lauantai 29. tammikuuta 2011

Tavoitteita, unelmia, kisoja... Joo! Jee!

Halusin vain tulla kertomaan, että tänään oli hyvä päivä!! Huolimatta siitä, että palailin eilen yöllä kolmen aikoihin kotiin sain vaikka mitä aikaiseksi. Tein ahkerasti koululla supermielenkiintoisia kouluhommia (farmis on ihan mun juttu!), tiskasin viikon aikana kertyneen massiivisen tiskivuoren, treenasin Siirin kanssa tokoa, heitin juoksulenkin ja lopuksi huilailin sylittelemällä marsuja. Kaikki sujui ihan superhienosti! Siiri oli aivan ihana tokotreeneissä, tuli ihan tippa linssiin - se suorastaan säteilee iloa ja onnea aina päästessään tokotokomaahansa ja kanavoi valtavan intonsa juuri siihen mihin pitääkin (no okei, mitä nyt "vähän" heittää ylimääräistä rundia tokoleluineen, mutta se suotakoon neidille :-). Heti sen jälkeen juoksimme vetoja, ja kivasti kulkivat nekin. Ensimmäistä kertaa suorastaan nautin kunnon spurttailuista Siirin kanssa siinä missä ennen olisin halunnut aina vain hölkötellä pitkiä lenkkejä rauhalliseen tahtiin ja antaa ajatusten virrata. Kyllä kaikkeen treeniin tulee ihan uusia sävyjä vanhojen rinnalle kun on joku selkeä, konkreettinen tavoite, jota varten treenata! Varmaan noista tiukoista spurteista on hyötyä agiakin ajatellen, sillä pelkät hölkkäilyt eivät oikein ehkäise hyperventilaatiokohtauksia maalissa pitkän radan päätteeksi. ;-)

Pistin sitten samaan syssyyn vielä kisailmoittautumisia matkaan: nyt ei HCR:stä ole enää perääntymistä, ja ensi kuuksi olisi tiedossa ainakin viisi agistarttia. Jonkun tokoilmonkin laitan matkaan heti, kun aukeaa ilmoittautumisaika sopivaan maaliskuun kisaan. Jee! Tavoitteita, treeniä, kisoja!

perjantai 28. tammikuuta 2011

Ketutusagit


Hitsi olin jotenkin kettuuntunut eilen agitreeneissä! Kehä I oli poikkeuksellisen tukossa ajellessani klo 17:sta treeneihin, ja myöhästyin niistä n. 20 minuuttia (*painokelvotonta tekstiä*) - ei hyvä alku, oli ketutuskertoimet korkealla jo valmiiksi... Ensimmäinen suoritus menikin sitten melkoiseksi räiskimiseksi, Siiri oli vaihteeksi perin estehakuisella tuulella. No, enkös sitten ärsyyntynyt siinä Siiriinkin vaikka omaa huolimattomuuttahan se aina on, jos Siiri pääsee karkaamaan väärälle esteelle (surprise, surprise!). Esim. 8-9 -välillä Siiri roiskaisi ensin takanaolevalle aidalle, ja ihmettelin että WTF. No, olisi ehkä kannattanut olla katse koiraan päin vastaanottamassa sitä sen tullessa putkessa eikä kokonaan selin koiraan kääntyneenä olettaa, että kyllä se perässä pituudelle tulee. OHJAA, PRKL, ÄLÄ OLETA. Sama juttu loppuradalla välillä 23-24: koiralle piti oikealla kädellä kertoa, että nyt ollaan kääntymässä pituudelle eikä vain juosta poispäin.

No, toisella kierrokselle saatiin nämä pahimmat säntäilyt kuriin. Okseri-putki -välillä tuli edelleen kielto, koska liike pysähtyi liian aikaisin eikä Siiri jostain syystä hakenut itsenäisesti putken suuta. Lisäksi Siiri tuli aitojen 13 ja 14 välistä - tässäkin virheenä se, että ohjaava liikkeeni pysähtyi liian aikaisin. Vastaanotto alussa aidan 2 takana oli yllättävän vaikea vähän joka kierroksella, sillä olin hyvin lähellä estettä sen vinouden takia. Vastaavaa ei olla aikaisemmin harjoiteltu, ja siksi Siiri helposti kiersi esteen.

