torstai 30. toukokuuta 2013

Kesän parveke-elämä = rakkautta


Nyt kun on kesä, niin on toki aivan toisenlainen fiilis kuin talvella lähteä metsään ja varsinkin rannalle rymyämään. Mussa asuu kuitenkin sellainen pieni laiskamato, joka nostaa oman parvekkeen aika korkealle kesän top-mestat listalla. En todellakaan ymmärrä mitään näteiksi ja reheviksi tuunatuista partseista, sillä ainoa sinne ikinä ostamani rehu kuoli alta viikossa, mutta siinä on vaan sitä jotain kun saa löhötä parveketuolissa kaikessa rauhassa ja ihan vaan nauttia vehreydestä ja lintujen laulusta, rehujen kera tai ilman (tälle toiminnalle on olemassa myös hienompi nimi, mindfullness -meditointi :-D). Lähes poikkeuksetta Siiri torkkuu tällöin jaloissa samalla oravia toisella silmällä tiiraillen.



Toisin kuin jälkimmäisestä kuvasta voisi päätellä niin Siiri ei ole iästään huolimatta juurikaan harmaantunut, vaan kirjaimellinen mutakuono. Se löysi Ojangon metsästä jonkun karmean kuralammikon ja ennen kuin ehdin puuttua touhuun niin näin, kuinka se ihan kirjaimellisesti hinkkasi lärviään siihen lätäkköön.

Parvekkeella on myös kiva syötellä marsuille ulkotuoreita ja antaa niiden vähän jaloitella.


Jamesille on ruoka maistunut silmäleikkauksen jälkeen enemmän kuin hyvin! En keksi mitään, mikä olisi voinut mennä siitä toipumisessa paremmmin.



Kuten näkyy, myös leikkaushaava on tosi nätisti parantunut eikä ole edes erittänyt missään vaiheessa mitään.


 Tässä on meidän marsulan uusin tulokas Onni, joka on vähän ujo ja pienikokoinen, mutta erittäin sporttinen pakkaus!





Nomnomnom, sinne sitä ruohoa uppoaa! Iso kasa ulkotuoreita häviää lattialta hetkessä kahdenkin marsun toimesta.


James vähän tutkailee ympäristöä.


Nyt on toinen pariskunta päässyt vauhtiin, kuvassa William. Williamilla on tuollainen perimästä tuleva, mutta tässä tapauksessa myös lihomiseen sidonnainen fatty eye. Katselin viime kesän kuvia, jolloin fatty eye oli paljon huomaamattomampi, eli ilmeisesti on päässyt rasvaprosentti vähän nousemaan... Eihän tuosta mitään haittaa sinänsä ole, mutta Williamin tapauksessa tosiaan indikoi vähän tuota "ravitsemustilannetta".


Anton, tämänhetkinen the Ultimate Boss. Katsokaapas tarkkaan tuota oikeaa korvaa niin huomaatte, että on sen aseman eteen joskus vähän taisteltukin.









tiistai 21. toukokuuta 2013

Kesä tuli, ja sen myötä paluu juurille

Milteinpä mitä tahansa blogiskeneä seuraavat ovat varmaan jo kurkkuaan myöten täynnä näitä "hei, se on kesä nyt" -postauksia, mut ku se vaan on kesä, ja se on ihanaa! Tämä blogi ja kuvausharrastuskin ovat sen myötä heräilemässä talvihorroksestaan.

