lauantai 29. kesäkuuta 2013

Vastauksia haastekysymyksiin

Hei perskuta, mä huomasin, että olin keväällä unohtanut vastata Annen haasteeseen, vaikka vähän niin kun lupasin kommenttiboksissa niin tehdä. No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Blogi oli kyllä muutenkin ihan unessa ja unohdettuna suurimman osan alkuvuodesta, mutta nyt on tosiaan tätä intoa ottaa tuota aikaa takaisin kaikin puolin kuten kaikista kuvahässäköistäkin näkyy. :-)

Mulla on mielikuva, että olisin noita haasteita joskus aikaisemminkin saanut, mutta ne ovat sitten jääneet unhohon yhdessä blogin kanssa. Pahoittelut!

1. Minkä rotuisen koiran haluaisit seuraavaksi? Sama vai eri ja miksi/miksi ei?
Erilaisia rotuvaihtoehtoja on vuosien varrella pulpahdellut pintaan monia, mutta tällä hetkelle en ole aivan satavarma edes siitä, tarvitsenko jonkun eri rodun. :-D Kokeilumielessä kyllä jokin muu rotu kiinnostaisi, sillä en koe olevani "springeri-ihminen" vaan ainoastaan hulluna omaan englanninspringeriini, joka ei luonteeltaan edes ole kaikilta osin kovin tyypillinen springeri.
Voisin rodun sijaan esitellä jotain toiveita optimaaliselle seuraavalle koiralle, sillä täydellistä mulle (/meille) luotua rotua ei taida olla olemassa, vaan jotain kompromisseja täytynee tehdä. Toivoisin siis seuraavalta koiralta uskollisuutta ja omistautumista yhdelle ihmiselle, neutraalia tai korkeintaan rauhallisen ystävällistä suhtautumista muihin koiriin ja ihmisiin, vähäistä dominanssia ja vartiointitaipumusta, halua työskennellä ihmisen kanssa (mikään harrastustykki ei tarvitse olla), springereille tyypillistä on/off -nappia (mitään hulluja työnarkomaaneja ei mulle kiitos), ylipäätäänkin helppoutta arkielämässä eli hyviä seurakoiraominaisuuksia yhdistettynä energisyyteen ulkona ja harrastuksissa (= enkkusprinkku it is...), perustervettä rakennetta, korkeintaan maltillista riistaviettiä ja lyhytkarvaisuutta. Eli käytännössä haluaisin siis uuden Siirin lyhytkarvaisempana ja vähemmän riistaviettisenä versiona. :-D Lisäksi mies haluaisi seuraavan koiran olevan selvästi pienempi, esim. cockerin tai sheltin kokoinen. Itse en ole varma, mitä tästä ajattelen...

2. Top 5 kauneimmat koirarodut
Jaa-a, tää on paha, sillä en osaa ajatella koirien kauneutta ulkonäön kautta, sillä musta tarkoituksenmukaisesti ja rodulleen tyypillisellä tavalla työskentelevä koira on superkaunis verrattuna kiiltokuvamaiseen, esteettistä silmää hivelevään näyttelykoiraan. Sanotaan nyt vaikka flatti, valkoinenpaimenkoira, lyhytkarvainen saksanseisoja, belgianpaimenkoira malinois ja dalmatiankoira.

3. Tehdäänkö koirarotujen perinnöllisten sairauksien terveystilanteen parantamiseksi jo tarpeeksi töitä? Pitäisikö vielä tehdä jotain?
 Riippuu paljon rodusta, mutta niin kauan kuin on olemassa jo lähtökohtaisesti koiran terveydelle ja hyvinvoinnille haitallisia rotutyypillisiä piirteitä (esim. lyttykuonot), niin ei mielestäni tehdä.

4. Mitä mieltä olet roturisteyksistä perinnöllisten sairauksien parantamiseksi?
En ole perehtynyt asiaan tarpeeksi vankan mielipiteen muodostamiseksi. Kuulostaa hyvältä ajatukselta, varsinkin jos rodun geenipooli on kovin kapea.

5. Mielipiteesi ulkomaisista rescuekoirista ja voisitko ikinä ottaa sellaisen?
Suhtaudun kyllä aika suurella varauksella rescuekoiriin, varsinkin Etelä-Euroopasta tuotuihin niiden mahdollisten terveysongelmien vuoksi. Lämpimämmissä maissa esiintyy mm. joitakin Suomessa vieraampia, hämähäkkieläinten ja hyönteisten levittämiä tauteja, kuten sydänmatoa ja leismanioosia, joiden ei soisi leviävän Suomeen. En kyllä pysty ajattelemaan rescuekoiraa itselleni vaihtoehtona, mutta toisaalta en mä kyllä kuulu niihinkään, jotka täysin tuomitsevat ulkomaisten rescuekoirien hankinnan.

