, mutta tehtävä - jäljen selvittäminen - kyllä tuntui Siirillä olevan koko ajan mielessä kirkkaana ja ykkössijalla. Loppuosuudella optimaalinen jäljestystyyli löytyi ja se mentiin lähes jäljen päällä risukoista ja tiheiköistä huolimatta.

Sitten ikävämpiin asioihin: havaitsin tässä yllättäen Siirin etutassun varpaan olevan tulehtunut ja turvonnut. Hetken asiaa pohdittuani vakuutuin, että tuo tassuvamma on ollut Siirillä jo pidempään, sillä tämä selittää oikeastaan kaiken minua syyskuussa mietityttäneen käytöksen, kuten vauhdin hidastumisen tassuja kovasti tärisyttävässä agilityssä (tokossa ei niinkään) ja vetämisen vähentymisen (Siiri ei näemmä voi olla täysin terve jos se kävelee hihnassa kuin "normaali koira"!). Ihanaa, että kaikki mitä luultavimmin selvisi ja Siiri pääsee pian taas antautumaan harrastuksilleen täysillä, ilman kipuja. On se kyllä ollut urhea otus suoriutuen hienosti kipeällä tassulla monista jutuista, joihin minä sitä olen autuaan tietämättömänä raahannut. Eläimet ovat vaan niin taitavia peittämään kipunsa, vaikka siltikin nolottaa, etten aikaisemmin ymmärtänyt kurkata varpaita.

No, nyt on antibioottikuuri päällä ja varvas on jo ihan muutamassa päivässä parantunut huimasti, mm. märkivä vuoto kynsivallista on lakannut. Toko-kokeet parin viikon päässä jäävät antidopingin takia väliin ja sitten alkaakin minulla maatilaharjoittelu, mutta ehkä meidän siinä lajissa onkin nyt parempi keskittyä harjoitteluun kuin kisaamiseen.

sunnuntai 20. syyskuuta 2009

TOKO-koe, Vantaa

Osallistuimme eilen tottelevaisuuskokeisiin Hakunilan urheilupuistossa.

Paikalla istuminen.
10
Paikalla makaaminen. Mikä siinä liikkurissa on, kun sitä tarvii joka ikinen kerta paikallamakuun alussa tuijottaa kuin ufoa? Maahan meni jälleen vasta toisella käskyllä, ja silloinkin toodella jännittyneesti ja hitaasti. Lisäksi oli eka maannut kyynärpäät ylhäällä mistä liike nollille. Selkeästi Siiri stressaa kisapaikallaolon alkua, loppua kohden se kyllä sitten asettui.
Seuraaminen. Asenne hyvä, mutta tekniikassa hiomista: vinohkoja perusasentoja ja jalkaan liimautumista. 8
Idari. Ei istunut. Nyt on kyllä pää tyhjä, en tiedä mitä tämän liikkeen kanssa tekisi kun istuminen ei vain satojen ja taas satojen vahvistamistenkaan jälkeen kisoissa koskaan toimi. 7
Luoksetulo. Siirin kontakti liikkeen alussa tipahti juuri kriittisellä hetkellä, ja maahanmenoon liikkeen alussa tarvittiin kaksoiskäsky. Lisäksi ennakoi toista luoksetulokäskyä. Sinänsä luoksetulo oli oikein hyvä, sopivan vauhdikas ja paaaljon nopeammat pysähdykset kuin viimeksi! Avustajatreenit ovat toimineet. 7,5
Ruutu. Hyvä merkki, ruutuun sivusta. Maahanmenokäskyn annoin todella painokkaasti, ehkä turhaa varmistelua... Luoksetulo vauhdikas ja täsmällinen. 8
Ohjattu. On kyllä ihan ansaittu kymppi, enpä keksi itsekään moitittavaa. 10
Metallinouto. Nouto ok, mutta ohjatun ja metallin välillä Siiri keksi jotain läheiseltä nurtsilta ja tuijotti sinne suuntaan koko loppukokeen aina kuin suinkin vain kerkesi. 9
Tunnari. Siirin tuijotellessa siltä meni kapuloiden vienti kokonaan ohi ja se ei ensin meinannut löytää niiden luo. 8
Kaukot. Edelleen Siirin ajatukset olivat ihan muualla, se oli kuin vietereillä valmiina sinkoamaan häiriön suuntaan. Vaihdot olivat hitaat ja vähän vaillinaiset, kun kroppa oli niin jännittyt, ja lisäksi eteni. 6

Lopputuloksena 242 pistettä eli jälleen uusi EVL2-tulos muiden jatkoksi. Tuomarina oli Markku Santamäki.

