perjantai 30. maaliskuuta 2012

Ei raportoitavaa

Nyt on kulunut vuosi siitä, kun Siiriltä leikattiin ensimmäinen nisärivi kasvainten takia ja muistin, etten ole kirjoittanut nisäkasvaimista aikoihin tänne mitään. Syy on se, että mitään kirjoitettavaa ei ole: kasvaimet eivät ole uusineet, enkä ole liioin myöskään ajatellut asiaa. Sen sijaan olemme Siirin kanssa eläneet täyttä elämää harrastuksineen päivineen tarpeetonta taakkaa arjessa mukana kantamatta, ja juuri näin sen pitää mennäkin. Päivä kerrallaan eletään jokaisesta yhteisestä hetkestä nauttien, turhia tulevaisuutta murehtimatta. Rutiininomaisesti käsi toki joka viikko käy läpi vatsanalusen, mutta se käy niin automaattisesti muun touhun lomassa, että hädin tuskin ehdin ajatella asiaa "kasvain".

sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Lenkkeilyä

Hei saanko ihan vähän taas hehkuttaa tätä meidän kotilähiötä eli Tapulikaupunkia? Mä en ihan vilpittömästi haluaisi muuttaa täältä koskaan pois, jos saisin vapaasti päättää. Parin minuutin kävelymatkan päässä on juna-asema, josta pääsee hetkessä keskustaan, ja toisaalta viidessä minuutissa hurauttaa autolla kunnon korpeen tai vaikka upealle agilityhallille treenaamaan. Lisäksi lähiympäristö on aseman aivan välitöntä lähistöä lukuunottamatta idyllistä puistoa ja pientaloaluetta ja lenkkeilymaastot loistavat!

Ainoa juttu, mitä Viikistä oikeastaan olen välillä täällä kaivannut on oma rauhaisahko kävelymatkan päässä sijaitseva lähimetsä, jossa olisi enemmän pääasiassa koiranulkoiluttajien tamppaamia pieniä kiemurtelevia metsäpolkuja virallisten, hölkkääjien ja hiihtäjien kansoittamien ulkoilureittien sijaan. Urauduin pitkäksi aikaa juoksemaan samoja vakkarilenkkejä lähiympäristössä ja tekemään varsinaiset metsälenkit Siirin pääkopan tuulettamiseksi Sipoon puolella ennen kuin hiljattain löysin lyhyen matkan päästä aivan toisesta suunnasta tällaisen ihanan lähimetsä-niittyalueen. Siellä pystyy tekemään suunnilleen puolen tunnin metsälenkin aika rauhassa ja samalla saa nauttia lähiöksi upeista maisemista. Katsokaa vaikka!

Ihan kuin olisi Viikin Hallavuoren metsän kallioilla, aikaisemmassa "lähimetsässämme".



Bongaa ylläolevasta kuvasta eläin. ;-) Muita eläinlajeja ei onneksi ole näkynyt, oravia lukuunottamatta. Great!













Tätä päivää lukuunottamatta tämä viikko on ollut melkoista hässäkkää, sillä samalle viikolle "sattui" meinaan mm. työpäivä, iso tentti ja vuosijuhlat, joista jälkimmäisiin aloin valmistautua pari päivää sitten täysin nollasta... Ja koulujuttujenkin parissa on munkin toisinaan pakko napottaa todella intensiivisesti, vaikkei se ehkä tästä blogista välity. Mutta oikein mallikkaasti kaikki sujui loppujen lopuksi - ainoa vaan, että olen ikävästi joutunut tinkimään Siirin kanssa puuhailusta. :-/ Ensimmäistä kertaa koko talvitreenikauden aikana kävi jopa niin, että en yksinkertaisesti jaksanut lähteä agilitytreeneihin vaikka olisin niihin muilta menoiltani juuri ja juuri ehtinyt. Sen sijaan menin nukkumaan samoihin aikoihin kun treenit alkoivat...