6. Koirasi 5 parhainta ominaisuutta
energisyys harrastuksissa ja muissa yhteisissä puuhissa, helppous ja rauhallisuus arkielämässä, omistautuneisuus yhdelle ihmiselle, dominanssin täydellinen puute, hyvä keskittymiskyky

7. Koirasi 5 huonointa ominaisuutta
voimakas riistavietti, karvaisuus, liiallinen herkkyys ohjaajan tunnetiloille esim. kisoissa ja ehdollistuminen niihin nopeasti, haisee, ei suostu lähtemään kenenkään muun kuin mamin kanssa ulos (kysyin kaksi puuttuvaa mieheltä kun en keksinyt itse lisää, tosin mun mielestä Siiri ei kyllä haise :-D)

8.  Millainen merkitys koirien ruokinnalla on sinulle?
Aivan liian pieni, varsinkin jos vertaa siihen kaikkeen intoon, jolla säädän omaa ruokavaliotani. Tuntuu hullulta, että olen valmis laittamaan hirveästi rahaa ja vaivaa säätääkseni omasta ruokavaliostani mahdollisimman luonnollisen, lisäaineettoman ja ravitsevan samalla kun syötän rakkaalle koiralleni nappuloita, jotka ovat hyvin kaukana muutoin niin kovasti arvostamastani käsittelemättömästä, luonnonmukaisesta ravinnosta. Toki pyrin ostamaan laadukkaimpina pitämiäni nappuloita, mutta se ei silti poista tätä ristiriitaa eikä tee autuaaksi ruokinnassa. Olen ollut tässä asiassa yksinkertaisesti laiska, myönnetään - kuitenkin sentään tiedostan, etten toimi tässä oman ideologiani mukaisesti. Taustalla vaikuttaa varmasti se, että äitini koirat ja samoin myös Siiri ovat tulleet erinomaisesti vuosikymmenien ajan toimeen  nappuloilla ilman mitään ongelmia, kuten vatsavaivoja tai iho-ongelmia eli minkäänlaista käytännön kimmoketta ruokavalion muokkaamiseen ei ole koskaan tullut. Se, että hyvät geenit suojaavat ikäviltä, kliinisessä kuvassa näkyviltä sivuvaikutuksilta ei kuitenkaan tarkoita, että ruoka olisi optimaalisinta mahdollista.

Enivei, sinä päivänä kun pääsen yli laiskuudestani tällä saralla ja ulotan yleisen ravitsemusideologiani myös koirien ruokinnan käytäntöön, niin luultavasti barffauksen puolelle touhu menee. Huolimatta siitä, että sillä on  ikävä kaiku joidenkin eläinlääkärien korvissa.

9. Mitä ostit viimeksi koirillesi?
No niitä perkuleen nappuloita. :-D

10. Milloin koirasi on onnellisimmillaan?
Aivan ehdottomasti saadessaan juosta vapaana metsässä hajujen perässä. Sen täydellisemmin omassa elementissään Siiri ei yksinkertaisesti voi olla, eikä mikään muu puuha voi tuota mitenkään korvata.

11. Onko sinulla ollut koirien lisäksi muita lemmikkejä, mitä?
Marsuja juu, sekä pikkutyttönä että nyt kun meillä on tuo neljän poikamarsun lauma. Yhteensä marsullisia vuosia on mulla ehkä joku seitsemän.

Haasteeseen olisi kuulunut myös keksiä 11 kysymystä ja jakaa sitä muille, mutta mulla on jotenkin ollut niin vähän noita seurailtavia koirablogeja, etten ainakaan ihan nopsaan keksi kenelle tätä jakaisin. Yritän kyllä petrata tässäkin ja etsin parhaillaan uusia koirablogeja luettavaksi. :-)

keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Hangossa telttailemassa

Mun minilomalleni sattuivat mitä parhaimmat säät, ja niinpä pakattiin auto täyteen retkikamppeita ja suunnattiin Picasson nokka kohti Hankoa. Siiri pääsi kuin pääsikin takatilaan, vaikka kotimaanmatkailu näillä keleillä koiran kanssa saattaakin aiheuttaa pientä päänvaivaa.

Ensimmäinen etappimme oli Högholmenin luontopolku, josta avautuivat upeat saaristomaisemat.

Eipä tullut mitään unelmayhteisposeja kun toinen siristeli silmiä ja toinen
läähätti henkitoreissaan, tässä paras...

Ruokapaikan löytämisen ajattelin olevan koiran kanssa enemmän kuin haastavaa, sillä autoon en Siiriä arvaa näillä keleillä jättää oikeastaan hetkeksikään. Sattumalta kuitenkin pöllähdimme heti ensimmäisenä aivan upealla paikalla vetten ympäröimänä sijaitsevalle Neljän tuulen tuvalle, jossa Siirin sai kätevästi kytkettyä varjoon aivan terassin alapuolelle.


Seuraavaksi leiriydyimme nauttimaan auringosta ja vedestä Tulliniemen rannalle. Hankohan on tunnettu pitkistä hiekkarannoistaan ja dyynimaisemistaan, ja niillä riittää tilaa myös koiran kanssa uiskentelijalle.






Siiri oli jopa poikkeuksellisen riehakkaalla tuulella oikeastaan koko päivän, mikä valitettavasti ei kuvista ihan täysin välity. Silkkaa ruutia ja säpinää - voi tosin johtua siitäkin, että vapaaksi en juuri viitsi tämäntyyppisissä aivan vieraissa paikoissa päästää uinti- ja keppileikkejä lukuunottamatta. Siiri  olisi voinut loputtomiin juosta keppinsä kanssa ympyrää dyyneillä ja tietysti roiskia aika ajoin mereen viilentymään.






Meno ei kauheasti rauhoittunut iltasellakaan leirintäalueella, vaan koko ajan piti olla kaikessa 110-prosenttisesti mukana. Myös grillaamassa ruokaa herkeämättä kerjäten...



