lauantai 22. lokakuuta 2011

Agia! Tokoa! Ja vähän muutakin.

Olemme olleet Siirin kanssa yllättävänkin ahkeria agitreenailijoita tänä syksynä, ja käyneet mahdollisuuksien mukaan sekä HSKH:n sprinkkutreeneissä että ainejärjestöni koirakerhon K9:n treeneissä. Aluksi kaduin päätöstäni ilmoittautua K9:n treeneihin tajutessani, että kouluttajan saaminen niihin ei ole aivan itsestäänselvyys ja hintakin oli noussut reippaasti aikaisemmasta (no shit Sherlock!), mutta loppujen lopuksi olen todella tyytyväinen siihen, että saimme sieltä treenipaikan. Kouluttaja löytyi, olemme saaneet jo monta erittäin hyvää treeniä ja lisäksi sprinkkutreenien talvitreenaus jäänee vähän katkolle HSKH:n uuden treenihallin valmistumisen jäädessä jonnekin ensi vuoden puolelle. Paikkana K9:n treeneissä on Hakkilan halli, joka on minusta paljon Purinaa mukavampi ja pisteenä i:n päälle sijaitsee 10:en minuutin ajomatkan päässä.

Nyt olen nautiskellut pitkästä aikaa hyvällä omallatunnolla kaikista kouluvelvotteista vapaasta viikonlopusta, ja sen innoittamana päätin treenata tokoakin! Siiri oli tietysti aivan superinnoissaan, ja tuli vähän paha mieli kun olen riistänyt siltä sen rakkaan "Tokotokomaan". Koskaan ei onneksi tunnu olevan liian myöhäistä aloittaa Siirin kanssa EVL:n tahkoaminen uudestaan, sillä uskomattoman syvällä nuo tokoliikkeet sen päässä istuvat ja pienet teknisetkin jutut palautuvat aina nopeasti sen mieleen sopivilla harjoitteilla. Syvä yhdessä tekemisen palo ei koskaan tunnu Siiriltä sammuvan - päinvastoin, siitä on vuosien saatossa hioutunut harrastuskoirana melkoinen timantti nuoruusaikojen arkajalkaan verrattuna. Vauhdissakaan ikävuodet eivät totisesti Siirillä näy vaan se pääsee vielä aivan yhtä ketterästi ja lujaa kuin parivuotiaat. Ikään liittyvää nivelrikkoakaan en Siirin kohdalla erityisemmin pelkää: Siirillä on priimat A-lonkat ja vaikka se on melko kookas, niin terve rakenne ja sutjakka kestävyysjuoksijan olemus (55 cm / 23 kg) antavat hyvät eväät vetreään vanhemman koiran elämään.

Pitää tuota tokoa ruveta enemmän harrastamaan jo senkin takia, etteivät loistavat lähitreenausmahdollisuudet mene hukkaan. Tässä aivan meidän talon vieressä on nimittäin täydellisesti tokon treenaukseen sopiva kenttä: tilava, piiloja löytyy, hyvin harvoin kenenkään käytössä ja silti pimeällä kunnolla valaistu. Lyhyen kävelymatkan päässä on myös paljon muitakin sopivia treenaukseen sopivia paikkoja. En ainakaan voi selitellä treenaamattomuutta sillä, etten jaksa lähteä ajelemaan johonkin kauemmas treenaamaan.

Ensi viikoksi lähdemmekin viikoksi Somerolle, sillä minulla on lähistöllä töitä tarkastuseläinlääkärinä. Töistä puheenollen niitä on tullutkin paiskittua viimeisen puolen vuoden aikana reilusti, yhteensä peräti neljässä eri työpaikassa! Kesällä en pitänyt ensimmäistäkään vapaapäivää, ja taitavat myös molemmat kaksi syyslomaviikkoa ja ainakin osa joululomasta mennä töissä. Hieman rankkaa on, sillä koulussa on nykyään ihan hurja tahti kandivaiheeseen verrattuna ja pelkistä tentteihin lukemisista on turha haaveillakaan enää. Kouluhommiin saisi helposti kulutettua kaiken ajan, mutta hajoiltuani kaiken pieneläinsisätautiopin läpikäyntiin reilussa kuukaudessa ja vietettyäni päiviä kellon ympäri koulujuttujen parissa laiminlyöden kaikkea mahdollista itselleni tärkeää päätin, että otan sen itselleni, eläimilleni, harrastuksilleni, parisuhteelleni jne. kuuluvan ajan vaikka väkisin - sitä ei nimittäin edes maailman kivoin koulu minulta vie, hitsi viekööt! En alistu siihen enää, ettäs tiedät koulu! Niinpä marraskuulle on vaikka mitä kivaa suunnitelmissa. :)

