sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Chillailuviikonloppu maalla

*EDIT* Huomasin postauksia lukiessani, että tämä blogi on pikku hiljaa luisumassa lähes joka postauksessa toistuviin kouluaiheisiin kuin huomaamatta. Se ei kuitenkaan ole ollut tarkoitus kun kuitenkin suht tarkkaa teeman rajausta mallia omat elukat pyrin pitämään yllä ja samalla toivon, että tämä toimisi jatkossa paremmin omana irtiottokanavanani koulujutuista. Älkää siis hämmentykö pienestä postausten siistimisestä. Nyt pitäisi sitten vaan jatkossa pyrkiä keksimään tänne enemmän teeman mukaista asiaakin niin ei tule houkutusta poiketa sivupoluille, heh. :-D

Rankan jakson jälkeen jattelin enemmän kuin  kuin ansainneeni kunnon chillailuviikonlopun ja päätettiin porukalla lähteä Somerolle ottamaan hieman etäisyyttä arjen kuvioihin. Ihan ensimmäisenä Somerolla Siiriltä lähti ylimääräinen turkki, ja sen jälkeen Siiri pääsi siis rakkaisiin kotikotipuskiinsa huutamaan sydämensä kyllyydestä - lienee parasta aktiviteettia, mitä tuolle eläimelle voi tarjota. :-D (Jos joku ei tiedä mitä ovat Siirin puskaräyhäämiset, niin täältä löytyy perin havainnollistava video aiheesta.) Ja kyllähän ääntä irtosikin huolella, kun arkiviikko oltiin eläinten kanssa menty puhtaasti perustarpeiden ylläpidolla.

Siiri oli koko viikonlopun Somerolla äärimmäisen kiltillä tuulella ja hyväksyi täydellisesti kaverikseen 11-viikkoisen the girl with no name -pennun - siitäkin huolimatta, että äiti varoitti sen roikkuvan intensiivisesti kaikkien aikuisten koirien korvissa ja ihan aiheesta varoittikin. Siiri ei kuitenkaan sanonut yhtä pientä pahaa sanaa, vaan mennä viipotti tyytyväisenä pentu kimpussaan. Aijai, olisi se mahtava koira oman uuden pennun hankkimistakin ajatellen! Useinhan vanhat nartut saattavat olla hyvinkin kärttyisiä pennuille, ja usein kieltämättä ihan aiheestakin. Vaan ei meidän Siiri, jonka olemuksesta muutenkin viimeisenä tulevat mieleen sanat "vanha" ja "kärttyisä". Äidinkin mielestä sitä voisi hyvin luulla nuoreksi koiraksi, ja nuorihan neiti lähes kymmenen vee onkin sielultaan - iän kartuttamalla  elämänkokemuksella ja rohkeudella varustettuna vain.

Alla Siirin leikkejä Raidin ja puppysen kanssa. Nuoret pojathan ne vasta puuma-Siirin heikko kohta ovat. :-D









Raidin kintuissa riittii vipinää lelun kaappauksen jälkeen...





Pentunen viipotti perässä minkä vaan pystyi.







Alla Siirin pieni huilitauko puskaräyhäämiseltä ja muulta. Ruoho maistuu, nomnom.



Kyllä nyt kelpaa trimmin jälkeen kun ei ole niin ruma eläin. Kehtaa taas paremmin olla Siirin kanssa ihmisten ilmoillakin.




Tässä vielä näkymä Raidin ja pentusen "pesään" keittiössä. Ovat kuulemma ihan itse sinne keränneet nuo kaikki lelut. Mies sanoi, että Siirinkin olisi syytä opetella keräilemään lelunsa petilleen eikä roudata niitä eri puolille kämppää.



