lauantai 28. tammikuuta 2012

Ojangossa + talviketutusta




Pitkästä aikaa sain räpsäistyä muutaman kuvan! Tai pari minuuttia viitsin kameraa räplätä, sen jälkeen näpit jäätyivät sen verran, että hentoinen kuvauskipinä sammui nopeasti.

Ojangossa siis olimme, tarkoituksena treenata tokoa hallilla, mutta ei viitsittykään sitten mennä sinne häiritsemään talkoiden takia. Niinpä otin sitten kauko-ohjausta ja seuraamisesta pysähdyksiä parkkiksella. Ehkä hyväkin, että tuli ulkotreeniäkin välillä, sillä Siirin keskittyminen ei ollut alussa mitään sataprosenttista, kun ei treenattukaan tavanomaisessa paikassa. Se kuikuili ympärilleen ja reagoi viiveellä kaukojen käskyihin, mutta kyllä homma siitä sitten jossain vaiheessa alkoi sujua paremmin. Pysähdyksissä otin eka pari kertaa kaikki asennot järjestystä vaihdellen suorapalkalla, tää hyvin! Sitten ajattelin palkata pysymisestä, mutta tässä vaiheessa tuli pari kertaa väärä asento ja palasin suorapalkkaukseen.

Tosi kiva tuo uudistettu pysähdykset seuraamisen yhteydessä -liike, onneksi vihaamani idiottirinki on historiaa! Ajattelivatpa jotkut idarin turvallisesta rutiininomaisuudesta mitä hyvänsä, niin minusta se iänikuisen seiso-istu-maahan-rinki oli kerrassaan vaan puuduttava (varsinkin kun Siiri ei ikinä kisoissa istunut...).

Pikku treenin jälkeen menimme tuttuun tapaan metsälenkille. Tämäkin plussa on Ojangossa vielä, sillä samalla Siiri saa sen henkiselle hyvinvoinnille välttämätöntä vapaana kirmailua. Ojangossa on myös tampattuja polkuja, jotka ovat kullanarvoisia näin hiihtäjien kulta-aikoina.

Hiihtäminen, piru viekööt - siinäpä taattu jokatalvinen ketutukseni! Ei minulla hiihtoa ja (useimpia) hiihtäjiä vastaan sinänsä mitään ole - hiihtäisinhän varmasti himona itsekin, jos minulla ei olisi koiraa. Enkä myöskään itke sitä, että hiihtäminen on minulta aikalailla poissuljettu liikuntamuoto, sillä juokseminen on vallan mainio tapa mennä eteenpäin lenkeillä talvellakin (talvilenkkarit ovat muuten kova juttu!). Sen sijaan oikeudenmukaisuuden tajuuni ei mahdu, että joka hiton paikkaan ängetään latu niin, että hiihtäjillä on loputon määrä lenkkeilyreittejä ja samalla oletetaan, että koiranulkoiluttajat luopuvat tutuista lenkkipoluistaan talveksi ja tamppaavat itse kaikki omansa. Viikissä asuessani tämä oli iso ongelma, sillä siellä on hirvittävä määrä "virallisia" ulkoilureittejä ja niistä on kaikista pakko tehdä latuja. Täällä Puistolassa onneksi osa juoksulenkeistämme menee kokonaan kävelyteitä pitkin esim. joenrannassa, joten ei tarvitse pelätä kiukkuisia hiihtäjiä. Kyllä sitten mm. suosikki kympin lenkkini on täysin pois pelistä lumisen ajan, sillä se on nyt lähes pelkkää latua...

keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Treeniä ja treeniä

Ohhh hell yeah, I feeeeeeel soooo alive again! No, varmasti tämä fiilis johtuu osittain myös taatun endogeenisen euforiatilan tuottavasta täysillä viimeiseen iskuun vedetystä bodycombatista, mutta ennen kaikkea kuitenkin tästä ihanasta hetkellisestä vapaa-ajan ja koulun balanssista viime syksyn jälkeen. Aivan sama minulle kuinka mielenkiintoisia juttuja eläinlääketieteen kentältä löytyy on jos joutuu tekemään yli 10-tuntisia päiviä - mikään ei nimittäin voi korvata minun rajallisen elämäni tärkeintä, parasta ja ihaninta aikaa - nimittäin vapaa-aikaa! Ja vapaa-aika... arvaatteko mitä se tarkoittaa? No treeniä, treeniä, treeniä! (Joo oli vähän lennokasta tekstiä treenipostauksen alkuun, mutta syytän siitä edelleen bodycombattia...)