Viimeisellä kahdella aidalla käytin jaakotusta. Alussa olin aina myöhässä, ja kaarros levisi. Jaakotus pitää aloittaa ennakoiden jo ennen ponnistusvaihetta, jotta koira tietää varautua tulevaan käännökseen!

tiistai 25. tammikuuta 2011

Marsumaisia ajatuksia

Palailimme tosiaan tuossa reilu viikko sitten takaisin Helsinkiin omaan kämppääni Somerolta, jossa marsut tosiaan saivat elellä laumassa suuren suuressa aitauksessa. Ai että se oli ihanaa aikaa! Marsujen hoitotuokio oli tuolloin minulle joka päivä todellinen henkireikä, ja saatoin pitkän tovin vain istuskella ja katsella niiden touhuja. Ehdimme kai tottua liian hyvään, sekä marsut että minä, sillä paluu entiseen marsumaiseen elämään, johon kuuluu pareittain elo kerroshäkeissä, on tuntunut suorastaan raivostuttavalta ja vähän surulliseltakin. Tuntuu, että marsut vain syövät ja kököttävät paikoillaan 156x50 cm:n kokoissa loosseissaan - entinen jatkuva pulina ja pienten tassujen vipellys on kuin muisto vain. No, ei nyt aivan sentään: pojat saavat päivittäin jaloitella yhdessä, ja silloin vauhtia ja vipinää riittää entiseen malliin. Ainoa vaan, että neljä marsua sotkevat lattialla aivan järkyttävän paljon! Pissalammikoissa uivien lukemattomien papanoiden linttaantuessa kiinni kylppärin kaakeleihin alkaa minunkin kaltaista ei turhan tarkkaa antihygieenikkoa hirvittää.

Ehdoton ykköshaaveeni ja suunnitelmani marsujen osalta tälle vuodelle onkin saada ne jälleen laitettua isoon aitaukseen yhdeksi laumaksi. Tässä nykyisessä kämpässä se nyt vaan ei onnistu, sillä tämä koostuu yhdestä huonesta ja vessasta. Niin kiltti kuin Siiri marsuille onkin, niin en voi antaa sen hääräillä marsujen parissa poissaollessani. En usko, että se silloinkaan marsuille mitään tekisi tai olisi niistä edes kiinnostunut, mutta papanoita Siiri tykkää imuroida ja ilman valvontaa marsut saattavat siinä hötäkässä tallaantua. No, enivei, yksiöni vuokrasopimus päättyy viimeistään elokuun lopussa, joten vaihto toiseen (isompaan ;-) kämppään on edessä tänä vuonna ennemmin tai myöhemmin. Siinä vaiheessa rakennan ihan varmasti sen aitauksen - läjä taikakuutioitakin on jo valmiina odottomassa!

En todellakaan tuomitse ihmisiä, jotka pitävät marsuja perinteisesti tilavina pidetyissä n. 120x60 cm -kokoisissa häkeissä, enkä varsinaisesti itsekään tunne siitä huonoa omaatuntoa. Lemmikin pito kun on aina jossain määrin itsekästä, ja kompromisseja eläinten luontaisten tarpeiden ja ihanneolosuhteiden osalta on aina pakko tehdä enemmän tai vähemmän. Kuitenkin minä koen saavani marsujen pidosta niiiiiiiin paljon enemmän irti, kun ne saavat elää mahdollisimman väljästi vähän isommassa laumassa, ja tämä tulee varmasti tulevaisuudessa määrittelemään marsujen pitoani hyvin paljon. En voisi tällä hetkellä kuvitellakaan esim. alkavani kasvattaa, mutta se johtuu vain minun henkilökohtaisista marsujen pitoon liittyvistä preferensseistä ja motiiveista. Jollain toisella ne voivat olla hyvinkin toisenlaiset eivätkä niin marsuyksilökeskeiset - esim. kiinnostus marsuihin ensisijaisesti lajina ja niiden jalostaminen - ja luojan kiitos näin onkin. Muuten meillä ei olisi aikaansaavia, marsurotuja ihan tosissaan eteenpäinvieviä kasvattajia, joilta me "lemmikkihöntsääjät" saamme helposti halutessamme ihania, terveitä ja taustoiltaan tunnettuja marsuja!