Olin tosi tyytyväinen Siirin vireeseen ensimmäisessä osiossa; se oli iloinen, vauhdikas ja keskittynyt. Jälkimmäisessä osiossa oli sitten tuo tuijotusongelma. Aluksi ajattelin, että nyt iski kisakooma, mutta sitten muistin, että Siiri on joskus treeneissä ollut hetken aikaa aivan samanlainen havaittuaan esim. kentän yli kipittäneen oravan tai jossain kauempana lönköttelevän kissan. Suorituksen jälkeen lähdin kokeeksi kävelemään Siirin tuijotussuuntaan, ja sinnehän tuo hinkui ihan hulluna kuin höyryveturi, eli jotain se siellä oli nähnyt. Todella huojentavaa, sillä tuollaisia äkillisiä "häiriintymisiä" Siirille joskus satunnaisesti sattuu varsinkin tuollaisilla kisapaikan kaltaisilla rauhallisilla kentillä, ja niille ei vaan voi mitään. Kisakoomaa sen sijaan en takaisin millään huolisi!

lauantai 12. syyskuuta 2009

Treenejä

Kovasti olin huolissani Siiristä viime sunnuntain agikisojen jälkeen, mutta eipä tuo sentään kipeä taida olla. Tämän viikon springeritreeneissä Ojangossa treenasimme itsenäisesti yhtä rataa, ja Siirin touhussa oli taas selkeästi kovaa yritystä ja intoa. Ei se ehkä ihan täysillä mennyt, mutta kuitenkin niin, että agilityn riemu näkyi molemmilla. Taitaa mennä agikisan laamailut selittämättömän huonon päivän ja vähän myös uuden, oudon tilanteen piikkiin.

Treenien rata oli kyllä varsin helppo (vaan ei kuitenkaan ihan pelkkää suoraasuoraa), mutta se sopi tilanteeseemme hyvin. Saimme onnistuneita suorituksia, joista palkkasin Siirin viskaamalla sille sen suosikkivinkulelun - tästä on hyvä jatkaa. Tarkoitus olisi nyt osallistua täällä Ojangossa järjestettäviin epävirallisiin kilpailuihin ja harjoitella niissä kisaamista.

Tokossa olen ollut tällä viikolla aika saamaton... Noh, onhan tässä ollut kaikenlaista hässäkkää ja ajatukset muualla, mutta nyt en kyllä enää armahda itseäni. Treenattava olisi enemmän, jos haluan niitä tuloksiakin. Siirin vireen kannalta meille kyllä näyttäisi selkeästi sopivan ei niin tiukka treenitahti, mutta toisaalta muutamia liikkeitä, mm. kaukoja, pitäisi jaksaa hinkata säännöllisesti, jotta ne sujuisivat.

Eilen sentään oltiin Sadun ja Napin kanssa treenaamassa Ojangossa ja tänään otettiin lenkin yhteydessä pikkasen tokoa Biokeskuksen parkkiksella Tiinan toimiessa apurina. Pitääkin nyt alkaa selkeästi aikaisempaa enemmän panostamaan kimppatreenien sopimiseen ja treeniapulaisten (=sukulaiset, kaverit jne.) lahjomiseen, kun ne alentavat selkeästi treenauskynnystä ja lisäksi on muutamia juttuja, joita on tosi hankala harjoitella ilman apparia. Esim. luoksetuloon tarvitaan nyt paljon toistoja niin, että joku muu sujauttaa salaa takapalkan Siirin taakse salaa sen lähdettyä, sillä totta ihmeessä Siiri huomaa joka kerta, jos itse laitan takapalkan. Tällöin yrittäminen pysähdyksissä on riippuvaista siitä, onko se takapalkka siellä vai ei.