Silkkaa silmänlumetta tämän kuvan rauhaisa tunnelma.
Kymmenen jälkeen me ihmiset rauhoituimme katselemaan auringonlaskua, mutta Siiriä kiinnostivat edelleen enemmän kaikki maailman hajut kuin meditointi.



Tämän kesän bucket-listaltani, auringonlaskun katseleminen vetten äärellä - check.
Samoin teltassa yöpyminen ja auringonnousun näkeminen (yllä) - check.
Seuraavana päivänä suunnattiin vielä Karkalin luonnonpuistoon Lohjalle retkeilemään, mutta kyllä alkaa olla meikäläiselle liian kuuma retkeilysää kun pikkurillin liikuttaminenkin saa hien pintaan! Siirin menoahan kuuma sää taas ei hidasta ensinkään ja aivan yhtä ärsyttävä himoveturi se oli jälleen hihnassa kuin yleensäkin, mokoma. Tolpillaankin pysyy kaikesta riehumisesta huolimatta hyvin, kun pääsee jatkuvasti pulahtelemaan.


Kaiken kaikkiaan aivan ihana minikesälomareissu, ja kaikki sujui Siirin mukanaolosta huolimasta todella näpsäkästi ja kivasti. Takataskuun tuli iso läjä ihania hetkiä muisteltavaksi sitten talven pimeinä iltoina.

sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Juhannus + retkeilyvinkkejä pk-seutulaisille

Kuten arvata saattoi, meidän juhannuksemme sujui hyvin rauhallisissa merkeissä. Siirin kannalta juhannus katkaisi hyvän rymyämisputken, sillä kaupungissa ei voi vain aukaista ovea ja antaa koiran räyhätä puskissa samalla kun itse juo kahvia, ja lisäksi kaipasin pientä Siiri-lomaa jättäen sen kylmän viileästi pois öiseltä Aurinkolahti-visiitiltä sekä juhannuspäivän Seurasaari-hengailulta. Lohduttauduin sillä, että Siiriä on viime viikkoina niin paljon viihdytetty, ja se on myös viihdyttänyt itse itseään sen verran, että kyllä se pari päivää kestää ilman äksöniä vaipumatta masennukseen.

Tänään aamu valkeni yksin kotosalla, joten päätin nauttia kauniista juhannussäistä vielä Siirinkin kanssa erikseen suunnaten meille uuteen kohteeseen, Sipoon Fiskträskiin. Löysin vinkin tänne ihanasta Tassunjälkiä sydämessä -blogista, ja sydämeni lähestulkoon itki verta tajutessani miten tälläinen Sipoon ja Vantaan tuntumassa asuva Sipoonkorpi-hullu on voinut missata tuollaisen retkikohteen. Mä rakastan suunnattomasti metsäpolkuja ja kirkkaita järviä, joten tuo paikka on kuin luotu meille ja suunnilleen vartin ajomatkan päässä kuten muutkin suosikkilenkkikohteemme maksimissaan.

Pahoittelen Siirin psykedeelistä pantaa, se jotenkin tökkää silmään noissa kuvissa. :-D


Mulla on joku pakkomielle kiertää jokainen uusi järvi, ja niinhän sitä sitten lähdettiin talsimaan järvenrantaa. Aika pitkä reissu, sillä järvi oli kapea mutta yllättävän pitkulainen. Yli kolme tuntia sain uppoamaan. Jotain tekemistä asian kanssa on varmaan toki silläkin, että reitin ensimmäisellä puoliskolla piti noin kymmenen metrin välein pysähdellä kuvaamaan, uittamaan Siiriä ja fiilistelemään maisemia kun löytyi toinen toistaan hienompia viewpointseja kallioisilta rannoilta... Tää on se juttu miksi mä niin usein menen noille luontoreissuille kaksin Siirin kanssa enkä pode angstia siitä, etten ole esim. miehestä saanut koulittua samanlaista retkeilyhullua seuraksi joka reissulle. Vannon, että silloin kun olen omimmassa elementissäni luonnossa sulkien kaiken muun ympäriltäni ja mielestäni, niin kellään kaksijalkaisella ei kestä pinna mun kanssa. :-D Toki osaan olla myös siedettävä retkiseuralainen jos niin päätän ja toisinaan vaihtelu virkistää, mutta täytyyhän sitä nyt saada toteuttaa itseään itse kunkin!



Fiskträsk kyllä hätyyttelee mun kodin ympäristön (=maks. 15 min ajomatka) retkeilykohteiden top-sijoja. Entinen top3-listahan kuuluu seuraavanlaisesti:

1. Storträsk, Sipoo/Vantaa
Tärkein ja pitkäaikaisin vakiolenkkimestamme. Parkkipaikalta (Ukonpolku, Vantaa) pääsee tekemään eripituisia, syklisiä lenkkejä pieniä metsäpolkuja pitkin, ja yksi näistä vakiolenkeistämme kulkee kahden kauniin, pienen metsäjärven ohi (Storträsk ja Gumboleträsk). Storträskin rannalta löytyy myös mukava uima- ja hengailupaikka kaksijalkaisille.