Aitauksen rakentamisen lisäksi suunnitelmissa on osallistua marsunäyttelyihin useammin kuin viime vuonna, mahdollisesti Jamesin ja Antonin kanssa myös ulkomuotoluokkiin. Nyt keväällä olemme menossa ainakin PetExpoon, mutta mahdollisesti myös johonkin toiseen näytsiin. Jonkin verran persiille potkimista noihin näyttelyihin raahautuminen minulta vielä vaatii, sillä vaikka ne ovatkin mielenkiintoisia tapahtumia niin en vielä oikein kovin hyvin tunne marsuihmisiä. No, sitä suuremmalla syyllähän niihin olisi hyvä osallistua, mutta olen vieraiden ihmisten seurassa ujo ja kynnys lähteä vallan uusien ihmisten keskelle ilman mitään tuttua tukea ja turvaa on aika korkea. Keksin tällaisissa tilanteissa helposti kaikkia epämääräisiä syitä osallistumattomuudelle ja teen mieluummin jotain täysin "tuttua ja turvallista" (esim. menen koirakisoihin tai treeneihin, kuten on useana marsunäytsiviikonloppuna käynytkin). Tässäpä taas tavoitetta ja kehittymishaasteita uudelle vuodelle. ;-)

Tältähän meillä siis tällä hetkellä suunnilleen näyttää. Kerroshäkillä on toki puolensa - onhan se vaan melkoinen tilaihme!

sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Treeniviikonloppu


Tulipas touhuttua kaikennäköistä Siirin kanssa nyt viikonloppuna. Lauantaina meillä oli pitkästä, pitkästä aikaa sprinkkutreenit Keravalla BAT-hallissa, ja ihan mukavasti pääsimme siellä kaikenlaista tekemään vaikka tila onkin kovin rajallinen. Aluksi menimme kahta vierekkäistä aitasuoraa, ideana harjoitella tiukkoja käännöksiä päädyissä. Siiri tekee kyllä tosi hyviä käännöksiä, jos vain olen ajoissa ohjauksessa.

Seuraavaksi pikku radanpätkä, joka sujui hyvin käyttäessäni sylkkäriä ja jaakotusta, jotka Siiri hallitsee todella hienosti. Lopuksi teimme ylläolevaa rataa, joka meni Siirin osalta ihan kamalaksi kaahotukseksi. Toisin kuin alussa niin nyt hirveä haukku raikui koko ajan, ja se on aina Siirillä huono merkki. Parhaiten Siiri työskentelee silloin, kun se on aivan hiljaa - ääntely, varsinkin haukkuminen, kertoo lähes poikkeuksetta liian kovista kierroksista. Tosin olin itse myös jonkin verran myöhässä ohjauksineni, joka turhauttaa Siiriä ja saa sen ikään kuin komentamaan minua.

Osio 8-13 oli melkoista syheröä, mutta se ei sinänsä tuottanut suurta tuskaa. Minun pitää vaan enemmän ennakoida käännöksiä, jotta niistä tulisi tiukempia. Sen sijaan toisessa päässä A-este veti kovasti puoleensa... Siiri on kyllä aivan kontaktihullu - kontaktiesteet ovat sille kuin magneetteja.

Tänään treenasimme tokoakin, sillä menimme Sadun ja Napin tilalle Agitokodogs-hallin vapaavuorolle. Hinkkasimme olan takaa seuraamista, kaukoja ja idarin asennonvaihtoja, sillä ne yleensä eniten kärsivät treenaamattomuudesta, eivät niinkään näyttävät vauhtiliikkeet. Saimme todella hyvää häiriötreeniä muiden koirakoiden leikeistä, käskyistä, lentävistä kapuloista jne. Kaukoissa Siiri jäi pitkällä välimatkalla joitakin kertoja ihmettelemään hetkeksi hyörinää, mutta muuten se teki tapansa mukaan täydellä sydämellä ja intensiteetillä töitä.