Idarin istumisongelman kanssa tappelua jatkettiin myös eilen. Tällä hetkellä tuntuisi siltä, että ratkaisu voisi piillä paitsi koiraan luottamisessa ("kyllä se istuu"), myös äänensävyssä. Siiri istuu parhaiten, kun annan istu-käskyn korkealla äänensävyllä, kun taas normaalisävyllä annettu käsky ilmeisesti sekoittuu helposti stå-käskyyn. Olen kyllä pitkään tiedostanut käskyjen äänensävyn merkityksen, mutta käytännössä olen sitten ilmeisesti vain ollut liian huolimaton, varsinkin kisoissa jännittäessä.

Tänään Biokeskuksella luoksetulossa nähtiin tosi hyviä pysähdyksiä eli uusi treenityyli toimii, mutta ohjatussa pyrki ensin keskikapulalle (mikä on Siirille hyvin harvinaista) ja lisäksi ennakoi merkkiä.

sunnuntai 6. syyskuuta 2009

Agilitykisauran takkuinen avaus

Jos eilen riemuitsin suuresti Siirin hienosta asenteesta ja tekemisen meiningistä kisakentillä, niin tänään oli kyllä sitten aivan päinvastaiset fiilikset. Vuorossa olivat siis meidän kummankin elämän ensimmäiset viralliset agilitykisat viime talvikautena tutuksi tulleella Purina-areenalle. Tarjolla oli kaksi agilityrataa.

Ensiksi starttasimme radalla, joka oli Mia Laamasen käsialaa. Tulokseksi saimme 10.45. Kepeillä Siiri jätti yhden keppivälin tekemättä, ja pituudella se arvioi hyppymatkan väärin kaataen viimeisen osan. Tulikin mieleen, että on paljon tullut treenattua pituutta medi-mitoilla kolmen kappaleen kanssa, eli nyt tarkkuutta tähän.

Siirin eteneminen oli jo tällä radalla varsin nihkeää: siitä puuttui ihan tyysten sellainen raivo ja tekemisen meininki, jollaista olin tottunut näkemään Siirillä agilityssä aina ennen viime tiistaina. Kuitenkaan mitään isompia jäätymisiä ei tullut. Seuraava rata olikin sitten jo viretilan osalta täysin fiasko, siis jotain ihan ennennäkemätöntä ja käsittämätöntä aikaisempaan nähden. Paikka paikoin Siiri jopa ravasi ja meno oli kaikin puolin ihan hirveän tahmeaa. Hylky tuli viimeisellä esteellä kolmannesta kiellosta.

Olo oli hivenen surumielinen toisen radan jälkeen. Ei siksi, ettemme saavuttaneet hienoja tuloksia, vaan siksi, että rakkaalla harrastuskaverillani ei selvästikään ollut tänään kivaa radalla, tai ei ainakaan likimainkaan niin kivaa kuin ennen. Enkä todellakaan ymmärrä miksi. Mitä ihmettä oikein on tapahtunut kahden viimeisen tiistain välillä? No, viime tiistain treeneissä en vielä hirveästi Siirin aikaisempaa hitaampaa menoa noteerannut, lähinnä olin vain tyytyväinen, että edes yhtenä treenikertana ehdin kunnolla sen vauhtiin mukaan. Nyt kun tahmeus vain lisääntyy rata radalta, tulee väkisinkin mieleen onko Siirillä kaikki hyvin? Onko se jotenkin kipeä? Sattuuko sitä jonkun esteen suorittaminen? Pelkääkö se jotain, josta minä en tiedä? Sillä on vaikea uskoa, että Siirin motivaatio lajiin olisi ykskaks vain kadonnut, ja tänäänkin se oli muutoin reipas kisapaikalla ja innostunut yhdessä tekemisestä ja motivaatioleluista repien innokkaasti niitä suoritusten jälkeen mutta... joku siellä radalla vaan mätti. Suuri mysteeri on myös, miksei tämä ongelma - mikä se sitten ikinä onkaan - näkynyt eilen tokokehässä jossa Siiri antoi kaikkensa ollen iloinen ja vauhdikas (sama juttu muuten viime tiistaina Ojangossa, agilityssä Siiri oli vaisu mutta tokossa teki täysillä). Myös lenkeillä Siiri painaa entiseen malliin, mikä ei puhu terveysongelmien puolesta.