Semmoinen kuvapläjäys se! Nyt vaihtuu jälleen koulussa kolmen viikon jakso, ja vaikka koulumatka pitenee, niin muuten pitäisi jäädä vähän enemmän vapaa-aikaa. Olen tässä suunnitellut, että pitäisi metsässäkävelyn ja valokuvauksen lisäksi elvytellä muutamia uusvanhoja harrastuksia, joita voisi helposti harrastaa myös arkena ihan täällä Puistolassa ilman autorundeja kehä kolmosen toiselle puolelle ja joissa yhdistyisi sekä oman pääkopan tuuletus että Siirin viihdytys. Aikaisempi lähiössä tapahtuva ykköspäänupintuuletuskeinoni, punttisali, nykyään on nimittäin ihan mahdotonta pakkopullaa puolen vuoden raivostuttavan treenien takkuamisen jäljiltä ja se kaikki aika on lisäksi myös pois Siirin aktivoinnista. Jotain pitäisi tilalle nyt siis saada. Mutta ehkä näistä jutuista lisää enemmän joskus myöhemmin, kun kerran niiden pitäisi sopia blogin teemaankin. ;-)

lauantai 21. syyskuuta 2013

Hitsin hiivakorva


Siirin korvatulehdus on jälleen uusinut. Jonkun aikaa yritin sulkea silmäni aavistuksen lisääntyneeltä korvien rapsuttelulta, mutta tällä viikolla korvat olivat alkaneet punoittaa ja pakko se oli myöntää, että tulehdus siellä taas jyllää. Roudasin Siirin koululle ja sain omin silmin todeta, että molemmat korvakäytävät olivat täynnä töhnää ja korvanäytteissä näkyi molemmissa korvissa oikein antaumuksella mellastava Malassezia-hiiva. Bakteereja ja tulehdussoluja ei ollut, mikä on positiivista. Onhan tämä hiivatulehdus huomattavasti lieväoireisempi mitä vaikkapa Siirin äidin Saaran Pseudomonas-tulehdus eikä jouduta antibioottikierteeseen. Siiri voi elää täysin normaalia elämää myös tulehduksen aikana. Tosin nyt lankesi kyllä taas lutraamiskielto - siitä neiti ei ehkä ole kovin innoissaan... Vesiloikkakuvia ei ole tiedossa siis hetkeen, mutta ehkä te kestätte sen. :-D

Kolmatta korvatulehdusta puolen vuoden sisällä ei enää oikein voi laittaa satunnaisten korvatulehdusten kastiin, joten kyllä tässä täytyy oikeasti nyt sitä primaaria syytä ruveta tarkemmin pohtimaan. Ensiksi haluan kuitenkin varmistaa sen, että tulehdus oikeasti uusii korvien alentuneista puolustusmekanismeista johtuen eikä ole koko ajan jyllännyt taustalla. Yleensä kaksi viikkoa Canofite-tippailua riittää, mutta Siirillä ei aikaisemmin ole paranemista kontrolloitu korvien tähystämisellä ja näin ollen on mahdollista, että hiiva on aina jäänyt jonnekin syvemmälle muhimaan. Kliinisten oireiden poistumiseen ei voi luottaa paranemisen mittarina. Nytkin rapsuttelu oli tosi lievää, vaikka korvakäytävä oli ihan täynnä töhkää eikä ravistelua ole esiintynyt lainkaan sen ihan ensimmäisen korvaepisodin jälkeen.

Jos hiivatulehdus uusii eli tulee uudelleen jonkin ajan kuluttua varmistetusta kliinisestä paranemisesta, niin tyypillisesti siellä taustalla on jokin primaarisairaus. Se aiheuttaa muutoksia mm. korvavahan koostumukseen altistaen korvan normaaliin mikrobiflooraan kuluvan hiivan epänormaalin runsaalle lisääntymiselle. Tällaisia sairauksia ovat esim. ruoka-aineallergiat ja -yliherkkyydet, atopia ja kilpirauhasen vajaatoiminta. Siirillähän mitään muita merkkejä altistavasta primaarisairaudesta ei ole, mutta esim. kilpparin vajaatoiminnan oireet, varsinkin käytösmuutokset, voivat tulla hyvin hiipien. Ja kuten olen sanonut, mulla on epäilykseni ja epämieluisat kutinani nappularuokintaa kohtaan, joten se barffaamisen kokeilu voisi olla paikallaan varsinkin, kun olen sitä ihan yleisten ravitsemusfilosianäkemysteni takia suunnitellut.

