tiistai 26. huhtikuuta 2011

Simple carcinoma

Jottei Siirin nisäkasvainoperaation tarina jäisi näin arvoituksellisesti kesken, niin sanottakoon nyt kuitenkin niistä kasvaimista muutama sananen nyt kun olen paremmin päässyt asian kanssa sinuiksi. Siiriltä siis löytyi melkoinen kokoelma eri tyyppisiä kasvaimia, joiden joukossa oli kolme pahanlaatuista uudismuodostumaa. Kaikki olivat ns. simple carcinoma -tyyppiä, yksi 5 mm halkaisijaltaan ja kaksi pienempää (2 mm:n halkaisija).

Aluksi tieto oli pieni järkytys, sillä olin kasvainten historian ja käyttäytymisen perusteella niin orientoitunut pelkkiin hyviin uutisiin. Ja tietysti tämä sinetöi nyt aikaisemman käsittämättömän leikkaamattomuuspäätöksen typeryyden ja virheellisyyden, sillä tässä oli jo ehtinyt käydä juuri se, minkä leikkauksella halusin välttää: kasvaimet olivat ehtineet muuttua hyvänlaatuisista pahanlaatuisiksi, mikä aiheuttaa tuntuvan laskun ennusteeseen. On sanomattakin selvää, että itsesyytösten ja jossittelun tie on loputon, kivinen ja raskas, jos sille lähtee... Yritän nyt kuitenkin alun jälkeen vältellä sitä tietä parhaani mukaan olinpa pohjimmiltani mitä mieltä tahansa itsestäni ja aikaisemmasta ajatuksenjuoksustani, sillä eivät ne itsesyytökset enää mitään auta. Ne ovat niin turhia, latistavat yhteisiä hetkiämme ja aiheuttavat vain ja ainoastaan pahaa oloa. On siis mentävä eteenpäin näillä eväin ja elettävä täysillä jokainen päivä. Nyt se alkaakin taas onnistua paremmin pikku totuttelun jälkeen - syöpä ei enää ole koko ajan varjostamassa meidän laatuaikaamme. :-)

Tuolla kasvaintyypillä on taipumusta uusia ja levitä imusolmukkeisiin ja keuhkoihin, mutta tässä tapauksessa kasvaimet eivät ilmeisesti ole vielä levinneet: imusolmukkeet ja marginaalit olivat puhtaat, eikä kasvainsolujen suoni-invaasiota ollut havaittavissa. Varsinkin tuo imusolmukkeiden puhtaus on ennusteen kannalta tärkeää, koska käytännössä kaikki metastaattiset maitorauhaskasvaimet leviävät niihin - imusolmukkeet ovat eräänlaisia metastaattisten kasvainsolujen suodattimia. Nuo em. seikat siis parantavat ennustetta, samoin kasvainten pieni koko ja olematon tai hädin tuskin havaittava kasvaminen viime aikoina. Eli ei tässä nyt todennäköisesti vielä hetkeen tarvitse ruveta vaikeita päätöksiä miettimään, vaikka äkkiseltään kirjoja lukiessa simple carcinoman ennuste onkin ahdistavaa luettavaa. Ja huonotkin ennusteet ovat aina vain ennusteita - ei elämää kannata niiden varaan rakentaa.

Seuraavalla kerralla kirjoittelenkin varmaan iloisemmista asioista, sillä muuttohuuma on vallannut minut! Ihanat uudet hoodit, ihana uusi kämppä, ihanasti tilaa, ihana Ikea vieressä, ihanaa marsuaitauksen säätöä... Ei enää väliaikaisratkaisuja, odottelua ja "sitku-sitku-sitkua" - melkeinpä kaikki viimeisen parin vuoden aikana haaveilemani asiat ovat jolleivat sentään aivan tässä ja nyt, niin ainakin käden ulottuvilla. JEE!

torstai 21. huhtikuuta 2011

Something going on...

...nimittäin MUUTTO. En olekaan vielä blogin puolella maininnut, että olemme koko konkkaronkka saaneet isomman majan Puistolasta: neliöiden määrä peräti kolminkertaistuu 67:ään. Ihanaa. Marsutkin saavat ihan oman karvaisten, puheliaitten ja sotkuisten lasten huoneen ja sen haaveilemani ison aitauksen, jossa ne voivat elää yhtenä laumana. :-) Kyllä tätä on kaivattukin! Yhdelle ihmiselle nykyinen yksiöni ehkä saattaisi olla tilava, mutta ei todellakaan 1-2 ihmiselle, koiralle ja neljälle marsulle. Pohjaratkaisu on vielä sellainen, että elukoita ja ihmisiä ei saa mihinkään erilleen toisistaan, vaan kaikki ollaan, nukutaan, melutaan (yksi sana: marsu) ja sotketaan tässä yhdessä ja samassa huonessa. Tulevassa kämpässä ei ole sitä ongelmaa: huoneita on kolme, tai oikeastaan neljä jos eteinen lasketaan.

