lauantai 29. joulukuuta 2012

Talvista maalaiselämää

Siiri tuntui nauttivan kovasti maalaisjoulustaan. Pääsääntöisesti se ei kyllä ole talvella läheskään niin aktiivinen vapaana ollessaan kuin keväällä ja kesällä, ja siksi puhunkin Siirin jokavuotisesta kevätriehasta. Sen aikana Siiri sekoaa täysin lumen alta paljastuneen maan ja sen hajujen myötä ja kierroslukumittari osoittaa ulkoillessa jatkuvasti kaakkoon.



Nyt kuitenkin ehkä Someron "tappijalat" eli Melissa ja Raid pistivät Siiriin vauhtia hankien keskelläkin. Pitihän sitä nyt nuoremmille näyttää kuinka kovia menijöitä sitä ollaankaan!


Itseäni kyllä vähän laiskotti enkä jaksanut lähteä talsimaan kovin kauas nietosten keskelle, mutta hyvin se aika kului lähiympäristössäkin. Vanhempanihan asuvat valtavan kokoisessa maalaiskartanossa, johon kuuluva vaihteleva maatilamiljöö on sitäkin valtaisampi. Tervetuloa pikku kierrokselle, jos kiinnostaa nähdä, minkälaisissa maisemissa olen koirien kanssa touhuillut lähes pari vuosikymmentä ja ajoittain touhuilen edelleen.


 En tiedä näkevätkö muut saman kuin mä, mutta musta tähän kuvaan tiivistyy niin hyvin talven koiramaisen maalaiselämän syvin olemus!

Olen ollut aika etuoikeutettu, kun olen saanut kasvaa tällaisessa ympäristössä! Valitettavasti kuitenkaan lapsena en ymmärtänyt sitä sosiaalisissa ympyröissä, enkä koskaan ala-asteella järjestänyt esim. synttärikutsuja ihan vaan siksi, koska en asunut sellaisessa pikkuruisessa, sievässä, lähes kliinisen puhtaassa ja uutuuttaan hohtavassa valkeassa pakettitiilitalossa kuten kaikki muut lapset tuntuivat asuvan (itsekseni toki rakastin aina täällä touhuta). Nyt en voi kuin pyöritellä päätäni tuosta hyvästä ja yrittää tuntea mahdollisimman paljon tervettä ylpeyttä ja kiitollisuutta jälkikäteen, sillä moni varmaan maksaisi omaisuuksia saadakseen asua vastaavassa maaseutuparatiisissa! Erityisesti koiranomistajalle tällainen miljöö on täydellinen.

Häpesin pienenä myös sitä, että meillä oli aina niin paljon (maksimissaan kuitenkin "vain" n. 6 kpl) koiria, jotka iloisesti sotkivat ja sähelsivät ihmisten joukossa. Miten hölmöä tuokin! Tilaa kuitenkin riittää ja kyseessä on ihmisläheinen rotu, joten olisi hullua eristää koirat johonkin kennelrakennukseen. Sitä paitsi ehkä koiramaisen "sotkun" ja huolettomuuden keskellä kasvaminen ja pentulaatikossa asuminen ovat yksi erään suuren aarteeni eli huippuhyvän vastustuskykyni salaisuuksia (nimim. yksi sairastettu flunssa siltä ajalta kun kykenen muistamaan)? En tiedä, onko "eläinpöpöaltistuksella" ja vastustuskyvyllä tutkimuksissa havaittu yhteyttä, mutta allergioilta kasvaminen eläinten keskellä ainakin suojaa. Kyllä lääkäri-äiti tietää, miten kasvatetaan terveitä lapsia, haha. :-D

Käsittämätön on kyllä lapsen mieli, kun pitää olla niin pirun samanlainen kuin muut, muusta viis. No onneksi vanhemmiten viisastuu, oppii elämään omaa elämäänsä muiden mielipiteistä piittaamatta ja tuntemaan jopa tervettä ylpeyttä erilaisuudestaan!

PS. Kuten voitte arvata, galleriaan on lisätty läjäpäin lumisia koirakuvia. ;-)

PPS. Sori semi-OT. :-)

tiistai 25. joulukuuta 2012

Joulutervehdys

Kuvapainotteiset jouluterveiset maalta joulunvietosta!

Muuan kansikuvatyttö ;-)

Pahoittelen radiohiljaisuutta, mutta se johtuu ihan vain siitä, että elämäni ei ole ollut kovin eläimellistä viime aikoina. Työt ovat vieneet mut arkiviikoiksi pois rakkaasta Helsingistä rakkaiden luota, ja valitettavasti enää edes Siiri ei ole ollut mukanani. :-( Se on nimittäin alkanut tulla epäluotettavaksi majapaikassani anoppikokelaani luona. Eräs kerta se oli kakkinut siellä anoppikokelaan sängylle, ja ainakin joku päivä Siiri oli ilmeisesti ulissut. Eipä Siirin elämä tuolla paikkakunnalla muutenkaan kovin hehkeää ole, sillä en esim. uskalla pitää sitä vapaana siellä susien takia.

Vielä marraskuun lopussa huikean korkealla ollut mielialani on myös välillä päässyt vähän laskemaan, sillä vaikka olenkin oppinut syksyn aikana paljon positiivisen ajattelun ja asenteen merkityksestä, niin talvivihastani en ole vieläkään valitettavasti päässyt täysin eroon. Olen vilpittömästi sitä mieltä, että mustat ja sateisetkin talvet olisivat paljon parempi vaihtoehto kuin tuo kirottu perkeleen valkoinen saasta (enkä nyt puhu Hommafoorumin tyypeistä ;-). Ei siinä mitään, jos sitä olisi sellainen kiva viiden sentin kerros, joka toisi ympäristöön mukavasti vähän valoa, mutta kun tuo lumentulo ei ikinä jää siihen. Mm. lumettoman maan aikana huima retkeilyintoni katoaa aina, kun alkavat nämä talvimyrskyt. Osittain ihan siitä käytännön syystä, että rakkaimmat pienet ja kapeat kiemurtelevat lenkkipolkuni peittyvät talveksi lumen alle, ja jäljelle jää metsissä lähinnä hiihtäjien valtaamat ulkoilureitit, joille ei koiran kanssa ole juuri asiaa. Eipä kauheasti innosta mihinkään kotinurkilta tuossa tilanteessa lähteä.

Okei, myönnetään. Ei täällä lumisella maaseudulla nyt ihan kauheaa ole. ;-)
(Mut Helsingissä on, missään ei sada niin paljon lunta!)
Eikä varsinkaan Siiristä.


Eivätpä ole järin hyvää tehnyt talvi ja sen mukanaan tuomat auraamattomat kentät sekä arjen eläimetön elämä myöskään tokohaaveillemme. :-( No, onneksi tilanne on muuttumassa, sillä siirryn alkuvuodeksi kokonaan toiseen työpaikkaan, jossa voin käydä vanhemmiltani käsin, ja sehän tarkoittaa sitä, että Siiriä ja mua ei erota mikään (ei ainakaan ennen helmi-maaiskuun kolmen viikon reissua Floridaan...). Vanhemmilla on aurattu, iso, valaistu piha, jolla pääsemme treenaamaan tokoa helposti arkenakin. Juuri tuolla pihalla Siirin koko tokouran perusta ja aikaisemmat tuloksetkin on pääosin luotu, sillä emme me aikanaan Somerolla asuessamme koskaan käyneet missään hallilla tokoa treenaamassa. Eihän mulla ollut edes ajokorttia ennen kuin Siiri oli reippaasti yli kaksi vuotta!