Ja jottei Siirillä olisi tekemistä liian vähän, niin heitimme vielä molempina päivinä juoksulenkit. Siiri on kyllä mitä mainioin canicross-koira, sillä se menee edellä hihna kireällä koko ajan touhuamatta mitään ylimääräistä ja ohittaa hienosti pitkälläkin narulla vastaantulijat kaduilla ja lenkkipoluilla. Olen myös opettanut sille käskyn "reuna", jolla Siiri hakeutuu lähimpään polun reunaan.

torstai 20. tammikuuta 2011

Agitreenit Purinalla


No niin, vuoden ensimmäiset agilitytreenit takana. Tehtiin ylläolevaa kolmosluokan rataa. Väkersin ratapiirroksen jälleen ulkomuistista, joten mittasuhteet ym. ovat varmaan päin helvettiä, mutta älkää antako sen häiritä.

Alkuun kakkosesteen taakse ottamaan koira vastaan, kolmoshypyltä putkeen valssilla ja juoksujalkaa koiran edelle kuutosesteen luo vetämään koira niistolla aidan yli. Tuo kohta sujui hyvin, sillä ymmärsin laittaa tossua toisen eteen koiran ollessa putkessa. Kasin jälkeen haltuunotto vastakkaisella kädellä ja ohjaus putken oikeaan päähän - tämä meni ekalla kierroksella plörinäksi ja Siiri pääsi karkaamaan A:lle. Väli 11-12 oli aika vaikea kun putki oli niin mukavasti tyrkyllä. 13:sta (liian oikealla tuossa) jälkeen takaa leikkaus ja kepeille, jotka eivät järin mairittelevasti väärältä puolen sujuneet. No, eipä ollut helpoin keppikulma. 18:sta hyvissä ajoin kääntö seuraavalle aidalle, niin hyvin sujui.

Rata tuntui aika kivan virtaavalta kolmosluokan radaksi, mutta silti kaikenlaista sählinkiä tuli varsinkin toisella kierroksella. Ohjauksen pitää vaan mennä just eikä melkein kohdilleen, jos Siiri on tuolla tuulella - pienikin virhe esim. rintamasuunnassa saa sen silloin sinkoamaan väärälle esteelle. Tiukoissa kohdissa pitää ottaa haltuun, tarvittaessa vastakkaisella kädellä.

Kontaktit olivat oikein hienot, enkä yhtään himmannut vauhtia niillä! Ennen ohjattua osuutta palkkailin juoksukontakteista heittämällä lelua alas ja eteen - toimii Siirillä, tuo saa sen kiitämään alastulokontakteja tasaisesti kuin juna. Luultavasti kontaktivirhe kisoissa tuli kun huutelin seuraavaa estettä Siirin ollessa vielä kontaktilla, sillä rauhallisesti ohjattuina niiden pitäisi olla aika varmat.

keskiviikko 19. tammikuuta 2011

Suunnitelmia vuodelle 2011

Ihan alkuun voisi mainita, että Siiri täytti 3.1. 7 vuotta. Kyllä, 7 vuotta, Siiri on siis veteraani-iän kynnyksellä! Kertokaa minulle miten tämä aika voi Siirin kanssa mennä näin nopeasti? Vastahan se oli pieni vaaleanpunanenäinen vauva (tai no, itse asiassa vähän vaaleanpunaista on jäljellä Neiti Sieraimella vieläkin ;-). Ei siinä mitään sikäli, että aika on muovannut tuosta hieman arasta ja epävarmasta otuksesta timantin - elämäni koiran - mutta voisiko sen ajan jooko pliis pysäyttää nyt, kun tähän pisteeseen on päästy? Jooko? Me olemme Siirin kanssa vuosien saatossa niin yhteen hitsautuneet, etten juuri tällä hetkellä voi kuvitellakaan itselleni mitään muita koiria kuin Siirin. Kyllä, olen varmasti todella outo ja poikkeava koiraihminen, mutta näin vain on enkä sille mitään mahda.

