sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Agikisailua

Käytiin eilen illalla Hyvinkään kisoissa hyllyttämässä pari rataa. Tarjolla oli kaksi Ritva Herralan suunnittelemaa agilityrataa ja etenkin ensimmäinen oli teknisesti varsin kinkkinen - paljon ei tuloksilla sillä radalla juhlittu, nollia tuli yksi ja hyllytysprosentti oli suuri. Varsinkin oikeisiin putken päihin ohjaamisen kanssa sai molemmilla radoilla olla tarkkana. Hyllyhän meillekin sitten napsahti, ja ihan perusohjausmokan takia. Siiri oli tulossa mutkaputkesta, ja tarkoitus oli jatkaa viistosti vasemmalle muurille. No, tein siinä kohtaa saman typerän virheen mitä joskus treeneissäkin, enkä ollut vastaanottamassa Siiriä putkelta vaan jätin sen selän taakse olettaen sen osaavaan kääntyä muurille itse... No eihän se kääntynyt, vaan hyppäsi suorassa linjassa putken tulopään kanssa olleen pituuden väärään suuntaan. Näin siinä käy, jos olettaa eikä ohjaa. Siiri oli kyllä mukavan pirtsakka ja sinkoileva radalla, ei ollenkaan niin tahmea mitä viime kisoissa - siitä olen todella iloinen. Se olisi tuolla tuulella vaatinut paljon tiukempaa ja kurinalaisempaa ohjausta.

Toisella radalla Siirille tuli ensin kieltovirhe mutkaputkella, jonka taaempaan päähän piti ohjata hyppy-muuri-irrottelun jälkeen. Olin luultavasti niin keskittynyt ohjaamaan Siiriä ohi putken väärän pään, että unohdin kääntää ja "työntää" sen suoraan juoksulinjaan nähden poikittain sijainneeseen putken päähään. Putken jälkeen oli 90:en asteen avokulma kepeille, rengas ja hyppy 90:en asteen kulmassa juoksulinjaan nähden. Tässä kohtaa Siiri jostain syystä ajautui hypyn väärälle puolelle ja hyppäsi sen väärään suuntaan. Joku ohjausmoka varmaan sekin - vaikea analysoida näitä omia suorituksia jos ei kisoissa satu olemaan suoritustamme silmä tarkkana tiiraavia tuttuja, sillä harvoin tiedostan ja muistan tarkkaan mitä tein radalla. :-D

Tänään käytiin hakemassa oikein kunnon euforiaa ja aurinkoterapiaa ulkona 1,5 tunnin juoksulenkiltä. Olipas ihanaa, minä sitten rakastan noita pitkiä, verkkaisia juoksulenkkejä! Niillä saa väsytettyä kunnolla itsensä, mutta samalla voi antaa ajatusten virrata ja nauttia maisemista. Ja kuten jo olen todennutkin, niin pitkillä ja rauhallisilla lenkeillä karpin rasvapolttoinen moottori on parhaimmillaan. Vauhti oli täsmälleen sama (8,7 km/h) mitä viikko sitten, mutta kesto hieman pidempi. Hyvin jaksoin juosta, ja varmaan olisi mennyt paljon enemmänkin kilometrejä. Täytyy muistaa, että vielä viime syksynä tunsin itseni sankariksi juostuani vaivaisen viiden kilometrin lenkin.

torstai 10. helmikuuta 2011

Lisää onnistumisagittamista


Onpas ollut hässäkkää tämä viikko! Ja silti vain nyherrän joidenkin ratapiirrosten kanssa sen sijaan, että olisin tekemässä jotain tärkeämpää, mutta agilityinnostus ei katso kalenteria. ;-) Kannattaa ottaa siitä kaikki ilo irti nyt kun sitä kerran piisaa!

Teimme Minnan K9-treeneissä kahta samantyyppistä hyppyrataa, joista ensimmäisen ratapiirros yllä. Alkuun palkkaa ekasta esteestä viime kisojen lähtökooman takia, sitten rataa työstämään. Ohjausta alkuradan putken oikeaan päähän kokeilin sekä kutsuhypyllä kakkosesteen takaa että pakkovalssi-valssi-yhdistelmällä - molemmat toimivat. Nelonen kauniisti takaakiertona, kepit väärältä puolen hyvin (sic!). Kutosen jälkeen ensin turhan pitkä kaari valssilla, jaakotuksella tuli tiukempi käännös (ylläri!). 13:sta Siiri meni ensin ohi kun olin vähän myöhässä valssissa. Kaikkiaan ekalla kierroksella tuli siis tuo yksi kieltovirhe, toka kierros vedettiin nollalla läpi.