Toissapäivänä tentin ja armottoman shoppailun jälkeen menin pitkästä aikaa Siirin kanssa tavalliselle tunnin peruskuntolenkille. Mun liikuntaohjelmani on nyt ehkä noin reilun kuukauden ajan sisältänyt pelkkää punttia, intervalleja ja kävelyä Siirin kanssa ja entisen kaltaista juoksuharjoittelua pitkine tasatahtisine matkoineen en ole oikeastaan vuodenvaihteen jälkeen tehnyt, joten pikkaisen jännitti onko juoksukunto romahtanut. No eipä ollut ollenkaan, vaan itseasiassa päinvastoin! Poissa olivat nimittäin mua aikaisemmin hyvin usein lenkin alkupuolella vaivanneet "raskaat jalat", ja muutenkin lenkki taittui tosi jouhevan oloisesti sopivalla peruskuntosykkeellä. Eli intervallit nähtävästi ylläpitävät ja parantavat myös aerobista kuntoa, vaikkeivat itsessään varsinaisesti aerobista harjoittelua olekaan.

En kyllä oikein tiedä mitä tehdä noiden juoksulenkkien kanssa, kun Siiri on niin totaalisen tympääntynyt niihin... Tulen itsekin jotenkin huonolle tuulelle, kun katselen sen koko maailmaan kyllästyneen näköistä olemusta hölköttäessä, varsinkin muistaen samalla millainen vetohirmu se oli ennen viime elokuun yhtäkkistä leipääntymistä. Jotain psyykkistä tuo selkeästi on, sillä jo pelkät vetovaljaat saavat aikaan kyseistä käytöstä, kun taas hihnan esille ottaminen aiheuttaa täysin toisenlaisen reaktion (juokseminenkin sujuu hihnassa ja kaulapannassa reippaammin) ja neidin mielialasta treeneissä ja vapaana juostessa nyt tuskin tarvitsee edes mainita. Toisaalta vetovaljaissa hölkkäily ja spurttaaminen intervallitreeneissäni tekevät Siirinkin kunnolle varmasti ihan hyvää ja kun tuota ikää alkaa sillä jonkin verran olla, niin hyvä peruskunto on agilityharrastustamme ajatellen entistäkin tärkeämpää.

lauantai 17. maaliskuuta 2012

"Treeniä horo, siin on ämmille läksyy..."

No niin, varoitus taas kaikki eläinjutuista kiinnostuneet omista treeneistään touhottavien jumppa- ja punttipirkkojen vihaajat! Nyt ei agilitata, tokoteta tai paijailla marsuja, nyt nostetaan rautaa! Mun punttitreeniflow ei ainakaan vielä reilun parin kuukauden aikana ole laimentunut yhtään mihinkään, vaan oikeastaan päinvastoin - tämä innostuskäyrä näyttäisi olevan nouseva yhdessä edistymisen ja kohoavien voimatasojen kanssa. Aina aikaisemminhan pahin innostus punttisalitreeneissä on kyllä yleensä taittunut näillä tietämin, mutta sille on syynsä: ainaisen saman ja vanhalla tutulla tyylillä rakennetun ohjelman junnaaminen samoilla sarjamäärillä ja usein samoilla painoilla ja varmaan toistomäärilläkin kerrasta toiseen, vaikka periaatteessa ohjelmani ovat mielestäni olleet aina ihan järkeviä (Pakkotoistosta varastettuja eli eivät siis mitään pikkulihasten nitkutuksia laitteissa korkeilla toistomäärillä naistenlehtiä lukien). Lisäksi myös ankealta tuntuneen perinteisen "body-ruokavalion" noudattamisen tympimisellä on varmasti ollut osuutensa asiaan. Tonnikala, riisi ja joku vähärasvainen kanajuttu, maitorahka mehukeitolla yms... Yh miten tylsää ja mautonta, tosin en tuolloin vielä ymmärtänyt esim. erilaisten kasvisten monipuolisesta käytöstä paljon mitään. Ihananmakuisiin rasvaisiin karppiherkkuihin tottuneena en nykyään suostu syömään yhtään mitään, joka on "vain" terveellistä muttei musta maistu hyvälle. Edelleen käytänkin lukuisten eri kasvisten ja monipuolisten proteiininlähteiden ohella pelottomasti luonnollisia rasvoja (esim. voita, kermaa, oliiviöljyä, avokadoa, kookosmaitoa jne.) mahdollisuuksien mukaan joka aterialla, eikä myöskään yhtään light-tuotteita tähän talouteen eksy vahingossakaan. Paitsi maitorahkaa, joka maistuu hyvin marjoilla, kunnon kermalorauksella ja mantelirouheella terästettynä.