No, ilman surua ei olisi iloa eikä ilman epäonnistumisia olisi onnistumisia. :-) Ehkä tämä tästä menee ohi ja löydämme agilityn riemun takaisin, katsellaan nyt ihan rauhassa. Nyt laitan tosin viralliset kisasuunnitelmat jäihin siihen saakka, kunnes Siiri taas antaa treeneissä kaikkensa kuten ennen. Sillä välin voimme tokoilla ahkerasti, kun se homma kerran tuntuu maistuvan Siirille ihan kympillä. Kovasti myös toivon, että pääsemme nyt syksyllä mejä-kokeisiin.

lauantai 5. syyskuuta 2009

Tottelevaisuuskokeissa

Lauantaina palasimme tokokentille Tuomarinkylän vinttikoirakeskuksessa. Kuten edellisessä postauksessa kerroin, treenaaminen on kesällä ollut mitä on... Parin viikon ajan nyt sentään olemme kohtuullisesti harjoitelleet ja myös muualla kuin Someron pihalla, mutta silti esim. tunnari tuli kisoja edeltävänä päivänä otettua ensimmäisen kerran kolmeen kuukauteen, ja paikalla-olotreenien saldo tuolta ajalta on tasan yksi kappale.

Yksilöliikkeet suoritettiin tällä kertaa niin, että idari otettiin erikseen ennen muita ja loput putkeen. Hyvä vaan, mitä enemmän liikkeitä tehdään peräjälkeen - sopii omalle päälleni parhaiten. Ja jos Siirillä on joskus viretilassa ongelmia, niin se liittyy ihan muuhun kuin suorituksen kestoon.

Istuminen ryhmässä. 10
Paikalla makaaminen. Arvatkaa tuijottiko liikkuria... Ei reagoinut ekaan maahanmenokäskyyn ja toisellakin meni hitaasti. Hienosti ja rauhallisesti kuitenkin makasi paikoillaan, siitä isot propsit Siirille (ja nimenomaan Siirille, ei treenarille)! 8
Idari. Eihän se istunut. Ääh. Tekisi melkein mieli luovuttaa ja hyväksyä tosiasia, että meidän idarissa ei istuta; nyt on jo vuosi yritetty saada asiaa kuntoon, mutta kun ei. Varmaan pahin ongelma on oma asenteeni ("ei se kuitenkaan istu"), mikä vähentää onnistumismahdollisuuksia. Muuten hyvää työtä, mm. tosi hyvä seuraaminen. 7
Seuraaminen. Tosi kivaa seuraamista, tykkäsin! Tiivistä, hyvä kontakti ja paikka jne. Yhden kerran Siirin huomio herpaantui ruudun takia ja jouduin antamaan toisen käskyn, mutta tuo oli todella pientä ja erilaista verrattuna joidenkin aikaisempien kisojen huomionherpaantumisiin. 9
Luoksetulo. Venyvät pysähdykset ja oisko perusasennossa vielä ollut jotain häikkää. 7
Ruutu. Upeat ja vauhdikkaat merkille ja ruutuunmenot, mutta jostain syystä sain Siirin vasta kolmannella käskyllä maahan -> 0. En tiedä mikä siinä oli, sillä Siiri kyllä selvästi kuunteli mua koko ajan, ehkä huusin käskyä jotenkin erilailla kuin normaalisti? Luoksetulo niin ikään sitten taas hieno.
Metallinouto. Kiva ja vauhdikas nouto, ote vähän pinnallinen. 9
Tunnari. Hyvää ja varmaa haistelutyötä, jonkun verran pyöritteli tikkua suussaan. 8
Kaukot. Yksi väärä vaihto ja liikkui tuomarin mukaan 90% sallitusta. Siiri ei varsinaisesti tassutellut tai muuten hinkunut eteenpäin, vaan teki osan vaihdoista vuoroin takapään, vuoroin etupään pysyessä paikallaan, mikä aiheuttaa etenemistä. Tähän liikkeeseen iski odotetusti tuo treenitauko pahiten, eli tekniikka ja asennonvaihtorutiini on selvästi kärsinyt. Siiri kyllä teki varmasti parhaansa kesän treenimäärillä. 5
Ohjattu. Merkille mennessä hidasti lopussa, mutta nouto kyllä vauhdikas ja hieno! 9