Parhaiten fiiliksiäni Siirin syntymäpäivänä kuvasi ehkä seuraava lyriikka:

Kuka voisi kellot seisauttaa
ja ajan pysäyttää
kun maailma lainaa kaikkein kauneintaan
Kuka voisi kellot seisauttaa
ja ajan pysäyttää
kun maailma antaa kaikkein parastaan

Olen pieni ihminen
enkä sille mitään voi
parhaat hetket juoksee nopeaan
Maailma kulkee radallaan
se vähät välittää
mutta eikö voitais hidastaa

Aika on niin julma
se matelee
juuri silloin kun se saisi kiiruhtaa
nyt kun olet siinä
aika suinpäin ryntäilee

Mutta nyt asiaan, eli vuoden 2011 suunnitelmiin. Kovin monella seitsemän vuotta täyttäneen harrastuskoiran omistajalla tuskin on enää mitään suurempia suunnitelmia, sillä useimmiten tavoitteet on tässä vaiheessa joko saavutettu tai sitten lyöty hanskat tiskiin ahkeran yrittämisen jälkeen. Mahdollisesti rinnalle on tullut jo joku uusi harrastuskoira, joka ymmärrettävästi vie huomion enempi toisaalle. No, meillä on vähän eri tilanne, sillä emme Siirin kanssa ole tasaisesti tahkonneet lajeissamme eteenpäin kaikkien näiden vuosien ajan, vaan harrastusmotivaationi on ollut hyvinkin kausittaista muistuttaen aaltoilevaa sinikäyrää. On hyvin saattanut vierähtää vuosikin ilman ahkeraa tavoitteellista treenaamista ja kisaamista. Ja esimerkiksi agilityssä aloitin kisaamisen vasta reilu vuosi sitten, sitten vietimme hiljaiseloa sillä saralla reippaasti yli puolisen vuotta ja nyt olen taas täysillä mukana...

Siiristä tämä ailahtelevaisuus ei ole koskaan johtunut, ja olenkin aina uskonut sen kapasiteettiin harrastus- ja kisakentillä (no, ehkä joitain nuoruuden pelkokausia lukuunottamatta). Ei ole koskaan tullut ylitsepääsemättömiä, motivaation nieleviä ongelmia, joita en olisi uskonut meidän selättävän. Siiri ei ole saanut koskaan mitään traumoja missään lajissa (kuten edellinen harrastuskoirani agilityssä), sen luonne ei ole muuttunut sterilaation myötä eikä innostus sillä mihinkään lajiin ole koskaan osoittanut pienimpiäkään himmenemisen merkkejä. Oikeastaan päinvastoin: nyt kun Siiristä on iän ja kaupunkielämän myötä kehittynyt paljon rohkeampi ja tasapainoisempi, pystyy se antautumaan intensiivisemmin ja raivokkaammin itse asialle kuin joskus nuoruusaikoina. Se on yhteisissä puuhissamme äärimmäisen keskittynyt, ei ota minkäänlaista häiriötä ympäristöstä, äärettömän helppo motivoida leluilla ja taisteluleikeillä, rakastaa yli kaiken kanssani touhuamista... Siiri on siis itse asiassa harrastuskoirana juuri nyt elämänsä vedossa, parempi kuin koskaan!

Miksi siis en edelleen panostaisi Siirin kanssa tekemiseen täysillä ja asettaisi kunnollisia tavoitteita? Sitä paitsi vahvasti epäilen, etten ihan helpolla yhtä hyvää harrastuskoiraa tämänrotuisista saisi.

Agility on ehkä minulle tällä hetkellä se ykköslaji, sillä olen vihdoin ja viimein sellaisen kymmenen vuoden epämääräisen, satunnaisen ja hieman epämotivoituneen "räiskimisen" jälkeen alkanut ymmärtää siitä jotain. Aikaisemmin agility jäi aina tokon varjoon ja lisäksi blokkasin edistymistämme henkisellä tasolla uskottelemalla itselleni, että minä en vain opi ohjaamaan. JA HÖPÖNLÖPÖN! Päättäväisyyttä ja pientä keskittymistä ja panostusta se vain vaatii. Ja sitä olisikin tarkoitus harrastaa entistä enemmän nyt, kun siirryimme vuoden alkajaisiksi kakkosiin, tavoitteena vaatimattomasti kolmosiin siirtyminen vuoden 2011 aikana. Jos sinne asti tiemme puskemme, niin siellä tavoitteena on, että ohjaaja selviytyy kolmosluokan radoista eli osaa tehdä kunnollisen ohjaussuunnitelman ja vieläpä toteuttaa sen. Mitenkäs näihin tavoitteisiin sitten päästään?