Kahdeksan viikkoa tein tuota mun tämän treenikauden ensimmäistä ohjelmaa, mutta nyt päätin kokeilla jotain aivan uutta ja nappasin Hormonidieetti-kirjasta erään aivan uudenlaisen ohjelman (en ole aivan aloitteleva salitreenaaja, joten nostin vähän sarjamääriä ja hiukan lyhensin taukoja). Tai no, liikkeet ovat tuttuja, mutta kokonaan supersarjoihin perustuva treenaustyyli on entisestä poikkeavaa. Olen siis yleensä aina tehnyt ns. paikkaharjoittelua eli vaan lepäillyt toistojen välissä, mutta näissä supersarjoissa tehdään aina vuoronperään kahta eri liikettä. Samoin eri liikkeiden määrä on hämmentävän pieni, mutta kai se on luotettava mr. Poliquiniin ja uskottava, että montaa eri lihasta yhtaikaa treenaavat moninivelliikkeet ovat ihan kunkkuja yhdistettynä tiheään ohjelmien vaihtoon.

Ja voi vitsit, miten tuon ohjelman tekeminen on kivaa! Juuri jotain tuollaista mä olisin kaivannut silloin, kun punttitreeni on aikaisemmin alkanut tympimään. Vähiten tykkään punttitreenissä sellaisesta tyhjäntoimittamisesta ja kattoon tuijottelusta sarjojen välillä, jolloin ajatus lähtee harhailemaan, mutta tämmöisellä treenaustyylillä tekemisen meininki on ihan erilaista ja nollaus aika totaalista. Esim. tänään oli aivan ylikiireinen, henkisesti kuolettava päivystys ja olin ihan raatona sen jälkeen, mutta punttisalilla sain koko setin nollattua ja nyt olen aivan täpinöissäni taas kaikesta, iiiih. Ja kun liikkeitä on vähän, niin riittää jotenkin henkisiä paukkuja enemmän jokaisen liikeeseen. Jos taas liikkeitä on hirveän monta, niin loppupuolella sitä väkisinkin alkaa katsella kelloa ja miettiä, että vieläkös tätä on paljon jäljellä...

Hauskaa uuden ohjelman aloittamisessa on myös se, että siten saa paikat ihan kipeiksi kunhan mukaan ottaa vähänkin aikaisemmasta poikkeavia liikkeitä ja sarja/toistomääriä. Mulle uutena liikkeenä tuli nyt esim. leuat, joissa onkin pienoisen projektin ainekset. Tällä hetkellä ei mene yhtään, mutta ehkä näillä, näillä ja näillä ohjeilla alkaa jotain tapahtua niidenkin saralla.

Kiitos ja anteeksi! Edelleen hajoilen aina välillä, kun kukaan lähipiiristä ei ymmärrä mun punttihöntsäilyn päälle mitään ja selitän näitä välillä esim. miehelle ihan monologina lämpimikseni. :-D Pitää varmaan ruveta etsiytymään muiden punttimimmien seuraan tai vähintäänkin perustaa joku kunnollinen oma treeni/ravintoblogi.

sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Sitä mitä etiketissä lukee...