Lopputulokseksei Reijo Hagströmiltä saimme 220 pistettä, mikä oikeuttaa EVL 3 -tulokseen. Tulosmielessä ei mitenkään huikea saavutus, sillä olihan tämä tämän vuoden huonoin tuloksemme sekä pisteiden että palkinnon osalta. Kuitenkin Siirin viretila ilahdutti kovasti, se oli lähestulkoon optimaalinen! Siiri oli iloinen, vauhdikas ja koko ajan mukana hommassa kontaktia pitäen, myös väliajoilla. Sillä ei myöskään keittänyt lainkaan yli kuten joissain treeneissä viime aikoinan (kysykää vaikka Tarjalta miten se viimeksi pölhöili ;-), mutta toisaalta pidinkin leluja visusti piilossa ennen suoritusta. Ja tämä kaikki siitäkin huolimatta, että itseäni jännitti jotenkin paljon normaalia enemmän. Olo oli ihan tönkkösuolattu koko ajan, hyvä kun sai välillä hengiteltyä!

torstai 3. syyskuuta 2009

Syksy! :-)

Oho. Eipä ole tullut tänne kirjoiteltua aikoihin, mutta eipä ole ollut juuri kirjoitettavaakaan. Siinähän tuo kesä meni vähän kuten ounastelinkin. Kaikki viikonloput viimeisen kolmen kuukauden ajan olin käytännöllisesti katsoen järjestäen töissä ja lisäksi vuoroni olivat hyvin iltapainotteisia (tyyliin 14.30-23), eli mahdollisimman huono yhdistelmä koiraharrastuksia ja varsinkin kisaamista ajatellen. Lisäksi elokuussa vähäinen vapaa-aikani meni pitkälti kriisistä toipuessa, joten en nyt suostu potemaan huonoa omaatuntoa vähäisestä treenipanostuksesta.

Nyt on kuitenkin syksy koittanut ja paluu ihanaiseen ma-pe/8-16 -systeemiin edessä. Energiaa piisaa taas ja pää onkin täynnä suunnitelmia Siirin varalle - miten kivaa taas palata kunnolla koiraharrastusten pariin kesätauon jälkeen! On tässä nyt jo muutama viikko treenailtukin ihan normaalisti, mm. palattu oman seuran agilitytreeneihin Ojankoon ja treenailtu tokoa suunnilleen joka toinen päivä. Aikaisemmin kesällä oli hyvä, jos kerran viikossa sain treenattua jotain pientä kotipihalla, joten ei ihmekään, että tekniikkapainotteisissa liikkeissä riittää nyt kaikenlaista viilailua. Mm. idarissa on vähän joka osa-alueella epäpuhtautta, kaukoissa sivuttaissiirtymistä, seuraaminen on ajoittain edistävää jne. Sen sijaan "isot liikkeet" kuten ruutu ja ohjattu ovat sujuneet hienosti, mutta näinhän se on ennenkin meillä mennyt treenitaukojen jälkeen.

Viime viikon sprinkkutreeneissä Ojangossa Siiri tykitti hirmuista kyytiä ja oma ohjaus oli vähän hakusessa - ei hyvä yhdistelmä ja virheitä tuli. Tällä viikolla teimme ykkösluokan rataa ja saimme molemmilla yrityksillä virheettömän radan. Siiri vain oli jotenkin jännän tasainen ja normaalia hitaampi radalla (ja toisaalta siksi myös helpompi mulle ohjata), outoa. Muutoin se on ollut viime aikoina yhteisissä puuhissamme suorastaan raivokas tauon jäljiltä.

Kisatkin ovat aivan ovella molemmissa lajeissa, kun menin jossain auringonpistoksessa Siirin vajaa kuukausi takaperin sellaisiin ilmoittamaan... No, näkeepähän kuinka paljon on vielä tekemistä kunnon kisakuntoon pääsemiseksi. Jos nolataan itsemme, niin sitten nolataan itsemme iloisesti. :-) Ei sen kisaamisen aina tarvitse niin vakavaa olla, ilon kautta siis!