- TREENIÄ! Nyt talvella jatkamme tietysti Minnan K9-treeneissä käyntiä mahdollisimman ahkerasti, koska ne ovat olleet todella hyödyllisiä meille. Jos nyt tämän vuoden puolella pääsisi myös "vähän" useammin talven sprinkkutreeneihin... Viime syksy meni niiden osalta plörinäksi, kun en oikein koskaan päässyt niihin lauantaihässäköiden ja teurastamoharjoittelun takia.
- Lisäksi joku tehovalmennus olisi ehdottomasti paikallaan. Oreniusten treeneistä olen kuullut niin paljon hyvää, että lähes pakkohan niihin on jossain vaiheessa päästä, maksoi mitä maksoi.
- Itsenäinen treeni Ojangossa. Minun pitää harjoitella uusia tai muuten vaikeita ohjaustekniikoita myös omalla ajalla, että ne tallentuvat lihasmuistiini. Ja sitten se ikuisuusongelma, nimittäin kepit... JUMALISTE NYT OIKEESTI HEI. Me olemme treenanneet agilityä en-kehtaa-sanoa-kuinka-kaun, ja silti vieläkin varmistan kepit kisoissa "oikealla" puolella kulkien joka jumalan kerta. Nyt se peli ei enää vetele. Jos ei kisoissa muka uskalla ohjata väärältä puolen, niin sitten treeniä niin paljon, että saletisti uskaltaa. That's so simple.
- Ratapiirrokset ja niiden pohtiminen - tätä lisää! Olen oppijana todella vahvoilla, jos käytännön treenin jälkeen saan kaikessa rauhassa itsekseni funtsia ja pohtia tekemääni, joten miksen hyödyntäisi tätä myös agissa?

TOKO. En nyt oikein osaa päättää, mikä olisi meidän tavoitteemme tokossa. No, TVA periaatteessa joo, onhan meillä siihen ehdottomasti kaikki edellytykset olemassa. Se vain vaatisi säännöllistä, suunnitelmallista ja melko runsasta treenaamista, enkä varsinkaan näin talven pimeyden ja kylmyyden vallitessa ole varma saanko kuitenkaan sitten kunnolla motivoitua itseäni siihen. Siksi voisin ottaa välitavoitteeksi kisakentille paluun seuraavan kevään aikana suhteellisen rennon treenaamisen, vaikkapa 2 krt/vko, siivittämänä. Sen perusteella voisi sitten katsoa, kuinka paljon tiukempaa panostusta tarvitaan puuttuvien ykkösten saavuttamiseen, vai onko sittenkin niin, että lahjattomat treenaa. :-D No, pelkkä kisailmottautuminenkin kyllä varmasti auttaa jo paljon - yleensä silloin on kummasti alkanut sitä treeni-intoa löytyä...

MEJÄ. Tavoitteena tässä lajissa on kesän ja syksyn aikana osallistua kokeisiin vähintään 2-3 kertaa, tulokset olkoot mitä ovat. Siirin päähänpistoihin metsässä kun en oikein voi vaikuttaa. Okei, MEJÄ-kokeet ovat aikaavieviä ja työläitä, mutta siitä huolimatta olen aina viihtynyt kokeissa erinomaisen hyvin - kyse on vain siitä, että saan ilmottautumiskynnyksen ylitettyä ja kammettua itseni niihin kisoihin saakka. Aina sitä on jälkeenpäin ollut tyytyväinen siihen, että hommaan tuli lähdettyä. Treenaamisesta en ota paineita, koska se on täällä pk-seudulla liian työlästä mulle. Somerolla käydessäni yritän vetää muutaman harjoitusjäljen.