2. Bisajärven ympäristö, Sipoo/Vantaa
Lähtiessäni tänne lenkkeilemään jätän auton joko Kuusijärven virkistysalueen isolle parkkikselle tai sitten Kuusijärven itäpuolelle Vanhan Porvoontien varteen. Jälkimmäisestä aukeavat suoraan varsinaiset lenkkimaastomme, sillä Siirin kanssa retkeillessäni pyrin välttämään Kuusijärven ihmispaljoutta. Kuten Storträskilläkin, täällä pystyy tekemään monia erimittaisia, kirjaimellisia lenkkejä hyvin rauhallisilla metsäpoluilla. Kuusijärven parkkipaikan runsas kansoitus voi pelästyttää rauhallisia lenkkireittejä etsivän, mutta lähes kaikki ihmiset tuntuvat jäävän uimarannan lähettyville. Plussaa siitä, että täällä pystyy tekemään myös talvella jonkinmoisia lenkkejä, vaikka hiihtäjät silloin valtaavatkin suurimman osan vakkaripoluistamme.

3. Uutela, Helsinki
Kun kaipaan ulkoilua meren äärellä, suuntaan ensisijaisesti Vuosaareen suuntaan, sillä Uutelan metsäpolut ja kallioiset merenrannat ovat ainutlaatuisia lenkkikohteidemme joukossa. Valitettavasti kovin moni muukin on keksinyt alueen kauneuden, joten kunnon vakkarimetsälenkkikohteeksi tästä ei ole ja Siiri pysyy tiukasti hihnannokassa näillä seuduin pulahduksia lukuunottamatta. Sen sijaan vaikka kesäiseen yhdistettyyn metsäkävely-piknik- ja auringonotto/uintireissuun koiran kanssa tämä mesta on omiaan!

Uutelassa joku viikko takaperin

perjantai 21. kesäkuuta 2013

...ja vielä vähän tätä, eli kesäsuunnitelmia!

Rupesin kuumeisesti miettimään mitä kaikkea haluan vielä tehdä tänä kesänä yhdessä Siirin kanssa (ja myös muuten, mutta keskityttäköön juttuihin, joihin Siirin voi ottaa mukaan). Tuolta gallerian arkistoistahan saa siihen mukavia vinkkejä! Jaanpas samalla vanhoja muistoja vähän muillekin, kuvat siis vuosilta 2003-2005.

Eli ennen koulun alkua haluan vielä...



...nähdä kesäisen auringonnousun (kyllä, kello 4-5 välillä!) ja uida aamuvarhaisella.



...käydä mummin möksällä souturetkellä ja ottaa Siirin kanssa arskaa jollain luodolla.



... opettaa Siirille jotain aivan uutta (esim. temppuja) kotipihalla naksuttimella, kuten ennen muinoin opetin tokoliikkeitä.




...käydä Somerolla tällä järvellä -mikäsenniminytolikaan- (Iso-Valkee, Mustjärvi, Jyrkkälampi, Hirsjärvi check!).



...tehdä Somerolta käsin joku viikonloppu päivän "vaelluksen" Liesjärven kansallispuistoon.



...katsella järven tai meren rannalla auringonlaskua.



...yöpyä teltassa (ei oo tosin vielä varmaa, pääseekö Elukka mukaan).

...korkata joku aivan uusi kansallispuisto tai muu hieno luontokohde.

Siinähän noita! Uskomatonta, mutta monestakaan edellä mainituista en kykene muistamaan milloin moinen viimeksi olisi tapahtunut, maalla kun on vaan tullut oltua niin pirun vähän viime vuosina. Aika täyteen buukattuhan tämä kesä on, sillä töitä riittää ja olen vielä reissulle Sveitsiinkin lähdössä, mutta kuten olen aikaisemmin sanonut niin turha sitä on kaikkea loman varaan laskea! Täytyy ottaa kaikki ilo irti nyt kun ennen praktiikkakesää voi vielä nauttia säännöllisestä kahdeksan tunnin työajasta, vapaista viikonlopuista ja täydellisestä työstä irroittautumisesta iltaisin.

Vähän sitä sun tätä

Jahas jahas, eipä tullut sitten kauaa katseltua tuota edellistä blogipohjaa, mutta bannerin innostuin blogille väkertämään uusista kesäkuvista. Kuvat on kivoja joo, mutta ei hyvää päivää miten kuvankäsittelytaitoni ovatkaan ruostuneet! Niin kökköä, niin kökköä, että vanhaa Photari-nörttiä ihan hirvittää, mutta no can do - taidot katoavat, jos niitä ei pidä yllä. Mä oon ihan oikeesti ollut joskus noiden juttujen kanssa todella taitava, vaikka itse sanonkin. Viimeisimpiä taidonnäytteitä lienee Springeriyhdistyksen layout, mutta pitääpä joskus Somerolla kaivaa teillekin nähtäville entisten laajojen springerisivujeni huimimpia leiskaviritelmiä. Photarilla saa kyllä tehtyä ihan mitä vaan, jos vaan osaa.

Viime maanantaina Siiri temmelsi Mustjoen pelloilla kera Raidin, joka on ehdoton suosikkini näistä Someron vakkariasukeista. Todella energinen ja iloinen poika, ja ainoa noista, joka suostuu lähtemään mun ja Siirin kanssa touhuamaan ilman, että oma mami on koko ajan mielessä. Eipä sillä, että Siirikään minkään muun kuin oman mamin kanssa mihinkään lenkille lähtisi, se on ilman mua ihan eri koira...