Viimeistä viikkoa Viikissä siis viedään. Kyllä jään kaipaamaan Viikin ihania lenkkeilymaastoja, mutta toisaalta mm. Sipoon kunnon korpimaastot tulevat muuton myötä lähemmäs.

perjantai 15. huhtikuuta 2011

Uutisia

Siirin patologin lausunto oli valmistunut, ja valitettavasti kasvainten joukosta löytyi myös pahanlaatuisia kasvaimia, karsinoomia. Voisin varmasti vatvoa ja kirjoittaa pahanlaatuisista kasvaimista koko illan jos sille tielle lähtisin, mutta ajattelin etten nyt ainakaan toistaiseksi puutu aiheeseen juurikaan blogissa. Kaikki tuollainen vatvominen mitä täällä olen jo tarpeeksi harrastanut vie minulla energiaa tärkeämmiltä asioilta.

Siispä totean, että keskitymme nyt Siirin kanssa nyt vain nauttimaan täysillä jokaisesta päivästä. :-) Ai että mikä fiilis oli eilen, kun pääsimme pitkästä aikaa yhdessä juoksulenkille, kerrassaan mahtavaa. Tänään Siiri puolestaan sai ensimmäistä kertaa melkein kolmeen viikkoon rellestää sydämensä kyllyydestä metsässä, ja kyllä oli siellä piru irti.

tiistai 12. huhtikuuta 2011

Paluuta normaalielämään

Nyt näyttää Siirin toipuminen taas jopa minun silmään hyvältä. :-) Kävimme eilen poistamassa tikit, ja kaikista kuluneen viikon aikaisista epäilyksistäni huolimatta haava oli kuulemma hyvin parantunut ja siisti. Ab-kuurin sai lopettaa ja pikku hiljaa voi myös palailla normaalielämään pidempine lenkkeineen.

Olisi vaan pitänyt heti uskoa muita ja takoa itselle alitajuntaan saakka, ettei tuollainen haava välttämättä parane tasaisesti kuin taikasauvan iskusta eikä se ole vakavaa. Kärsivällisyys ja rauhassa odottelu eivät ole hyveitäni oman koiran kohdalla...

Mietin hetken laittaako Siirin haavasta tänne kuvia, sillä eivät ne mitään kovin suloisia ole, mutta ehkä niistä on apua jollekin muulle.


Yllä haava kolmantena leikkauksen jälkeisenä päivänä haavalapun poistamisen jälkeen. Täysin parantuneen ja punoittavan alueen rajakohdan jälkeen näkyy joitakin senttejä pitkä tulehdusalue, jonne oli kertynyt märkää. Loppuosa on vain ärtynyt ja verenvuotojen takia turvonnut.

Jos näin jälkiviisaana tekisin jotain toisin, niin olisin vaihtanut koko haavalapun kertaalleen tai ottanut sen kokonaan pois jo aikaisemmin varsinkin kun kelit olivat tuolloin ihan hirveät. Haavan ensimmäisestä puolikkaasta poistin haavalapun ennen jälkimmäistä puolikasta koska se oli litimärkä kudosnesteistä, ja juuri tuo ensimmäinen puolikas oli todella kauniisti parantunut jo tuolloin kolmantena leikkauksen jälkeisenä päivänä.



Tässä on haavan loppuosa viime viikonloppuna, vajaa kaksi viikkoa leikkauksen jälkeen. Kuten näkyy niin tulehdusalueen punoitus ja turvotus ovat hävinneet, mutta jotain märkää sieltä vielä tuossakin vaiheessa erittyi.

Nyt keskitynkin sitten parantelemaan enempi itseäni, sillä makailen jo toista päivää kotona angiinan takia ja pelkän ibuprofeenin voimalla tätäkin kirjoitan. Jo ovat maailmankirjat menneet sekaisin, sillä en muista koska viimeksi olisin ollut kipeänä, edes pelkässä kuumeessa. Yläasteella tai lukiossa ehkä?

perjantai 8. huhtikuuta 2011

Tulehduksen hoitoa

Nyt on antibioottikuurin viides päivä menossa. Viljelyn tulokset tulivat pari päivää sitten ja kyseessä oli Staphylococcus Pseudointermedius, jonka pitäisi olla herkkä käytetylle antibiootille. Kyseessä on ihan koiran omaan normaalimikrobistoon kuuluva bakteeri.