Toinen rata oli tämännäköinen. Tehtiin se kaksi kertaa nollalla läpi, ja hyvin tehtiinkin! Ohjaus oli ajoissa ja ajatus koko ajan mukana radalla, Siiri teki hyvin ja mm. haki hienosti kepit ja kesti valssin niiden jälkeen, meni kauniisti takaaleikkauksella puomille ja teki hienot juoksukontaktit (meidän ehdoton vahvuus!). On tuo agility helppoa kun se sujuu. :-D Kepeilläkään ei tullut tänään yhtä ainoata virhettä, joka oli oikein balsamia - vai sanoisinko enemminkin tujua kortisonirasvaa - kroonisen keppiangstin aiheuttamille haavoilleni.

Vakavasti puhuen olemme kyllä ihan oikeastikin mielestäni kehittyneet talven aikana - jos ei niitä keppejä nyt kuitenkaan vielä lasketa. Ihan eri fiilis nykyään radoilla, kun on enemmän itseluottamusta ja kykyä suunnitella omaa ohjaamista. Tällöin ajatus on todennäköisemmin mukana radalla myös koiran kanssa, eikä homma mene aina sellaiseksi ihme räveltämiseksi ja "mä-en-osaa-mitään" -kiukutteluksi. Nyt saattoi onnistumisiin kyllä vaikuttaa kyllä sekin, että ehdin kerrankin lenkkeilyttää Siirin kunnolla ennen treenejä ja se oli siksi aivan täydellisessä vireessä: keskittynyt, äänetön ja samalla säpäkkä ja vauhdikas!

sunnuntai 6. helmikuuta 2011

Kuvia Hyvinkään agilitykisoista




Kuvat Jukka Pätynen (koirakuvat.kuvat.fi)

Lenkkeilyä

Käytän tätä blogia entistäkin "häikäilemättömämmin" ihan vain apuvälineenä omiin tarkoituksiini, ja rupean vähän seurailemaan täällä juoksuharjoitteluni edistymistä riippumatta siitä liittyykö se koiriin (tai marsuihin, hehheh...). Haluan edes vähän jotain dataa talteen mahdollisesta kehittymisestäni. No, eiköhän tämä blogi ennen kaikkea juuri itseäni varten ole olemassa. :-)

Sunnuntaisin on minulla aina nykyään ohjelmassa pitkä, rauhallinen juoksulenkki, jotenpa siis juostiin Siirin kanssa vajaan 12:sta kilometrin lenkki Herttoniemessä. Aikaa kului 1 h 20 min, ja se tekee juoksuvauhdiksi n. 8,7 km/h. Tavoitteeni on juosta puolimaraton kahdessa tunnissa, joten töitä vielä on. Onhan tuo juoksuvauhti vuodenvaihteen jälkeen pikkuhiljaa hilautunut ylöspäin, joten eteenpäin mennään.

Juoksu kulki ihan mukavasti, kunhan alun puurojaloista vain pääsi eroon! Sen jälkeen tuntui pitkään siltä, että tässä voisi juosta maailman tappiin kuin Forrester Gump ikään. Minä kun olen tällainen turhankin spontaanisti hiilareita välttelevä karppaaja, niin "juoksuflow" tulee yleensä vasta n. puolen tunnin kuluessa ja vain pitkillä lenkeillä rasvakoneen pyörähdettyä kunnolla käyntiin. Spurtit ja temmot sujuvat todella vaihtelevasti kun en niitä hiilareita edelleenkään tarpeeksi pistä naamariin... Esimerkiksi eilen intervalleissa jalat olivat kuin lyijyä ja syke huiteli ties missä.

Siiri kulki taas hienosti välittämättä sunnuntain lenkkiruuhkasta, kuten aina. Kyllä silti vaan odotan jo kovasti kevättä, että pääsemme kunnolla taas valtaamaan hiihtäjien viemät lenkkipolkumme! Toki latujen vierellä on nytkin pakko lähes joka lenkillä juosta, sillä pelkästään kävelijöille varattuja reittejä on todella vähän enkä pelkästään kaduillakaan pysty pitkiä lenkkejä tekemään. Onneksi mitään huutoja ei tänä talvena ole vielä tullut.