Siirillä on nyt joku ihan sekopäinen maaseutuhuuma päällä, ja niinpä tuo rymyäminen lähipellolla päättyi pikku jänöjahtiin. Toissapäivänä kävi sitten sama juttu, kun lähdimme autolla Jyrkkä- ja Likolammen ympäristöön lenkkeilemään, ja paljon pahemmassa mittakaavassa. En usko, että kukaan muu kuin vastaavan riistaverisen wannabe-ajokoiran omistaja voi ymmärtää raivon ja pelonsekaista tunnetta, joka tulee ajohaukun pikku hiljaa etääntyessä hädin tuskin kuuloetäisyydellä olevan matkan päähän. Jossain vaiheessa jahti ilmeisesti lakkasi, mutta haukkuminen ei loppunut, ja haukun perusteella sitten paikansin Siirin 1-2 kilometrin päästä. Se oli niin läkähdyksissä, että takapää huojui ja rupesin miettimään onko se törmännyt johonkin, mutta äkkiäkös sitä akut taas latautuivat kun pääsi järveen vilvoittelemaan...

Nyt joku siellä vihaisena ajattelee, että mitä helvettiä mä pidän vapaana koiraa, jonka tiedän olevan hallitsematon jänisten kanssa, mutta tämä on täysin tietoinen riski. Siirin elämä ei vain yksinkertaisesti olisi elämisen arvoista jos ulkoilut tapahtuisivat aina hihnannokassa, ja mielestäni parempi on vähän lyhyempi täysillä eletty onnellinen elämä kuin maksimaalisen pitkä elämä ikuisessa turhautuneisuudessa, vailla mahdollisuutta päästä toteuttamaan luontaisia taipumuksia ja mieltymyksiä. Olen kokeillut tuota jatkuvaa hihnassa ulkoiluttamistakin, mutta mun sydämeni yksinkertaisesti särkyy siihen ennen pitkää ja Siirillä alkaa myös esiintyä voimakkaan turhautumisen laukaisemaa häiriökäyttäytymistä (mm. hihnassa rähjäämistä). Mieluummin otan ne muutamat sekä pelon että raivon täyttämät hetket jossain korvessa muutaman kerran vuodessa kuin jatkuvan angstin koiran henkisen hyvinvoinnin tukahduttamisesta. Missään taajamien lähellä Siiri ei luonnollisestikaan koskaan vapaaksi pääse, vaan kunnon metsälenkeille mennään Helsingissä aina autolla.

Ihan huikeeta settiä kyllä tämä kesä sekä Siirin että mun kannalta! Ero viime kesään on kuin yöllä ja päivällä, sillä silloin koomasin arkiviikot Turun keskustassa, tein Siirin kanssa pelkkiä pakonomaisia hihnalenkkejä kaupungissa siellä ja viikonloput meni univelkoja maksellessa. Mulle ei jäänyt oikeastaan yhtään kesämuistoja mieleen, ei Siirin kanssa eikä muutenkaan (ellei lasketa niitä kertoja, kun kilahdin väsymyskoomassa miehelle silloin, kun olisi ollut tarkoitus nauttia edes vähän siitä kesästä...). Työ ei ollut sen raskaampaa tai stressaavampaa kuin nykyinenkään, oikeastaan päinvastoin kun silloin sai niin paljon toimistolla istuksia, mutta superaikaisiin aamuihin ja hurjaan ajorumbaan en sopeutunut sitten millään ja elämänasennekin oli silloin toiselta planeetalta. Eikä ole myöskään epäilystäkään, etteikö kesäinen maaseutuelämä olisi tehnyt hyvää molemmille!

Asiasta aivan toiseen: mulle oli tullut lisensiaatintutkielmaan liittyvä kysely liittyen koirien maitorauhaskasvaimien uusiutumiseen ja ennusteeseen, ja voi että tuntui hyvältä raksia eitä sinne ja skipata koko uusiutuneisiin kasvaimiin liittyvä osio! Kasvainten poisto-operaatiosta on nyt yli kaksi vuotta, ja tosiaan mitään merkkiä nisäkasvainten uusimisesta ei ole havaittavissa. Siitäkin huolimatta, että joidenkin Siiriltä löytyneiden kasvaintyyppien ennuste ei ollut mitään mukavaa luettavaa. Mä uskon kyllä vahvasti, että operaation laajuudella on merkitystä kasvainten uusimisen kanssa, vaikka kirjallisuus ei ainakaan leikkauksen aikoihin tuota näkemystä kauheasti tukenut. Siiriltähän poistettiin lähes kaikki nisät.

Nyt onkin aika siirtyä aloittelemaan kaupunkijuhannusta. Tuli pari viikkoa putkeen vietettyä niin intensiivistä maaseutuelämää, että nyt maistuu kaupungissa olo jälleen enemmän kuin hyvin. En oikein usko kalenteriorjuuteen, vaan vapaillani mökkeilen, maaseutuelelen ja juhlin silloin kun huvittaa, en silloin kun kalenteri niin sanoo. Ensi viikolle, joka on mulla melkein vapaa, voisikin sitten jotain leiri- tai mökkielämää kehittää rock the biitseilyn oheen, mutta tänään käydään korkeintaan merellä katselemassa kuuta. :-)

Emmä sano, etteikö noissakin maisemissa olisi kelvannut juhannusta viettää.