Tarkistin myös Siiriltä perusveriarvot mm. siltä varalta, että Siiri pitää kohta nukuttaa hammashoidon takia (hammaskivi, siinäpä muuten taas yksi syy vaihtaa barffiin...). Niissä ei ollut mitään poikkeavaa, tosin kilpparin toimintaa ei noista voi arvioida.

tiistai 17. syyskuuta 2013

Kesä 2013

Mä huomasin Tassunjälkiä sydämessä -blogissa haasteen, jossa kuuluu jakaa seitsemän kuvaa kesästä ja kuvata niitä yhdellä sanalla. Ajattelin tehdä sen, sillä viime kesämme on todellakin muistelemisen arvoinen. :-)  Koska pyrin rajoittamaan blogin teeman pääosin luppakorvaan ja karvamakkaroihin, niin valikoin kuviksi tarkoituksella vain "eläimellisiä" versioita.

Fiilis

Reissut

Somero

Uiminen

Luonto

Onnellisuus

Ruoho

Kaikkiaan viime kesä oli ihana onnen ja hetkessä elämisen täyteinen kesä. :-) Ajattelin teettää osittain ylläolevista kuvista jonkun ison taulun, johon tulisi joku lempiajatelmistani, kuten esimerkiksi:

"Jos elät menneisyydessä, olet masentunut. Jos elät tulevaisuudessa, olet ahdistunut. Jos elät nykyhetkessä, olet onnellinen."

tai

"Älä etsi ratkaisua. Etsi mielenrauhaa, huojennusta, hyvää oloa – ratkaisu ilmestyy niiden mukana." (lähtöisin tästä blogista)
Koska kaikkea tuota ylläolevat kuvat mulle edustavat. :-)

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Metsän huuto


Mitä kiireisempää arki on, sitä voimakkaampi on metsän - tai no, lähinnä Sipoonkorven - kutsu loppuviikosta. Ja perjantaina se oli jo aivan huutavan pakottava, kun en ollut tehnyt koko viikolla Siirin kanssa muuta kuin nopeita pissapyrähdyksiä. Mulle on yksittäisen viikonlopun kohdalla se ja sama mitä muuta ohjelmassa, kunhan vaan pääsen metsään Siirin ja omien ajatusteni kera, ja nimenomaan kaksistaan varsinkin nyt, kun kaikenlaista sosiaalista interaktiviteettia on paljon arjessa. Silloin kaikki on hyvin ja tunnen joka solullani, miten akut latautuvat uudelleen ja lapsenomainen innostus sykkii taas alkuviikon malliin.

Niinpä perjantai-iltana kun "normaalit" ihmiset suuntasivat bilettämään kaupunkiin, niin tämä tyttö lähti kaksistaan koiransa kanssa kehäkolmosen toiselle puolen metsän hiljaisuuteen tallustelemaan muutamaksi tunniksi. Suuntana Bisajärvi ympäristöineen.








Eikä tässä tuntunut olevan vielä ollenkaan tarpeeksi. Lauantaina metsän huuto oli edelleen huumaava, ja niinpä tyttö pakkasi koiran ja repun jälleen autoon ja suuntasi tällä kertaa kohti Fiskträskiä. Nykyään sielläkin tulee käytyä aika usein, kun olen löytänyt syklisiä reittejä. Pelkkä rantaan ja takaisin kävely olisi pidemmän päälle tylsää.




Niinpä niin, "toiset sen ymmärtää". Siiri ei ihan aina ymmärrä. Mulla palaa joskus käpy sen puskassa haukkumiseen ja komennan sitä olemaan hiljaa ihan vaan, koska luonnon hiljaisuuden ja samalla mun meditointirauhan rikkominen ärsyttää. Tällä kertaa luonnon rauhan kunnioitus oli tosin ehkä normaalia paremmalla tolalla.