Elukkablogin puolelle siirtyminen on tavallaan samalla myös eräänlainen paluu juurille. Olen viimeisen puolentoista vuoden aikana hurahtanut aika lailla erääseen toiseen harrastukseen, nimittäin punttitreeniin, ja pariinkin otteeseen alkanut pitämään aiheeseen liittyen blogia tämän blogin jäädessä vähemmälle huomiolle - molemmilla kerroilla päätyen siihen lopputulokseen, ettei ole mun juttuni eikä tunnu pidemmän päälle hyvältä. Vie vaan aikaa tärkeämmiltä jutuilta, kuten marsujen palluttelulta ja puistohengailulta Siirin kanssa. Vaikka rakastan salitreeniä ja terveellistä, monipuolista ruokaa, niin en blogiseikkailuissani oikein ole löytänyt itseäni tästä parhaillaan vellovasta "fitnessbuumista", jossa kuvataan treenin jäljiltä pullistelevia hauiksia ja ihkuja pinkkejä treenivaatteita kännykkäkameralla peilin kautta ja hehkutetaan kaikissa mahdollisissa sosiaalisissa medioissa, kuinka hyvältä maitorahka ja kaiken maailman protskupannarit maistuukaan. Sen sijaan täältä blogista löydän itseni vuosi toisensa jälkeen kokematta koskaan vastaavanlaisia eksistentiaalikriisejä, vaikka tää on vaan tälläinen hiljainen ja pieni blogi ja välillä on hyvinkin pitkiä jaksoja ilman elonmerkkejä. Kyse lienee siitä, että mä olen syntynyt ja kasvanut maanläheiseksi eläin- ja luontoihmiseksi, mutta oikeaa "fitnesskissaa" musta ei saa tekemälläkään.

Mutta niin, se kesä, ja ne elukat! Tai no, lähinnä Eläin.


Jösses kun puistohengailukävelylläkin voi Eläimelle tulla KUUMA...


Vaikka on perinteinen aika Siirille aloittaa vesihurjastelut, niin mä asetin sille korvatippakuurin ajaksi lutrauskiellon. No, arvatkaapa kuinka monta minuuttia meni Sipoonkorvessa siihen, että neiti näytti heikon hoitomyöntyväisyytensä?


Tietenkään pelkkä kahlailu ei riitä, vaan se koko hiton lärvi hiivakorvia myöten pitää työntää sinne kuraveteen...

James oli eilen siellä silmänpoistoleikkauksessa, ja kaikki on sujunut todella hyvin so far. :-) Mutta lupaan kirjoitella marsujen kuulumisista tarkemmin, kunhan saan toteutettua pitkään muhineen aikeeni kuvata niitä parvekkeella tai ulkona!

lauantai 18. toukokuuta 2013

Puhjenneita silmiä ja muuta mukavaa

** VAROITUS: Jos eritteet yms. epämääräiset eläinlääketieteeseen liittyvät jutut ällöttävät, klikkaa itsesi pois nyt! **

Käväisin tuossa Sloveniassa (kuvia täällä!), ja paluu eläimelliseen elämään on ollut hieman karu. Nähtävästi intoni palata koulun penkille korreloituu erinäisten pikku keissien lisääntymisenä omien eläinten keskuudessa - toivottavasti kuitenkaan korrelaatio ei tarkoita kausaliteettia tässä(kään) tapauksessa. ;-)

Eilen aamusta kävin näyttämässä Siirin kutisevia korvia lekurilla, ja hiivaahaan niissä oli. Muutama viikko sitten putsaillaan korvia aamuin illoin ja Canofite-tippaillaan. Sinänsä kyllä vähällä olemme Siirin kanssa päässeet näiden korvajuttujen kanssa, kun huomioi nuo luppakorvat ja mieltymyksen vedessä puljaamiseen ja sekä sen, etten ainakaan muista koskaan aikaisemmin hoitaneeni korvatulehdusta Siirin 9-vuotisen elämän aikana. Ovat meinaan aika käsittämättömän surkeaa designia tuuletuksen kannalta tuollaiset, kun korvat ovat vielä vesileikkejä seuraavana päivänäkin märät ja ummehtuneet. Niin monta kertaa on tehnyt mieli laittaa ne ponnarilla ylös tuulettumaan. :-D

Yleinen koirien pikkuvaivahan tämä on, mutta toivottavasti vain paranisi alkuunsa eikä kroonistuisi. Siirin vanhalla edesmenneellä äidillähän korvatulehdus ei mennyt niin vain pois ja lopulta sinne pesiytyi bakteeri, joka oli resistentti käytännössä kaikille antibiooteille.