Hyvää juhannusta!

lauantai 15. kesäkuuta 2013

Blogiuudistus ja viikonlopun retkeilyjä

Otin käyttöön uudenlaisen, dynaamisen blogipohjan, mutta saa nähdä jääkö tästä pysyvää vai innostunko vielä lisää leikkimään noiden pohjien kanssa. Tässä nykyisessä navigointisysteemi on ehkä vähän outo, esimerkiksi oikealta avautuvat linkit arkistoihin kun vie hiiren mustan palkin päälle, jos ei joku sitä keksinyt. Tärkeintä on kuitenkin, että kuvat pääsevät isompina paremmin esille, sillä mulla on nykyään paljon kuvia mutta kovin vähän mitään varsinaista asiaa. :-D

Tämän viikonlopun vietänkin Somerolla, ja onpas ollutkin ihana päivä! Retkeilykohteena oli tällä kertaa Mustjärvi. Äiti oli napannut joka ikisen iikan tappijalkoja lukuunottamatta näyttelyyn, joten itsekseen sai Siiri taas rymytä.



Huomatkaa Siirin uusi näppärä kesätukka! Aijaijai, on se vaan niin pirusti siistimmän ja sporttisemman näköinen nyt - tyk-kään, ja varmaan vielä enemmän tykkää mies, joka tulee käymään huomenna saaden näin ollen kokea iloisen yllätyksen. ;-) Nuo karvat ovat vaan niin perskutan turhia ja ärsyttäviä, varsinkin kesällä, ja inhoan syvästi kaikkea niihin liittyvää puunaamista - inhosin oikeastaan jo näyttelyaikoinani. Seuraava koirani tuleekin ylläripylläri mahdollisuuksien mukaan olemaan lyhytkarvainen.



Wubba sai kyytiä!



Siirillä ilmeni erittäin vakavia markkeerausongelmia. :-D Ensin se jätti kirkkaana loistaneen Wubban järveen, kun ei vaan kertakaikkiaan löytänyt sitä pitkästä etsiskelystä huoimatta ja sen jälkeen moni keppi koki saman kohtalon. Jotain täytyy kuitenkin takaisin tuoda ja jos ei noudettavaa löydy, niin sitten napataan lumpeenlehtiä.

Olisi siinä kanssa noutava lintukoira! Lintukoira, joka ei suostu ottamaan kuolleita eläimiä suuhunsa, ja vaikka suostuisikin, niin veteen pudonneet linnut saisi omistaja kuitenkin itse noutaa. :-D



Tokihan sitä täytyi vähän loikkia, kun oli hienot kalliorannat ja kaikki. Muistan, kun ennen Siiriä kovasti toivoin, että saisin joskus jonkun koirista loikkimaan kunnolla veteen - saahan silloin paljon kivempia vesileikkikuvia kuin koirista, jotka siististi sipsuttavat järveen. No, sitten tuli Siirin äiti Saara ja pian sen jälkeen Siiri. Alkoipahan tulla niitä vesiloikkia ja vesiloikkakuvia kerrakseen.

Liikuntablogiaikoina tekemäni laajan ja tieteellisen tilastoanalyysin perusteella ihmiset ovat kovasti kiinnostuneet meikän lärvistä (tai tuossa yhteydessä lihaksista?), jonka esiintyminen kuvissa korreloi lisääntyneiden klikkausten kanssa. Nyt kokeillaan voiko tämän tuloksen yleistää laajempaan blogiskeneen, joten morjensta vaan! Nyt on hjuva fiilis!





Näillä reissuilla ja niiden jälkeen sitä kyllä aina pursuaa niin ylenpalttista kiitollisuutta ja onnea elämää ja vähän kaikkea kohtaan, joten samaa rataa jatketaan!

tiistai 11. kesäkuuta 2013

Koirakuumetta ja loputonta kuvasaastetta

Nyt, nyt, nyt! Nyt se hetki on tullut - se hetki, jona tajusin, että olen ollut ilman uutta koiraa liian kauan. Ihan liian kauan.

Asiaan olisi olemassa varsinkin yksinkertainen ratkaisu, nimittäin hankkia tällainen:



Mielellään ottaisin vieläpä juuri kyseisen kuvan yksilön, eli Vanillan. Mä en "yhden koiran ihmisenä" yleensä pahemmin piittaa noista äidin koirista ja pennuista Somerolla eikä noihin nykyisiin vakkariasukkaisiinkaan ole päässyt muotoutumaan kummoisiakaan suhteita, mutta Vanillan kun näin niin se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Ehkä siksi, että se muistuttaa sekä ulkonäöltään että yleisolemukseltaan ensimmäistä varsinaista koiraani, Enniä (1997-2006), joka johdatti mut oikeastaan kaikkiin koiraharrastuksen saloihin.

Harmi vain, että Vanillalle on tiedossa jo koti. :-D Ja harmi myös, että nyt on oikeasti ensimmäistä kertaa vuosiin sellainen hetki, kun sitä uutta koiraa ei ole syytä hankkia. Ensi lukuvuosi kun on täysin pyhitetty koululle ja praktiikkataitojen oppimisille ja kaikki isommat ja tavoitteellisemmat harrastusprojektit saavat jäädä siksi aikaa.







Kattokaa nyt, kuinka Siiri on kuin luotu paimentamaan Vanillaa. :-) Joskus se vähän ahdistuu sellaisista maailmoja syleilevän ällöystävällisistä pennuista, mutta Tacon ja Vanillan sosiaalisuusaste on juuri mun ja Siirin mieleen.