...eli luppakorvia, karvamakkaroita ja liikunnan iloa oli tämä päivä pullollaan. Koulussa oli väliviikko ja vietin sen missäs muuallakaan kuin töissä kaukana Helsingistä, joten viikonloppuna on puuhasteltavaa kotona riittänyt. Tänään varsinkin oli todellinen tehopäivä: herättyäni ennen kahdeksaa luin viitisen tuntia koulujuttuja, sitten suuntasin Ojankoon Siirin kanssa treenaamaan ja ulkoilemaan, sen jälkeen oli vuorossa punttis, illan vietin pääosin askarrellen jo pitkään suunnitelmissa ollutta uutta aitausta marsuille ja lopuksi vielä siivoilin kämppää. Kyllä elämä on mallillaan silloin, kun kaiken blogin etiketin sisällön saa mukavasti mahdutettua samalle päivälle! Siihen kun lisää vielä hengailun rakkaan kanssa ja maistuvan ja ravitsevan ruuan kokkailun niin eipä voisi mulla juuri paremmin mennä. Tottakai mullakin on kaikenlaisia matkustushaaveita ym. ja joskus on kiva olla kunnolla menossa, mutta kaikista eniten kuitenkin rakastan ehkä tällaista "tavallista ja tylsää" mutta tarmokasta ja aikaansaavaa vapaa-ajan viettoa omien juttujen parissa kotona ja sen lähettyvillä puuhastellen. :-)

Vuokkosareenalla treenattiin Siirin kanssa aika paljon teknisiä juttuja: vuorossa oli seuraamista, liikkeestä pysähtymisiä, kaukoja ja loppuun irrotteluksi luoksetuloa. Seuraamisessa mua häiritsee välillä liiallinen tiiviys ja pieni poikittaminen, jotka korostuivat varsinkin pysähtymisiä harjoitellessa. Kerran meni jopa vähän hermot ja hetken mielijohteesta hyvin kevyesti tönäisin Siiriä polvella kauemmas. Kaukoissa jäimme hinkuttamaan maasta istumaannousua, sillä Siirillä on taipumusta jättää tuo asennonvaihto vähän vajaaksi varsinkin ihan alussa.

Äsken oli tosiaan vuorossa marsujen aitausprojekti. Siirryin jo jonkin aikaa sitten takaisin matoista purulaatikko-ratkaisuun, sillä mattojen kanssa leikkiminen osoittautui pidemmän päälle paljon puruja työläämmäksi. Lisäksi puruaitaus säilyy mun mielestä paremmin kivan ja siistin näköisenä ja vielä ilman mitään ylimääräistä vaivaa, kun taas mattoaitausta saisi hinkuttaa joka päivä puhtaaksi heinänpätkistä ym. jollain rikkaimurilla ja sormin nyppimällä siistin yleisvaikutelman luomiseksi (päivittäinen papanoiden ja muiden pahimpien töhkien lakaisu ei todellakaan riittänyt!).

Edellinen puruaitaus oli nykyistä pienempi ja pohjana toimi taikakuutioiden ulkoreunoille pyykkipojilla kiinnitetty vahakangas. Tämä uusi aitaus on isompi, pohjaratkaisuna on kolmesta Etran PVC-muoviarkista yhdeksi isoksi lootaksi taiteltu ja teipattu muovilaatikko ja siinä purua ei pääse taikakuutioiden ja pohjamateriaalin väliin. Mulla on välillä ollut huono omatunto, kun en aina kaikilta muilta kiireiltäni ole ehtinyt niin paljon panostamaan marsuihin mm. juoksuttamalla niitä vapaana, mutta nyt niiden kelpaa kyllä spurttailla ilman vapaana juoksuttelujakin! Myös siivous helpottuu entisestään, kun puruja tarvitsee yhä harvemmin vaihtaa kaikkia kerralla.

Alla kuva aitausviritelmästä. Kyhäsin taikakuutiot ympärille aika kiireellä kun alkoi väsyttää, mutta niitä voi siistiä ja fiksoida nätimmin aitauksen ympärille sitten myöhemmin.




Edwin ja Anton juomassa

sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Aurinkoinen viikonloppu + lukuvinkki terveellisistä elämätavoista kiinnostuneille

Aurinkoista kevätpäivää vain kaikille. Olen viikonloppuna hankkinut rutkasti aurinkoterapiaa lasketellen ja Siirin kanssa ulkoillen. On se vaan niin ihanaa tajuta, että kevät on todellakin tulossa!