Iltapäivällä menin siivoamaan marsujen huonetta, ja sattumalta järkytyksekseni huomasin, että Jamesin silmä on aivan kaamea. Verinen, samea ja eritteitä tursuava - toisin sanoen entinen silmä. Tuli lähes paniikki saada se nopeasti johonkin eläinlääkäriin, ja sattumalta marsuja hoitavalla klinikalla oli reilun puolen tunnin varoitusajalla vapaa aika. Paljon ei tutkimuksia tarvittu sen tosiseikan toteamiseen, että silmä täytyy poistaa ja nyt odotellaan antibioottikuurin ja kipulääkkeiden kera silmänpoistoleikkausta maanantaina.


Yleistutkimuksessa paljastui yllätyksekseni vielä tämä:


Toisin sanoen Jamesin molemmat yläetuhampaat ovat katkenneet. Vaikka tilanne tuntuu aika hurjalta, niin tämän ei pitäisi olla mikään vakava juttu, sillä hampaat kasvavat takaisin ja James näyttäisi pystyvän syömään normaalisti. Poskihampaiden kunto on syömisen sujumisessa paljon tärkeämpää, kuten Edwinin hammasjuuripaisetapauksessa nähtiin.

Kysymys tietysti kuuluu, että mitä hittoa oikein on tapahtunut sitten toissaillan, jolloin Jamesissa ei vielä ollut mitään vikaa. Mä en tiedä, mutta mulla on suhteellisen sivistynyt arvaus. Jameshan elää tällä hetkellä viime syksynä laumaamme liittyneen Onnin kanssa, ja näiden kahden välillä ei nähdäkseni koskaan ole ollut pienintäkään eripuraa, ei minkäänlaista uhittelua, pörhistelyä, naksuttelua tms. Eikä ollut myöskään Jamesin tilanteen huomatessani, mikä oli vähintäänkin epäilyttävää, sillä yleensä tappelun jälkeen tilanne on pukareiden kesken erittäin jäykkä ja räjähdysaltis. Onni oli lisäksi täydellisen fine, ei edes ensimmäinenkään karvatupsu törröttänyt.

Niinpä epäilykseni kääntyivät väliaidan takana asuviin Williamiin ja erityisesti Antoniin, jotka vihaavat molemmat Jamesia sydämensä pohjasta. Viime syksynähän Jamesilla oli tapana kiivetä niiden puolelle hakemaan turpiinsa, ja viimeinen tällainen seikkailu päättyi kunnon korneahaavaan, joka kuitenkin parani tipoilla. Sittemmin rakensin eräänlaisen "katon" väliaidan kohdalle, joka sai nämä seikkailut loppumaan. Silti Jamesille jäi joku ihme pakkomielle haikailla aidan toiselle puolelle vihamiesten suuntaan, ja se on viettänyt suurimman osan ajastaan aivan Williamin ja Antonin aitauksen vieressä kökkien. En kertakaikkiaan ymmärrä, enkä edes yritä, mutta näin vaan on. Anton puolestaan on paukutellut viime aikoina paljon kaltereita juuri tässä väliaidan kohdalla, ja epäilenkin, että tyhmä James on työntänyt nokkaansa verkon läpi ja Anton on sitten jotenkin onnistunut tikkaamaan sitä silmään. Hampaiden katkeaminen sopisi siihen, että James on puolustukseksi yrittänyt puraista Antonia, mutta osunut tietysti väliaidan verkkoon.

Ehkä James on kuitenkin vihdoin ja viimein oppinut jotain, sillä ensimmäistä kertaa se näyttäisi ajattelevan, ettei se ruoho ehkä olekaan vihreämpää siellä aidan toisella puolen... No shit Sherlock!