Pieniä hetkiä

Olen painanut pitkiä ja melko raskaita päiviä töissä ja treenaan samaan aikaan punttisalilla kovempaa kuin ikinä valmennusohjelmani mukaisesti, mutta silti elämä hymyilee näin aivan toisen neljännesvuosikymmeneni alussa enemmän kuin koskaan ennen. Olen opetellut syksyn aikana aivan uudenlaisen, positiivisen elämänasenteen ja ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni kykenen elämään hetkessä. Jos nyt vaikka työpäivinä ei oikein tahdo aurinkoa nähdä näinä kauniina talvipäivinä, niin voi sentään usein nähdä joko auringonnousun tai -laskun!

Maalaiselämäkin maistuu taas makealle monen vuoden juurilta pakoilun ja Helsinki-elämän hehkutuksen jälkeen. On tämä Siirillekin vaan niin ihanaa, kun ei tarvitse kuin ulko-ovi avata ja se pääsee temmeltemään sydämensä kyllyydestä. Pisimpinä päivinä ei aina jaksa pidemmälle kävelylle pimeyteen lähteä, mutta maaseudulla lyhyet parinkymmenen minuutin pihapiirissä käppäilytkin saavat merkityksen Siirin sinkoillessa vapaana ja räyhätessä jäniksen jäljille kuusiaidassa kun taas kaupungissa lähiöpissalenkit ovat juurikin vain tarpeiden tekemistä varten. Ei siitä pääse yli eikä ympäri: aito, riistaverinen springeri on onnellisimmillaan maaseudulla. Piste.

Sininen hetki ennen auringonnousua.
Käppäilin Siirin kanssa tunnin kävelylenkin
synttäriaamunani ennen töihinlähtöä.

Siitä on kulkenut jokin iso eläin ;-)

Bongaa kuvasta springeri

Luminaama ja auringonlasku.

Eipä mulla muuta. Joskus vaan elämän - sen puoleen eläimellisen kuin muutenkaan - ei tarvitse olla tämän ihmeellisempää ja tapahtumarikkaampaa ollakseen ultimaalista parhautta.