Tästä on näköjään tulossa hyvää vauhtia jonkin sortin kuvablogi, mutta no can do, eli koittakee kestää! Tiedossa varmaan aika läjä springerikuvia tältä kesältä, eli kantsii seurailla tuota galleriaakin. Sprinkku edestä, sprinkku takaa, sprinkku sivusta, sprinkku makaa... Ja tietty joka järvireissun kiintiövesiloikkakuvia unohtamatta. Nyt mulla on täällä Somerolla vielä laajempi putkivalikoimakin, esim. tuo viimeksikin käyttämäni jättiputki, ja sokerina pohjalla keksin miten tuon kamerani saa tarkentamaan kohti juoksevan koiran lärviin. Tämmöistä kuvausinspiraatiota ei mulla gallerian mukaan olekaan ollut vuosikausiin, joten antaa palaa nyt perkele niin kauan kun sitä riittää. Vanhoja kuvia on ihana sitten joskus vuosien päästä katsella,  kun pystyy niiden avulla paremmin muistamaan juuri kyseiset hetket ja kenties rekonstruoimaan niitä, kuten nyt olen vähän jo tehnytkin. :-)

lauantai 8. kesäkuuta 2013

Paluu Somerolle

Mun kuherruskuukaudet - vai sanoisinko ennemminkin kuherrusvuodet - kaupunkilaiselämän kanssa näyttäisivät tulleen jonkinlaiseen taitekohtaan, sillä ai että mä olen nauttinut Siirin kanssa ensimmäisestä kesäviikostani maalla Somerolla! Pidätte varmaan mua jo jonain ihme slow-life -hihhulina enkä tiedä jaksaako näitä tylsäilyjä kukaan vakavasti otettava koiraharrastaja lukea, mutta mä en vaan jaksa lakata hehkuttamasta sitä fiilistä joka tulee kun pysähtyy nauttimaan ympäröivästä luonnosta ja vaikkapa koirien riemusta järven rannalla. Mä en yksinkertaisesti tainnut osata sitä entisessä erittäin suorittamiskeskeisessä elämässäni, ja väitän, että  luonnostaan se ei tule kovin monelta muultakaan. Tai tokihan mä olen väittänyt rakastavani esim. koirien kanssa touhuamista ja metsässä kävelyä niin kauan kuin muistan, mutta todellisuudessa se on vaan ollut osa jotain hiton suorittamisoravanpyörää ("pitää treenata kisoja varten/ulkoiluttaa koiraa koska koiraa pitää ulkoiluttaa/huolehtia omasta kunnostaan/olla ahkera ja aikaansaava/tehdä jotain että voi sanoa kaikille tehneensä sitä tätä ja tota/you name it).

Valitsin kesätyöpaikkani nimenomaan sillä perusteella, että voisin kätevästi käydä siellä Somerolta käsin ja en voisi kyllä enempää olla tyytyväinen tähän päätökseeni. :-) Aion käydä läpi kaikki entiset mestat, joita koirien kanssa tuli koluttua ennen kotoa poismuuttamista kuusi vuotta sitten. Olen ollut niin vähän Somerolla (viime talvea lukuunottamatta), ettei suuressa osassa ole tullut käveleskeltyä vuosiin.

Keskiviikkona käytin parisen tuntia kiertäessäni Iso-Valkeen järven. Matkaa kertyi 5 km - mä voisin alkaa tehdä jotain lenkkeilyn hitausennätyksiä siinä missä ennen ylpeilin, että tulipas heitettyä tunnissa semmonen kympin juoksulenkki. :-D Siiri oli aivan huumassa saadessaan nuohota koko ajan rantaviivaa!

Kun katselee gallerian arkistoja Someron järvireissuilta, niin huomaa, että jotkin asiat säilyvät ennallaan vuodesta toiseen.




 Ei liene vaikea arvata sitä, etteivät kisasuunnitelmat oikein sovi tähän nykyiseen mindfullness -meininkiin. Niin vain kävi, että kaikista hienoista motivaatiotyökaluista huolimatta tokotreeni-innostus hävisi viime syksynä jonnekin sitä myöten kun pimeys ja lumi valtasivat alaa lähikentillämme. Kai se on vaan rehellisesti myönnettävä, että mä en ole tällä hetkellä sen puoleen minkään rodun kuin lajinkaan harrastaja, ainoastaan koiranomistaja tai "seurakoiraihminen", jos joku luokitus on jostain pakko tähän hätään repäistä. Eli kisoja ei ole tiedossa, eikä sen puoleen treenejäkään enkä ole enää edes minkään koiraharrastusseuran jäsen. Ajatuskin siitä, että hukkaisin arvokkaan kauniin kesäpäivän jossain pölyisellä hikisellä kisakentällä sen sijaan, että nauttisin siitä rannalla tai metsässä, on aivan ylivoimainen. The old dudes, nyt ei enää eletä vuotta 2006, täällä kirjoittelee nykyisin kaikin puolin aika erilainen ihminen. :-D