Huomaatteko muuten, että tällä kertaa en pyydellyt anteeksi, että täältä tulee taas samaa vanhaa tylsää käytiintossametsässäkoirankanssa -diipadaapaa. Funtsin, että millä tavalla metsälenkkipostaukset ovat sen arvottomampia kuin mitkään muutkaan harrastuksiin liittyvät postaukset? Homman juju on se, että ihmiset kirjoittelevat blogeihinsa heille innostavista ja tärkeistä aktiviteeteista ja mielenkiinnon kohteista. Jollekin tuollainen aktiviteetti on punttitreeni (kuten mullekin oli jossain vaiheessa), toiselle vaikka koirakisat ja -treenit ja kolmannelle... no, se metsässä kävely koiran kanssa. Sitähän mä kaikista maailman vapaa-ajan aktiviteeteista rakastan kaikista eniten, joten miksi en tekisi siitä postauksia ihkaomaan blogiini. :-)

maanantai 9. syyskuuta 2013

Syksyn kesäinen sävel

Aivan ihana viikonloppu takana: rantapiknikkiä, ystäviä, paljon metsässä kävelyä, uimista... Tämä kesäisen lämmön ja syksyn raikkauden ja tuoksun yhdistelmä on vaan jotain taivaallista. Tiivistettäköön kyseinen ihastuttava kombinaatio muutamaan kuvaan eilisillalta, jolloin kävimme Fiskträskillä koko poppoo. Pienenä kuriositeettinä: mä uin itse paljon enemmän ja pidemmälle kuin Siiri, hih!



lauantai 7. syyskuuta 2013

Siirin tokoura pähkinänkuoressa

** EDIT 8.9. : lisätty vähän alkuun löpinää ja kuvia :-) **

Joskus mä mietin jaksaako näitä mun nokävintänäänkoirankanssametsälenkilläläpätiläpäti -juttuja kukaan "vakavasti otettava", aktiivisesti koirien kanssa jotain lajia tai lajeja harrastava koiraharrastaja lukea. Silloin pieni ääni sisältäni kuiskaa hei olen mäkin joskus ollut aktiiviharrastaja ja sitä kautta sain idean vähän valottaa Siirin menneiden vuosien tokoiluja. Kattokaa nyt hei dudes, kyl me ollaan jotain joskus osattu, siis muutakin kuin rampata metsissä... :-D

Ennen kisoja

Nappasin Siirin omaksi koirakseni heti sen syntymän jälkeen pentulaatikosta, ja alusta pitäen oli myös selvää, että tulemme harrastamaan lempilajiani tokoa tosissaan. Olin tuohon aikaan erittäin kiinnostunut naksutinkoulutuksesta ja opiskellut aihetta paljon, joten päätin myös, että opetan kaikki tokoliikkeet naksutinkoulutuksen periaatteita hyödyntäen. Niinpä sitten taisin todella tehdäkin, mikä on saavutus sinänsä - ajatelkaa, ei mitään apuja koulutuksessa paitsi korkeintaan kosketuskeppi ja -alusta. Myöhemmin vasta tajusin, että paljon helpommallakin voi tokoliikkeiden opettamisessa päästä. ;-)

Siirin kouluttaminen pentuna ja nuorena koirana oli siis varsin järjestelmällistä, ja myös omatoimista. Somerolla ei juurikaan ollut mahdollisuuksia treenata missään ryhmissä ja kursseilla, enkä koko ajan tohtinut käskeä vanhempia kuskailemaan mua naapurikaupunkeihin Saloon tai Forssaan. Jossain pentukurssilla taisimme kyllä käydä vähän totuttautumussa muuhun maailmaan.



Siiri noin puolivuotiaana. Rakkaus seuraamisliikkeeseen
syttynyt, ja voi hyvin yhä tänä päivänä.


Alokas- ja avoin luokka

15.5.2005 ALO3 130 p
18.5.2005 ALO1 176 p
20.7.2005 AVO2 159 p
25.9.2005 AVO1 186 p
22.10.2005 AVO1 161 p
6.11.2005 AVO1 173 p --> TK2