Oltiin tuossa äsken taas ulkona, ja yllätin laittamalla miehen nappaamaan muutaman kuvan.


Kun Siiri on tarrautunut vetoleluun, niin sitä saa kieputtaa ja nostella ilmaan niin paljon kuin voimaa vaan riittää! Pientä vaihtelua rautojen kolisteluun, esim. tässä menossa pystysoutu karvasäkillä :-D



Ah niin loistokasta poseerausta molemmilta... Huomaa, ettei ole kummallekaan ihan arkipäivää olla kameran edessä, sillä kaikki poseeraukset olivat tätä tasoa.

Mutta sitten varsinaiseen asiaan. Tässäkin blogissa ihan viime aikoina esillä olleiden pirkkopirteä-henkisten intohimojeni perusteella ei liene vaikea päätellä, että olen paitsi liikunta-, myös yleinen terveysintoilija. Olen jo yläasteajoilta lähtien ollut kiinnostunut esimerkiksi terveellisestä ravinnosta, ja pikku hiljaa siitä on muodostunut minulle aivan keskeisen tärkeä hyvän olon, terveyden, energian ja nautiskelun lähde aikaisemman kalori-makroravinteet -lähestymistavan sijaan. Eipä siis ihme, että olen viime aikoina aivan innosta pinkeänä lueskellut Kaisa Jaakkolan Hormonidieetti -kirjaa. Aluksi olin epäilevänen, sillä nimi viittaa johonkin ihmedieetti-rasvanpoisto -kategoriaan solahtavaan opukseen, ja sellaisia mä en kaikkea kalorienlaskemista ja "kesäksi bikinikuntoon" -tyyppisiä juttuja nykyään suorastaan vihaavana voi sietää.




No, kyllähän Jaakkolan ohjeilla epäilemättä rasva lähtee sulamaan, mutta lähinnä hyvän ja energisemmän olon ja paremman terveyden sivutuotteena. En ole koskaan vielä törmännyt yhtä kokonaisvaltaisesti koko kehon ja mielenkin huomioonottavaan elämäntapaopukseen! Erityisesti kappaleet unen ja ruuansulatuselimistön kunnon merkityksestä olivat todella herättäviä. Kirjassa käsitellään kattavasti monia kehon hyvinvointiin ja koostumukseen vaikuttavia hormoneja unohtamatta lähes joka sivulla esiintyviä konkreettisia ja toteutettavissa olevia neuvoja elämäntapamuutoksiin, joilla näiden hormonien tasapainoon voi vaikuttaa.

Oma treeniohjelmani on nyt intervallit äskettäin treeniohjelmaani lisättyäni hyvin pitkälti kirjan suositusten kaltainen, eli pääasiassa raskasta punttitreeniä, niitä intervalleja ja palauttavaa liikuntaa, ja en voi muuta kuin olla tyytyväinen! Olo on todella energinen ja innostunut, aineenvaihdunta on vilkastunut ihan hämmentävällä tavalla ja olen aika vakuuttunut, että kehonkoostumuksessa on jo tapahtunut jotain muutoksia. Syön niin paljon kuin nälkäsignaalien mukaan vain ikinä jaksan ja pystyn (2-3 ateriaa enemmän kuin ennen, joista yleensä kolme lämmintä ateriaa) ja silti joitain senttejä on kropasta ottanut ja lähtenyt, vaikkei se ole ollut mitenkään erityisesti tavoitteena. Olen myös pikkuhiljaa omaksunut kirjasta uusia tapoja itselleni, esim. yritän entistäkin tarkemmin katsoa, että joka ikinen ateria pursuilisi ravinteikkaita kasviksia, suosin joka aterialla ennemmin proteiineja ja elimistön tarvitsemia rasvoja aikaisemman runsaan, ravintoarvoltaan neutraalin tyydyttyneen rasvan mättämisen sijaan, syön useammin jne. Uni on ylivoimaisesti heikoin lenkkini, mutta ehkä joskus saan senkin puolen kuntoon.