Loppuun voisin vielä kirjoittaa muutaman sanasen liikuntasuunnitelmistani, koska ne sivuavat Siiriäkin enkä juuri nyt keksi mihin muualle ne tunkisin. Kiva kuitenkin, että ovat julkisesti jossain näkyvillä niin tulee ehkä tiukemmin pitäydyttä suunnitelmissa. ;-) Innostuin siis viime kesänä Siirin kanssa canicross-harrastuksesta, ja olen asettanut itselleni tavoitteeksi osallistua ensi toukokuussa järjestettävään Helsinki City Runiin (puolimaratoniin). Harjoittelussa tärkeintä on nyt monipuolisuus, sillä tasaista tahtia tahkoten ei kehity. Joka viikko on tarkoitus tehdä vähintään kolme juoksulenkkiä, jotka ovat kaikki hieman erityyppisiä, esim. yksi intervallityyppinen, yksi perus ja yksi erityisen pitkä. Olen ollut laiska tekemään intervalleja ja tempoja, ja sen on muututtava. Lisäksi viikon liikuntaohjelmaan sisältyy aina zumba, koska se vaan on niin superkivaa. Yritän myös palautella juoksuinnostuksen jalkoihin jäänyttä salimotivaatiota hieman, tarkoituksena ylläpitää lihaskuntoa käymällä koko kroppa 1-2 kertaa viikossa läpi vapailla painoilla.

Lisäksi voisimme mennä haistelemaan tunnelmaa koirajuoksukisoihin. Olemme varmasti Siirin kanssa hyvä tiimi, sillä Siiri vetää niin paljon, että siitä on ihan oikeasti vetoapua mulle!

Ruokavaliota pitäisi kanssa muuttaa hieman... tarvitsen nimittäin lisää hiilareita! Olen niin rakastunut superrasvaisiin karppiherkkuihin, että päivän hiilarisaldo jää tavallisesti varmaan reippaasti alle 50 g/päivä (ihan lonkalta heitetty arvio, en ole vuoteen laskenut yhtään mitään). Ei vaan koskaan käy edes mielessä syödä esim. jotain leipää tai puuroa kun ei yhtään huvittaisi kärsiä insuliiniväsymyksestä ja kiljuvasta nälästä parin tunnin kuluttua. Kuitenkin melko aktiivisena liikkujana mulle tekisi hyvää syödä enemmän hiiluja, sillä olen ihan käytännössäkin huomannut niiden nopeuttavan palautumista ja auttavan jaksamaan aktiivisimpina liikuntaviikkoina. Esim. pähkinöitä, hedelmiä ja vaikkapa bataattia lisää kehiin, niitä meikän on ainakin ihan turha vältellä!

No niin, nyt voisi varmaan lopettaa... Tulipas melkoinen kilometripostaus, mutta kerrankin näin. Ei ole nimittäin kovin paljon elämää tässä blogissa ollut.

Agilityvuoden korkkaus

Osallistuimme HSKH:n järjestämiin agilitykisoihin Hyvinkäällä 16.1. Olen joulukuun ja tämän vuoden pari ekaa viikkoa viettänyt Somerolla opintoihimme kuuluvan teurastamoharjoittelun takia, joten alla oli reippaasti yli kuukauden totaalinen treenitauko eivätkä odotukset näin ollen olleet kovin korkealla... No, aloitimme A-kisan agilityradalla, joka sujui sujuvasti ja vauhdikkaasti ja ehdinkin jo maalissa iloita nollatuloksesta. Tuloslistalta kuitenkin huomasin, että meille oli tullut 5 ja tuloslapusta selvisi, että kyseessä oli kontaktivirhe A:lla. Kuitenkin odotettua parempi avaus ja mikä tärkeintä, Siiri ei ollut yhtään paineistunut kisatilanteesta ja meni lujaa (aikavirhe -8,16). Sijoituskin oli aika hyvä, 7/37.

B-kisan hyppäriltä sitten tuli se viimeinen 0 eli näin ollen saimme menolipun kakkosiin! JES! Sijoituimme myös hienosti 3/38. Tosi kiva juttu oli myös, että koulusta tuttu Viivi Dante-welsheineen saivat ensimmäisen LUVAnsa ja kiilasivat vieläpä meidän edelle kakkospallille. Hyvä sprinkut ja C-65!

Arvaatte varmaan, että nyt on taas agilityinnostus entistäkin piukemmassa ärsyttävän pitkän treenitauon ja nappiin menneen kisavuoden korkkauksen myöntä, eli uusia kisoja ja treenejä kohden mennään. :-)