Pelkkä sisäinen, itsestäni kumpuava motivaatio ei nyt vain riitä vaan uusi aktiivinen harrastuskausi vaatisi myös ulkopuolisia kimmokkeita. Ehkä niitä saan joskus, kun aloitan kaiken puhtaalta pöydältä ja pääsen taas vuosien tuuliajon jälkeen sisään koiraharrastusympyröihin. Nyt on oikein hyvä näin, koiranomistajana ja maailman tärkeimmän eläimen Siirin mamina. :-) Tämä "nyt on hyvä näin" on toki laittanut miettimään, että mun ei taatusti ole syytä hankkia mitään joskus vuosia sitten harkitsemaani bortsua, kelpietä tai muuta harrastustykkiä tulevaisuudessa, vaan tulevassa rotuvalinnassani aion kyllä ensisijaisesti painottaa arkielämän ominaisuuksia ja sitten vasta sopivuutta tiettyihin lajeihin. Springerikään ei tässä mielessä enää tunnu ollenkaan hassumalta vaihtoehdolta, sillä seurakoirinahan ne ovat aivan erinomaisia ja kuitenkin ainakin jossain määrin tykkäävät touhuta omistajiensa kanssa, vaikkei niistä miksikään huippuharrastustykeiksi olisikaan. Toisaalta mulla ei ole mitään vankkaa sidettä nimenomaan tähän rotuun, vaan ainoastaan Siiriin, joten tulevaisuuden rotuvalinta on tällä hetkellä täysin avoin.

tiistai 4. kesäkuuta 2013

Elämän syvintä merkitystä etsimässä Rajasaaresta

Mulla oli eilen viimeinen arkivapaa ennen kesätöitä ja mietin, miten saisi hellepäivästä eniten irti kun muut ihmiset touhuavat arkisia juttujaan ja seurana on näin ollen pelkkä Siiri. Ei siinä mitään; mä olen sellainen ihminen, että mulle säännöllinen latautuminen itsekseni korkeintaan Siiri seuranani on täysin välttämätöntä ja erityisesti kiireettömät, täydellisesti suorittamisesta vapaat metsäkävelyt toimivat tässä loistavasti. Hellepäivinä jotenkin kuitenkin tuo ihmisseura toimii yleensä parhaiten ja koiraseura ei niinkään, kun mieli vetää metsäpolkuja enemmän esim. biitsille tai puistoon.

Tältä pohjalta sain kuitenkin sitten idean: mähän lähden Siirin kanssa biitsille - nimittäin koirabiitsille! Mä en ollut koskaan aikaisemmin käynyt Helsingin suurimmassa ja hienoimmassa koirapuistossa,  Rajasaaressa, joka on lähes kokonaan koirien käyttöön varattu saari aivan meren rannalla. Ei ollut vaan tullut mieleen, kun Siirin kanssa ei oikein tule koirapuistoilua muutenkaan harrastettua sen muihin koiriin kohdistuvan  välinpitämättömyyden takia.

Alkuun oli pientä kulttuurisokkia molemmilla kun ollaan totuttu luontoretkeilemään täydellisessä rauhassa, mutta äkkiä kuitenkin ihastuttiin paikkaan! Ihan täydelliset saaristomaisemat: merenrantaa, korkeita kallioita ja vehreää metsää.




Varsinaisella koirauimarannalla olin pakahtua onnesta kun näin miten Siiri nautti niin kympillä ensimmäisestä luvallisesta lutrauskeikastaan.







Polskutellessa Siiri unohti myös viimeisenkin ujostelun koirapaljoudessa. Se on nykyään kyllä loppujen lopuksi äärimmäisen helppo tuollaisissa paikoissa, sillä Siiri karttaa kaikkia ongelmia viimeiseen asti eikä mitään hässäköitä muiden koirien kanssa sen kanssa tarvitse pelätä. Jos jokin ominaisuus puuttuu Siiriltä 100-prosenttisesti, niin pätemisen tarve ja ylipäätään kaikki sellainen, jonka voisi jotenkin liittää dominanssiin. Siiriä ja dominanssia ei vaan voi käyttää samassa lauseessa (no käytinpäs sitten kumminkin, ahhahaa miten nokkelaa :-D).






Sain myös itse mukavasti otettua arskaa ja uituakin. :-) Vaati tosin leppoisaa koiraihmisen mieltä, sillä tämä ei ole paikka niille, jotka vetävät herneet nenukkiin pyyhettä tallaavista märistä, likaisista otuksista tai vaikkapa siitä, että toinen kenkä lähtee uimareissun aikana mystisesti kävelemään. :-D Koirien ilon katseleminen kyllä kohdallani mitätöi täydellisesti tuollaiset pikku miinukset.

Kaiken kaikkiaan suosittelen kaikkia pk-seutulaisia koiraihmisiä testaamaan Rajasaaren. Itse ainakin tykästyin kovasti, vaikka pääsääntöisesti mieli noille hiljaisille metsäpoluille vetääkin. Autoillekin riittää runsaasti ilmaista parkkitilaa. En ymmärrä miten mulla kesti viisi vuotta helsinkiläisenä päästä tänne!

Nyt alkoivat tosiaan sitten työt, mutta kesähän ei mulla lopu, piru vie! En mene samaan ansaan kuin viime kesänä ja järjestelmällisesti koomaa väsyneenä sisällä työpäivien jälkeen, en suostu! Tällaisia hetkiä ja päiviä niin paljon vaan lisää kuin mahdollista, niin arkena kuin viikonloppuinakin! Koska juuri näistä pienistä, ulospäin ehkä vaatimattomista ja tavallisista hetkistä ja ennen kaikkea niissä läsnäolemisesta se syvin ja merkityksellisin onni loppujen lopuksi muodostuu. Ei siitä, että kalenteri on tungettu mahdollisimman täyteen kaikkea ulospäin jännittävää ja "katu-uskottavaa" menoa vain koska se cool eikä myöskään siitä, että lasketaan päiviä siihen kesän ainoaan lomaviikkoon.