Paljon on kirjassa myös tuttua ja turvallista, mm. hiilihydraattitietoinen elämäntapa. Aloitellessani punttisaleilua kunnolla uudelleen pitkän tauon jälkeen mietin masentuneena, että onkohan mun pakko siirtyä takaisin ankealle ja vähärasvaiselle tonnikala-maitorahka-raejuusto-puuro-riisi ym. linjalle kehittyäkseni. Olen karpannut muutamia vuosia enkä todellakaan kaipaa takaisin sitä varsinkin aamuja ja päiviä häirinnyttä väsynyttä, vetämätöntä ja nälkäistä oloa, jonka puurot, leivät ja pastat mulle aiheuttivat. Muistan erityisen hyvin, miten varsinkin lounaan jälkeen koulun iltapäiväharkoissa oli ennen aina ihan tuskaisen vaikea väsyneenä keskittyä, vaikka kuinka olisi doupannut itseään kahvilla.

No, nähtävästi mun ei tarvitsekaan alkaa syömään taas puuroa, sillä esim. Jaakkolan "oppi-isä" Poliquin suosittelee aamupalaksi lihaa ja pähkinöitä. Kyllä, lihaa ja pähkinöitä! Kaikista hiilaripitoisimmat ruuat on kirjan mukaan parasta ajoittaa treenin jälkeen, mikä mulla tarkoittaa käytännössä hiilaria sisältävää palkkaria ja esim. bataattia päivällisellä. Toimii!

Kirjassa on myös paljon sellaista, jota en ihan näin äkkilukemalta jonkun yksittäisen "gurun" sanomana sulata, vaan ne jutut vaatisivat enemmän penkomista. Tällaisia asioita ovat esim. Hormonidieetin (ja ennen kaikkea Poliquinin) suosittelema valtaisa lisäravinteiden määrä, suolahappolisän suuren suuri merkitys ja luomun ylivertaisuus. Sen verran on kuitenkin kriittinen, akateeminen ajattelu kehittynyt yliopistossa lääketiedettä vahvasti muistuttavaa tieteenalaa lukiessa (I truly hope so :-D), etten ilman vakuuttavaa tutkimusnäyttöä ole valmis laittamaan rahojani massiiviseen pilleripurkkiarmeijaan ja vaikkapa juuri luomuun. Joitakin tarpeellisiksi katsomiani lisäravinteita (lähinnä omega3, D-vitamiini ja magnesium) olen kyllä ruvennut käyttämään.

lauantai 3. maaliskuuta 2012

Treenivideo + intervalleja

Olipas äärettömän hyödylliset agitreenit viime maanantaina! Teimme teknisesti haastavaa radanpätkää, joka oli oikea kokoelma erilaisia ohjaustekniikoita: oli leijeröintiä aidoilla putken takana, pakkovalssi aidalta putken pimeään päähän, ennakoiva valssi, niisto, vekitys aidalta putkeen ja lopuksi takaakierto. Lisäksi ohjaajamme Hanna oli tänään lupautunut ottamaan koko treenit videolle, mikä osoittautui erittäin hyödylliseksi jutuksi! Alla meidän kootut sekoilut. Pätkät eivät ole missään järjestyksessä, ja alussa on enemmän lopun onnistuneempia suorituksia, lopussa puolestaan alun sekoiluja.