Aloin kuitenkin huolestua, kun märkää vaan erittyi ja erittyy yhä antibioottikuurista ja joka lenkin jälkeen tapahtuvasta suihkuttelusta huolimatta. Joten puhelin taas käteen ja muutama soitto - minulla kun oli sellainen mielikuva, että antibioottikuurit purisivat todella nopeasti ja tulehtuneesta alueesta tulisi varsin nopeasti puhdas ja siisti. No, ei se nyt ihan noinkaan välttämättä mene tässä tapauksessa. Ilmeisesti märkää oli alkanut kertyä jonnekin piiloon paiseeksi, ja nyt sitä vasta vuotaakin ulos kuurin ruvettua tepsimään - toivottavasti. Punoitus ja turvotus ovat vähentyneet, ja kahta muuta tulehduksen tunnusmerkkiä eli kuumotusta ja kipua en havaitse lainkaan. Siiri on ollut todella pirteä eikä arista haavaa yhtään, vaikka tulehduskipulääkitys loppui jo viime viikonloppuna.

Raivostuttaa kyllä tämä käytännön näppituntuman puute. Olen melkein jo kolme vuotta hikoillut lukuisten eläinlääketieteellisten kirjojen parissa ja päntännyt yksityiskohtaisesti mm. tulehdusprosessin kulkua ja lääkeaineiden vaikutusmekanismeja napsien tenteistä tasaisesti lähinnä nelosia, ja silti - tai ehkä juuri siksi - olen aika pihalla tämmöisen "oikean elämän" tulehduksen arvioinnin kanssa, hermoilen jostain vaarattomasta imunesteen kiertohäiriöstä ym. kivaa. Hohhoijaa, pääsisipä jo kunnolla klinikalle ihan oikeasti tekemään ja näkemään asioita. Onneksi sekin aika koittaa vielä!

Vaikka Siirin yleisvointi on ollut aivan priima jo pitkään, niin jatkamme minimilenkityksellä vielä ainakin viikonlopun yli. Raukka, sillä on varmaan ihan uskomattoman mälsää ja tylsää, sillä se on itse koko ajan kuvitellut olevansa täysin terve ja toipunut! Varsinkin iltaisin Siiri on niin täpinöissään uloslähtiessä, ettei sille meinaa saada kurapukua puettua. No, patoutuneesta energiastaan ja suuresta toiminnantarmostaan huolimatta se on onneksi äärimmäisen sopeutuvainen koira eikä luonteelleen ominaisesti protestoi mitenkään häiritsevästi edes tällaista toista viikkoa jatkuvaa aktiviteettien ja kunnon lenkkien puutetta. Mahdanko koskaan enää saada yhtä täydellisen toimivan on/off-napin omaavaa koiraa?

maanantai 4. huhtikuuta 2011

AB-kuuri

Siirin leikkaushaava on tulehtunut. :-( Saimme viikon amoksisilliini-klavulaanihappo-antibioottikuurin (Synulox) siihen. Haavasta otettiin myös bakteeriviljely siltä varalta, ettei kyseinen ab-kuuri tepsikään.

Hohhoi, olen niin kyllästynyt ajattelemaan ja stressaamaan koko ajan näitä Siirin terveys- ja toipumusjuttuja, mutta kun en muuhunkaan pysty. Joku tietty nappi on aivoissa jumittunut pahasti päälle, mutta toisaalta tuo leikkaushaavan pituus on niin huikea, että kukapa ei sellaisesta huolehtisi. Sitten vielä nämä hemmetin kelit! Oikeasti, tuota haavaa on lähes mahdoton pitää täysin puhtaana ulkona, vaikka pukisin millaiset suojukset ja kurapuvut. Jos olisin hiukankaan ollut järkevämpi, niin olisin leikannut Siirin jo talvella, mutta kun ei.

Ihonalaiskudoksen turvotus on sentään onneksi pikku hiljaa vähentynyt. Kyseessä oli siis täysin vaaraton imunesteen kierron häiriö kuten lauantaina jo pohdinkin.

sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Röhkijät


Jottei tulisi kuvaa, että tämä toipilasaika olisi pelkkää ahdistusta, niin tässäpä kuva tältä päivältä. :-) Kauppareissulta tarttui uuden kurapuvun lisäksi tämmöinen röhkivä possu, johon Siiri tietysti ihastui siihen täysin. Siinä on meillä nyt kaksi röhkijää, sillä Siirillä on vinkumisen tilalla kaikenlaisia kurnutuksia ja röhkimistä muistuttavia ääniä.