Hups, ajatus lähti vähän harhailemaan. Töihin palatakseni talous on nyt niiden ansiosta ainakin joksikin aikaa turvattu ja voin mm. Siirin kanssa tehdä juuri sitä mitä haluankin. Tärkeää on myös olla hätävaraa mahdollisiin tuleviin eläinlääkärikuluihin, sillä vakuutusta ei Siirille enää mistään saa (korjatkaa, jos olen väärässä!). Ja voin sanoa, ettei ollut kivaa viime keväänä maksella huimaa eläinlääkärilaskua opintotuen (+lainan) ja kesätyösäästöjen turvin... Se, etteikö rahalla muka saisi ostettua onnea ei kyllä täysin pidä paikkaansa, sillä jos eläinlääkärilaskuja tarvittaessa makselemalla saan Siirille yhtään lisää elämisen arvoista, laadukasta elinaikaa niin ei ole epäilystäkään, etteikö se toisi myös minulle rahassa mittaamattoman määrän onnea!

perjantai 14. lokakuuta 2011

Eläimen huolto/kiusaamisviikko

Ihan ensimmäiseksi pitänee avata tuon "eläin"-sanan käyttöä. Eli muutettuani kihlattuni kanssa yhteen aloimme jostain tuntemattomaksi jääneestä syystä kutsua Siiriä "Eläimeksi", ja nykyään tuo on vakiintunut kotioloissa sen pääasialliseksi kutsumanimeksi. :-D Mm. "huomenta Eläin", "mitäs Eläimelle kuuluu" ja "hyvää yötä eläin" -kuuluvat nykyään päivittäisiin fraaseihini. Nuo pitkäaikaiskäyttöön jäävät lempinimet tuppaavat kyllä olemaan toinen toistaan kummallisempia; ennenhän Siiri oli käytännössä Sierain...

Tällä viikolla on tosiaan siis huollettu Siiriä urakalla. Ensinnäkin päätin heittää lopulliset hyvästit sen karvaturriolemukselle ja hankkia kauan haaveilemani kunnollisen trimmikoneen, Osterin. Somerolla kun tulee käytyä niin harvoin, että karva ehtii kasvaa melkoisesti ennen seuraavaa trimmausmahdollisuutta. Oster on arvokas, mutta yksinkertaisesti paras! Turha kiusata itseään millään halppiksilla, jotka eivät hoida tehtäväänsä eli leikkaa karvaa.

Lisäksi löysin lähistöltä kivan klinikan, jonne vein Siirin hammaskivenpoistoon. Melkoisesti sitä hammaskiveä olikin poskihampaisiin kertynyt. Ei ole suutarin lapsilla tunnetusti kenkiä, mutta nyt lupaan ottaa arkisen hammashuollon vakavammin. Tehkää niin kuin minä sanon, älkää niin kuin minä teen, eli harjatkaa niitä koirienne hampaita säännöllisesti! Onneksi Siirillä nyt ei puutteellista hammashoidosta huolimatta ollut ehtinyt mitään kummempaa katastrofia suuhun kehittyä.

Saimme myös uudet ohjeet Siirin huulipoimutulehduksen hoitoon ja nyt sitten putsaillaan huulta ja laitetaan Canofite-tippoja parin viikon ajan aamuin illoin. Aikaisemmin en ole hoitanut sitä tarpeeksi intensiivisesti ja tulehdus on aina palannut oireiden helpotettua hetkeksi.

Tuli myös eläinlääkärikäynnin jälkeen todettua, että oman anestesiasta heräilevän lemmikin sydämen auskultointi ei ole pahaa kandintautia potevalta, juuri pieneläinsisätautiopin kurssin suorittaneelta eläinlääkisopiskelijalta mikään maailman fiksuin idea... Ihan alussa havaitsin todella huomattavaa bradykardiaa eli harvalyöntisyyttä, lisäksi sydämestä kuului ääniä, joita sieltä ei normaalisti Siiriltä kuulu (sillähän on terve sydän). Nämähän olivat siis anesteettien sivuvaikutuksia ja syke normalisoitui kyllä muutamissa tunneissa, mutta aika jännää silti.

Kaiken huippuna Siiriä kiusattiin tällä viikolla neurologisella tutkimuksella kouluuni liittyvässä harjoituksessa, jossa sitä mm. tökittiin naamasta, kokeiltiin selkäydinrefleksejä ja hyppyytettiin hassuissa asennoissa. Onpahan ollut Eläimellä kestämistä!