Alussa tuli taas ihan turhaa sähläilyä siitä, että en meinannut muistaa rataa: ilmeisesti mulla vaan on joku tila-avaruudellinen oppimiskyky (tai jotain sinne päin) normaalia huonompi, sillä mä olen äärettömän huono muistamaan ratoja ilman kisatyylin pitkää tankkausta numerolätköillä. No, jos ei tätä perinteistä alkuhölmöilyä lasketa, niin haastavimmiksi kohdiksi meille osoittautuivat putken takana leijeröinti ja putkea seuraava ennakoiva valssi. Alussa Siiri meinasi koko ajan pujahtaa putkeen, mutta leijeröinti alkoi lopulta sujua, kun maltoin paremmin odottaa Siiriä ja lähettää sen aidoille heilauttamalla kättä eteen, ei niinkään sivulle päin. Ennakoivassa valssissa ajatus oli kääntyä jo reilusti ennen aidan hyppyä ohjaten oikealla kädellä niin kauan, kunnes koira oli hypännyt esteen. Olipas jotenkin vaikeaa, olin jatkuvasti auttamattoman myöhässä ja kädet alkoivat toimia oikein vasta ihan lopussa. Ihan täydellistä suoritusta ei tuossa kohdassa taidettu saadakaan.

Aika kiva tekemisen raivo taas kerran Siirillä vai mitä. :-) Näkyy videolta hyvin, että lukemattomista toistoista huolimatta vauhti ei ota hyytyäkseen vaan oikeastaan päinvastoin. Itse sähläillessäni sillä keitti tosin jopa vähän yli ja homma meni huonompaa keskittymiskykyä indikoivaksi rähjäämiseksi - Siiri on ehdottomasti vastaanottavaisimmillaan silloin, kun suu pysyy enemmän supussa. Mutta on se vaan hienoa, että tuollaista intoa sen kuin riittää ja riittää, vaikka vuosia vaan karttuu. Moni onkin hämmästynyt tajutessaan Siirin olevan jo veteraani-ikäinen. Tuollaisesta tekemisen meiningistä saa moni parhaassa iässä oleva nykypäivän "sohvaspringeri" olla kateellinen, vaikka itse sanonkin!

Omista treeneistäni sen verran, että olen vaan niiiiiiiiin rakastunut tuohon sykemittariini! Ojangon vapaatreenikortin ohella se on varmasti vuoden top5-ostoksia. Siitä on ollut mieletön apu intervalleissa, sillä ilman sitä en todellakaan olisi ymmärtänyt hidastaa vauhtia lepointervalleissa tarpeeksi. Lepointervalleissahan sykkeen on tarkoitus laskea palautumisalueelle (60-70 % maksimista) ja mun HIIT-ohjelmassani (40 s veto, 2 min palautukset) se tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että mun on ainakin toistaiseksi käveltävä palautukset. Muutenkin mulla on ilmeisesti ollut taipumuksena mennä ihan liian lujaa lenkeillä, joten sykemittari toimii erinomaisena jarruna.

Voin kyllä suositella sykemittarin ostamista harkitseville tuota Garminia yhtenä potentiaalisena vaihtoehtona paremmin tunnettujen merkkien, kuten Suunnon ja Polarin rinnalla. Mulla ei ole kokemusta muista sykemittareista, mutta olen ymmärtänyt, että Garmin on edelläkävijä GPS-tekniikassa. Tosi kiva, sillä olen aina ollut kiinnostunut kulkemistani matkoista, vauhdeista ym. ja joskus jopa laskeskellut niitä käsin piirtämällä kartalle kulkemani juoksureitin. No, Garmin Connect laskee mulle nuo jutut, piirtää kartan ja paljon muuta parilla hiiren klikkauksella. Katsokaa vaikka. :)


Jännä juttu muuten, että ensimmäisissä vedoissa mulla syke nousee aina korkeammalle kuin myöhemmissä, vaikka spurttaisi koko ajan ihan samaa vauhtia, jopa nopeampaa lopussa, jolloin kiihdytys lähtee paljon kevyemmin liikkeelle (kaikkien intervallien vauhdit löytyvät tuolta Laps-valikosta). En nyt heti keksi mihin aineenvaihdunnalliseen seikkaan tuo perustuu.

Pieni huomio tuota sykekäyrää ihmetelleille: Ohjelma on tehnyt käyrät käyttäen maksimisykkeenä laskennallista arvoa (193/min). Nähtävästi maksimisykkeeni on kuitenkin korkeampi treeneissä saatujen maksimisykkeiden perusteella.