Siiri olisi mielestään täysin valmis kaikkiin mahdollisiin harrastuksiin ja vaikka jäniksiä jahtailemaan. Sen ilme olikin sanoinkuvaamattoman hämmästynyt ja pettynyt, kun eilen ensimmäistä kertaa koskaan lähdin juoksulenkille ilman sitä (oli muuten myös kamalin juoksulenkki ikinä, kaikin puolin). Mihinkään treenikentille tai pidemmille lenkeille hihnassakaan ei kuitenkaan tuommoisen, osittain ärtyneen haavan kanssa ole vielä mitään asiaa varsinkaan näillä kurakeleillä. Toivottavasti ostamani kurapuku helpottaisi tilannetta vähän (miksi ihmeessä en muuten ostanut sitä aikaisemmin?!), sillä aikaisemmat sukkahousu-t-paita -viritelmät kastuvat ulkona hetkessä.

lauantai 2. huhtikuuta 2011

Lits läts ja riti räti...

...sanoo Siirin nahka. Eilen haavan liimalappua poistaessani huomasin, että sille on kehittynyt pikku hiljaa voimakas ihonalainen turvotus, jossa on mukana ilmaa. Koko selän ja kylkien nahanalaiskudos lähestulkoon hölskyy kudosnesteestä, ja painellessa kuuluu selkeää litinää ja ritinää. Sama juttu tietysti vatsapuolella.

Vaikka yleisvoinnissa ei olekaan ollut missään vaiheessa pienintäkään huomauttamista, niin melkoisen jutun sain tuostakin kehitettyä. Aamulla joskus 4.30 reilu tunti ennen töihin heräämistä heräsin Siiriä ja sen haavaa ja turvotusta ihmettelemään, ja luppoajalla töissä konsultoin asiasta ties ketä, pieneläinpäivystys mukaan lukien. Kaikkien viesti oli suunnilleen sama: mitään akuuttia hätää ei todellakaan ole kun kerran yleisvointi on priima, mutta jos tilanne ei mene ohi tai pahenee niin sitten eläinlääkäriin.

Myös kun vähän asiaa itse rauhassa tuumailin ja mietin kaikkia perusjuttuja, joita koulussani olen oppinut, niin homma muuttui kovin loogiseksi ja järkeenkäypäksi. Siiriltähän siis on leikattu pois hillitön määrä kudosta, ja tilalla on hillitön haavaontelo. Kirurgia aikaansaa terveeseenkin kudokseen aina jonkin verran traumaa, josta seuraa steriili tulehdusreaktio. Tämän seurauksena haavaonteloon ja haavaa ympäröivään kudokseen tihkuu kudosnestettä.

Yleensä imusuonet kuljettavat ylimääräisen kudosnesteen pois, mutta haavaontelossa ei niitä luonnollisestikaan pahemmin ole - nisiä suonittavat imusuonethan menivät nisien mukana. Lisäksi toinen kolmen taaimmaisen nisän alueelta imunestettä keräävä nivustaipeen pinnallinen imusolmuke leikattiin pois operaation yhteydessä, koska näin tehdään aina metastaasien varalta, jos taaimmaisissa nisissä on kasvaimia. Näin ollen siis kudosneste ei pääse poistumaan haavaontelon alueelta tehokkaasti, vaikka sitä kertyy normaalitilannetta enemmän. Tällöin nestettä tihkuu ja kerääntyy pikku hiljaa ympäröivään kudokseen.

Entäs sitten ihonalaiskudoksessa ritisevä ilma? Tähänkin on olemassa ihan järjellinen selitys: haavaontelo ei ole mikään tyhjiö, vaan sinne kerääntyy operaation aikana ilmaa. Kun haavaontelo suljetaan, ilma jää "loukkuun" ja diffuntoituu hitaasti kohti kudoksia ja kapillaareja, koska siellä hapen osapaine on pienempi kuin ilmassa.

No, mitä teen minä, tästä kaikesta konsultoinnista ja pohdinnasta huolimatta päästyäni töistä? Ajan kotiin sydän pamppaillen miettien, mahtaako Siiri olla kunnossa. No, mitä tekee Siiri? Litisee kyllä yhä, mutta myös kurnuttaa, heiluu ja keikistelee apinansa kanssa ämpäristään piittaamatta ja kiskoo ja ilakoi parhaansa mukaan ulkona, ikään kuin ei sairasta päivää olisi nähnytkään. Tosi kuolleelta näyttää joo. Joku tässä tarvitsee hoitoa ja uuden lääkityksen, mutta en ole ihan varma enää ketä... Seuraavan kerran kun soitan nimeltä mainitsemattomille henkilöille 19446543:tta kertaa pohtien "onkohan se vakavaa", saa huutaa "lääkkeet".