Olen kaikessa treenissä - niin Siirin treenissä kuin omassakin - huomannut, että pienikin suunnitelmallisuus ja kirjanpito tekevät aivan ihmeitä motivaatiolle. Jo se, että kirjoitan ylös paperille treenattavat tokoliikkeet tai laitan ylös punttiksella sarjoja tekee touhusta jotenkin... järkevämpää. Vaikka kilpailuhenkisyyteni onkin kovin laimeaa, niin räiskiminen ilman suunnitelmia, kehityksen seuraamista ja tavoitteiden asettamista saa homman tuntumaan jotenkin, no, turhalta. Tai jotain sinnepäin.

Siispä ajattelin, että alan taas hieman laittamaan ylös Siirin treenejä (ja miksei joskus niitä omiakin), vähän fiiliksen mukaan toki ettei tule mitään väkisin vääntämistä.

Eli tokoa olimme tänään treenaamassa Vuokkoset Areenalla (ei nimi hallia pahenna ;-). Siiri oli tosi hyvä ja kympillä mukana, kuten se on aina treeneissä!

Seuraaminen. Treeniohjelmassa oli liikkeellelähtöjä, perusasentoa ja täyskäännöksiä. Siiri teki tosi intensiivisesti ja keskittyneesti töitä seuraamisessa, tykkäsin! Yritin tiukasti pitää mielessä naksutinkouluttajien fraasin "treat for position", sillä nopealla ja oikeaoppisesti annetulla palkkiolla on uskomaton vaikutus Siirin seuraamisen laatuun. Ei todellakaan riitä, että vain sanoo vahvistussanan oikeaan aikaan, sillä myös kaikki sen ja palkkion antamisen välillä tuntuu vahvistuvan!

Ruutu. Kaksi kertaa lelupalkka ruudun takaa, kaksi kertaa pysäytys seisomaan - ei moitittavaa! Viimeksi oli ongelmana himmailu ennen ruutua, mutta leluruudut tepsivät siihen aina. Merkillä meni vähän sivuun eikä taakse suorassa linjassa, mutta annoin mennä ruutuun ("kun ei tässä nyt merkkiä treenata")... Ei olisi kyllä pitänyt, tuo kostautunee seuraavissa treeneissä.

Liikkeestä pysähtymiset. Eka otin maahanmenoa erikseen, sitten vaihtelevassa järjestyksessä pysäyksiä. Tarkkana oli Siiri asennoissa, ei tarjonnut omiaan!

Hyppynouto. Eka meinasi tulla esteen sivusta takaisin, joten pari kertaa vahviste takaisinhypyn kohdalla.

Tämän jälkeen Siiri sai kirmailla Ojangon lumisessa metsässä ja sitten pitikin jo kiiruhtaa sinne bodycombatiin. Minulla oli joulu"lomalla" tiukka aerobinen liikuntaputki päällä ja kokeilin vaikka mitä jumppia, mutta kyllä syksyllä keksimäni bodycombat vain on aivan ylivoimainen! Combatin ainoa vika on, että kaikki Yliopistoliikunnan tarjoamat jumpat tuntuvat nykyään sen rinnalla tylsiltä ja liian kevyiltä hetkutteluilta (combatiinhan joudun ostamaan suolaisen hintaisia sarjalippuja muualta)... Niinpä tämänhetkiseen liikuntaohjelmaani sisältyy jatkossa lähinnä punttista, juoksua ja tietysti se pakollinen combat-annos. Palasin tuossa muutama viikko sitten vähän perusteiden äärelle noiden liikkumisteni kanssa ja tankkasin päähäni, että jatkuva tasatahtisen aerobisen liikunnan hakkaaminen ei ole välttämättä terveydelle (kortisolitasot ym.) ja kehonkoostumukselle se optimaalisin vaihtoehto eikä kunnon punttitreeniä voi korvata millään. Kauan kadoksissa ollut salimotivaatio sitten löytyi kuin löytyikin ja niinpä raskas punttitreeni vapailla painoilla on toivottavasti taas osa arkeani! Myös totaalisesti unohdetut venyttelyt ja kehonhuolto ovat nyt vihdoin ja viimein myös otettu liikuntaohjelmaan mukaan. Hyvältä tuntuu, ja keho varmasti vielä kiittää monipuolisuudesta.

sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Agilitykisoissa

Ojankoon Vantaalle viiden minuutin ajomatkan päähän on vastikään avattu uusi aivan upea koiraharrastushalli, Vuokkoset Areena, ja sen kunniaksi innostuin lähtemään agilitykisoihin lähes vuoden kilpailutauon jälkeen. Ja kyllä kannatti: hyppyradalta saimme nollan ja sijoituksen ollessa 5/25 tarkoitti se myös toista LUVAa! Toiselta radalta (agirata) tuli vitonen kepeiltä.