Pitää myös tähän samaan syssyyn antaa täydet propsit Viikin/Herttoniemen koiranomistajille! Te olette mahtavia! Aina ihan huuli pyöreänä lueskelen koirafoorumien keskusteluja kaupunkien vastuuttomista koiranomistajista, jotka antavat tottelemattomien rakkiensa häiritä vapaana muiden ihmisten ja koirien elämää. Minulla kun ei vielä koskaan asuessani kaupungissa - ensin vuoden Turussa, nyt takana reilut 2,5 vuotta asumista Helsingin Viikissä - ole tullut lenkillä vastaan tilannetta, jossa joku vapaana oleva koira olisi tullut häiritsemään meitä. Toistan, ei koskaan (sic)! Sen sijaan maalla on kyllä sattunut joskus ikäviä tilanteita, kun pihaan yksin unohdetut yli-innokkaat uroskoirat ovat tulleet ahdistelemaan Siiriä.

lauantai 5. helmikuuta 2011

Kakkosten korkkaus ja eka LUVA + agilitypohdintaa

Olipas perin agilityntäyteinen päivä! Aamulla olimme agilitytreeneissä BAT-hallilla. Ohjaaja ei ollut paikalla, mutta saimme kyllä kaikenlaista pientä kivaa treenailtua vaikka Siiri räyhäsikin niin, että koko halli raikasi.

Iltapäivällä oli HAU:n järjestämät kakkosluokan kisat, joissa tarjolla oli hyppyrata ja kaksi agilityrataa, kaikilla tuomarina Kari Jalonen. Ihanaa, kun kaikki radat olivat peräjälkeen niin ei tarvinnut koko päivää Purinalla viettää! Ensimmäinen rata, hyppäri, meni melkoiseksi estesähläilyksi: kepeiltä keskeltä virhe, pituudelta kaatui pala ja lopuksi vielä putkelta kielto ihan helpossa kohdassa. Varmaan en loppusuoralla enää juuri panostanut ohjaamiseen. Yliaikaakin tuli jotain seitsemän sekuntia kaikkien korjailujen takia, eli ei järin hieno aloitus...

No, ei muuta kuin uutta rataan putkeen vaan. Nyt me onnistuimme: saldona 0-tulos, AV -2,82, sijoitus 3/30 ja ensimmäinen LUVA kakkosista! Nollia ei tainnut kolmen parhaan lisäksi muita tulla, ja se oli meidän onnemme, sillä vauhdissahan Siiri ei parhaimmillaankaan tule koskaan pärjäämään bordercollieille jo pelkästään fysiikkansa takia.

Viimeisellä radalla tuli taas keppien keskellä samanlainen aivan turha virhe kuten ekallakin radalla ja pian sen jälkeen hyllytimme radan Siirin mennessä putken väärään päähän. Voi halvatun vattu noita keppejä, siis oikeesti nyt jumalauta, Siiri on kerrassaan vaan niin huono niillä ja virheitä tulee, kuukaudesta ja vuodesta toiseen, treeneistä ja kisoista toisiin, väärällä ja oikealla puolella, varmisteltuina ja huolimattomasti ohjattuina. Minun puolestani kaikki maailman kepit saisi työntää ikuisiksi ajoiksi paikkaan jonne aurinko ei paista, sillä ei kyllä suoraan sanottuna ole hajuakaan miten tuota kroonisen epävarmalle ja huonolle tasolle jämähtänyttä keppien suorittamista lähtisi parantamaan. No joo, tietysti treenata pitäisi niitä paljonpaljonpaljon ja vielä vähän enemmän, mutta kaikesta huolimatta en kuitenkaan ole valmis maksamaan näin talvella pk-seudun huimia hallivuokraushintoja pelkkien keppien takia kun kaksissa ohjatuissa treeneissäkin jo käyn. Niissä olen treenannut keppejä sen minkä olen voinut, joten nyt on vähän no can do -olo.

Toinen näissä kisoissa kristallisoitunut, agilityuraamme vielä jossain vaiheessa jarruttava ongelma on Siirin liian hidas vauhti. Kyllä, luitte aivan oikein, myös kaikki meidän kanssa samoissa treeniryhmissä treenaavat. Okei, kuten jo sanoin, Siiri ei tule ikinä mitenkään yltämään bortsujen tasolle vauhdissa ja sitä minun on ihan turha harmitella, ja sprinkuksi sen vauhti on kisoissakin ihan ok. Kuitenkin näitä himmailukisoja on nyt viimeisen puolen vuoden aikana ollut liikaa, ja minun on pakko myöntää, että kisatilanteissa Siiri ei ole sama koira kuin treeneissä. Se saattaa tehdä ulkopuolisen silmin siistiä, reipasta ja hyvää työtä, mutta se ei kuitenkaan yksinkertaisesti ota itsestään läheskään täysiä tehoja irti. Onhan se nyt aivan selvää kun vertaa esim. treenien ja kisojen ohjauspohdintojani: treeneissä hiomme ennakoivaa ohjausta ja mietimme ehdinkö tekemään sitä ja tätä, kisoissa taas saan parhaani mukaan vedättää ja hoputtaa Siiriä. Treeneissä Siirille on tullut jo tavaksi sinkoilla sumeilematta sinne esteelle minne sen nenä näyttää ollessani hitusenkin myöhässä, kisoissa taas estehakuisuutta on turha pelätä ja miettiä ohjausta suunnitellessa. Njoo, onhan tuolla puolensa. :-D

No, ehkä saan kuitenkin laukaistua jotenkin nuo Siirin kisahimmailut, sillä ne tuntuvat painottuvan paljolti radan alkuosuuteen, kuten tänäänkin. Kisalähdössä Siiri on kuin huumattu normi-Siiriin verrattuna, mutta yleensä aina jossain vaiheessa se huomaa, että ai tää olikin tämä juttu, eihän tässä tapahdukaan mitään pahaa. Loppusuoralla Siiri onkin sitten jo täydessä vedossa, ja maalissa kiskotaan hullun lailla lelua. Siispä palkkauksen painopistettä pitää siirtää treeneissä alkuun - paljon palkkaa heti jo ENSIMMÄISEN esteen jälkeen yhdistettynä kisamaisiin alkuvalmisteluihin! Viime aikoina olemme tehneet paljon täyspitkiä ratoja, joilla olen palkannut aina vasta aivan lopussa.

Oho, tulipas kauheasti negatiivissävyistä juttua, vaikka oikeasti tämä päivä oli ihan hieno! Meillä on ollut tulosten puolesta erinomaisen onnistunut agilityvuoden avaus, ja motivaatio lajiin ja halua kehittyä siinä on kova.

torstai 3. helmikuuta 2011

Onnistumisagit


Jos viime viikolla oli ketutusagit, niin tällä viikolla oli sitten onnistumisagit! Ruuhkaakaan ei ollut juuri lainkaan, joten ehdin hyvin ulkoiluttaa Siiriä juuri ennen treenejä. Se varmaan auttoi pahimpiin kuumumisiin ja sinkoiluihin.

Tehtiin ylläolevaa kolmosluokan hyppyrataa. Tosi kivan ja selkeänoloinen rata, vaikka omat koukkunsa siinäkin oli näennäisestä helppoudesta huolimatta. Heti ensimmäinen kierros vedettiin kuitenkin virheettömästi läpi yhtä pujottelun viimeisessä välissä tullutta virhettä lukuunottamatta. Hienosäätöä toki löytyi: ensimmäinen ohjaussuunnitelmani sisälsi mm. ryysimisen valssaamaan seiskaputken jälkeen, mikä ei ollut kovin fiksua - kiirehän siinä tuli. Niinpä seuraavalla kierroksella lähetin koiran putkeen ja menin passiin pussin luo, ja vasta sen jälkeen puolenvaihdos. Tällaista ennakoivaa ohjausta ehdottomasti lisää ohjaussuunnitelmiini - Siiri on hyvin estehakuinen koira, joten ihan turha koko ajan juosta sen rinnalla kun voi kaikessa rauhassa ilman hurjaa spurttaamista lähettää sen esteelle ja mennä itse valmiusasemiin seuraavan esteen luo. Tällä tavoin ohjaus on paljon todennäköisemmin ajoissa!

12:sta jälkeen tiukka haltuunotto ja lähetys renkaalle, jonka jälkeen pituus takaaleikkauksella. Seuraavaksi saatoin taas hyödyntää Siirin estehakuisuutta, joten Minnan ohjeiden mukaisesti lähetin Siirin "pimeään putkensuuhun" ja kiersin itse putken sen toiselta puolen. Toimii heevetin hyvin! Tosin vikalla eli kolmannella kierroksella unohdin kääntää rintamasuuntaa ja "vetää" koiran oikealla kädellä putkeen, jolloin Siiri luonnollisesti meni putkensuun ohi ihan niin kuin ohjattiin. Enivei, tuolla tekniikala jäi hyvin aikaa ennakoivaan valssiin esteellä 16.

Kaikkiaan vedettiin musta molemmat tosin hyvin ja opin mm. että kannattaa luottaa Siirin estehakuisuuteen ja oikeasti hyödyntää sitä!

Sori, tämä blogi on nykyään ennemminkin minun oma henkilökohtainen agitreenipäiväkirja. Jatkan silti tätä tyyliä agitreenien ylöskirjauksessa niin kauan kuin intoa vaan riittää, sillä olen havainnut, että kaikista tämäntyyppisistä oppimispäiväkirjoista on minulle todella paljon hyötyä! Vaikken myöhemmin koskaan näitä lukisikaan, niin asiat jäävät näin paremmin mieleen seuraavaa kertaa ajatellen.