Ajat olivat molemmilla radoilla vain hieman alle ihanneajan, ja juuri tuohon nopeuteen pitäisikin nyt kiinnittää huomiota. Varsinkin ensimmäisellä radalla oli paljon turhaa kaarrotusta, ja lisäksi Siiriä vaivasi sille kisoissa tyypillinen "alkulama". Agiradalla sitä sai alussa suorastaan vedättää, ja kepeillä tullut virhekin liittyi varmasti pitkälti normaalin vauhdin tuoman rytmin puutteeseen. Sitten jossain vaiheessa Siiri lämpeni alkaen mennä silmiinnähden nopeammin. Tähän epätasaiseen vauhtiin on aikaisemmin auttanut runsas palkkaus heti ensimmäisen esteen jälkeen, mutta nyt kun ei ole ollut kisoja niin se on kokonaan jäänyt. Tietysti on muistettava, että Siiri eikä mikään muukaan springeri ihan pelkästään fysiikkansa takia ikinä tule kilpailemaan esim. bortsujen, aussieiden tai kelpieiden kanssa vauhdillaan, mutta pikkaisen parantamisen varaa omaan potentiaaliimme nähden kyllä on! Sen verran, että jos kolmosiin pääsemme niin luultavasti juuri ja juuri alitamme ihanneajan.

Tästä linkistä löytyy Nooran kuvaama video hyppäriradan suorituksestamme. Alkutahmeutta ei tuossa pahemmin näy, mutta sen sijaan radalla demonstroituu hyvin sprinkkujen yleinen "vauhtiongelma". Menoa, meininkiä ja innostusta sinänsä kyllä riittää eli mistään motivaation puutteesta ei siinä ole kyse, mutta rakenne ei vaan salli sprintterikiitoa. Siksi käännösten pitäisi olla viimeisen päälle tiukoiksi hiulattuja, jotta ihanneaika alittuisi reippaammin (tuolla radalla AV oli -1,41). Ja yhtään hienoa, tiukkaa, kunnolla ennakoitua käännöstä ei tuossa kyllä nähdä. :-D Myös keppien tekniikassa on parantamisen varaa suorituksen nopeuttamiseksi, mutta toisaalta olen aivan äärettömän tyytyväinen, että Siiri on yhtäkkiä keksinyt ruveta menemään keppejä "väärältä puolen" ilman jatkuvia häröilyjä. Parempi 8-vuotiaana kuin ei milloinkaan.

Olen ollut tosi innoissani tuosta oman seurani HSKH:n uudesta hallista ja kävimpä omankin korteni kantamassa kekoon talkoilemalla muutamaan otteeseen joulukuussa. Täydellinen pohja, kohtuullisen lämmin talvipakkasillakin ja upeasti tilaa! Ostinpa sinne vapaatreenikortinkin, sillä minulla on nyt (toisin kuin viime syksynä) paljon lyhyitä koulupäiviä ja kerkeän hyvin treenaamaan ennen prime-timea. Onpa hallitreenausinnostukseni mennyt niin pitkälle, että pieni tokotreenauskärpänenkin on päässyt puraisemaan! Ja nyt ei puhuta mistään satunnaisesta tokotreenistä joka toinen kuukausi, vaan parisen kertaa viikossa olen ajatellut käydä hallilla tokoilemassa. Treenaaminen on tähän asti ollut todella palkitsevaa, sillä Siirihän pääsee aina todella nopeasti takaisin jyvälle EVL-treenauksessa. Suurin palkinto on tietysti suunnaton riemu, mitä Siiri pursuilee treeneissä. Minusta on jotenkin niin liikuttavaa, että salakavalasti karttuvat ikävuodetkaan eivät tunnu vähimmässäkään määrin vaikuttavan sen tekemisen meininkiin: Siiri on täsmälleen yhtä vauhdikas ja täysillä menossa mukana kuin aktiivisimpaan tokoiluaikaamme kuusi vuotta sitten...

Voisi tähän blogiinkin nyt alkaa panostamaan vähän enemmän, sillä koulussa näyttäisi olevan tämä kevät tyyntä myrskyn edellä. Toivottavasti jossain vaiheessa aktivoituisin täällä myös kuvien suhteen, sillä tälläinen pelkkä teksti tuntuu uskomattoman tylsältä. No, ehkä asia korjaantunee pian, kun saan ensimmäisen taskukokoisen kamerani iPhonen muodossa (jos omppujumala suinkin suo). En vaan kertakaikkiaan ikinä viitsi roudata kameralaukkua mukana arjen riennoissa.