Alotimme tokouramme kun Siiri oli vajaa 1,5-vuotias. Tuolloin painiskelimme aivan toisen tyyppisten ongelmien kanssa kuin tänä päivänä: Siiri ei ollut vielä jalostunut nykyisen kaltaiseksi mamiaan palvovaksi, muihin ihmisiin neutraalin ja rauhallisen välinpitämättömästi suhtautuvaksi ideaalikoirakseni, vaan se oli suoraan sanottuna jopa hieman arka. Luoksepäästävyys oli siis aika jännittävä juttu, molemmille! No, onneksi siitä liikkeestä pääsi eroon nopeasti, ja kuten näkyy, alokasluokasta emme jääneet mitään koulutustunnuksia keräämään. ;-) Avoimesta luokasta saimme saavutettavissa olleet kolme ykköstä varsin vaivattomasti ja Siiri ilahdutti mua hyvällä keskittymiskyvyllään ja reippailla, iloisilla suorituksilla. Se ei osoittautunut läheskään yhtä pehmeäksi ja ohjaajaherkäksi kisakoiraksi kuin edellinen tokokoirani Prinsessa, joskaan ei Siirikään mikään ideaalitapaus tässä suhteessa myöhemmin ole ollut.

Tokotreeniä kotipihalla 2005

Edelleenkään mulla ei ollut ajokorttia, joten äiti oli mua aina kuskaamassa kisoihin. Tajusin nyt vasta, että onpahan siinäkin ollut varsinainen nakki! Varsinkin kun Somerolta joutui yleensä lähtemään vähintään tunnin matkan päähän kilpailuihin.

Voittajaluokka ja EVL:n korkkaus

1.5.2006 VOI2  229,59 p
7.5.2006 VOI0 172,50 p
1.7.2006 VOI1 268 p (Tokon joukkue SM, sijoitus 3/63)
14.10.2006 EVL3 217 p
22.10.2006 EVL3 222,5 p

Vuosi 2006 oli ehkä yksi aktiivisimpia koiraharrastusvuosiani, kun pääsin vihdoin ja viimein keskeltä korpea omin päin hurauttelemaan treeneihin ja kisoihin. Harjoittelimme Siirin kanssa intensiivisesti voittaja- ja erikoisvoittajaluokan liikkeitä, ja toukokuussa sitten korkkasimme ylemmät luokat. Tässä vaiheessa Siirillä taisi ensimmäistä kertaa esiintyä jotain kisakoomailuja eli se ei ollut kisakehässä normaali oma reipas itsensä reagoiden kisajännitykseeni ja muutenkin outoon tilanteeseen hieman. Näin ollen pidimme pienen tauon ennen seuraavaa koitosta, joka oli tokon joukkue sm-kisat springeriyhdistyksen joukkueessa. Olosuhteet olivat siellä erittäin vaativat: valtava määrä hälinää ja muistaakseni oli todella kuumaakin. Siiri kuitenkin teki varsin hyvää työtä sijoittuen kolmanneksi suuresta määrästä koirakkoja!

Tokon joukkue SM-kisoissa (kuva Anu Vorobjev)
 Erikoisvoittajaluokassa Siirin vire kehässä oli mainio, mutta vastaan tuli uusi ongelma: ennen paikallamakuussa täysin luotettavaksi osoittautunut Siiri ahdistui koirien lomitse pujottelevasta liikkeenohjaajasta niin, että se pakeni luokseni ensimmäisissä EVL-kisoissamme. Edelleenkään siis vuodet eivät olleet tehneet tehtäviään, ja Siirin turhan pidättyvä, "eristäytyneessä" maalaisympäristössä marinoitunut perusluonne paistoi muuten todella kivan harrastuskoirapaketin läpi. Mehän emme Somero-vuosinamme juuri treenanneet muualla kuin keskenämme kotipihalla mm. liikkumisongelmien takia. Tai no, itse asiassa juuri tuona syksynä 2006 etsiydyimme lopulta yhteen tokoporukkaan Saloon kun olin keväällä vihdoin ja viimein saanut kauan himoitsemani ajokortin.

Sitten alkoivat kuitenkin yo-kirjoitukset häämöttää kulman takana ja valitettavasti mä keskityin vain suorittamaan niitä unohtaen totaalisesti kaikki harrastukseni pitkiä kävelylenkkejä ja koirajuttuja myöten (älkää hyvät lukiolaiset tehkö niin, hyvät yo-paperini on ehkä turhin ja typerin ponnistukseni ikinä!). Tokoilun unohtamista selitin itselleni sillä, etten keksinyt ratkaisua Siirin paikallamakuuongelmaan, mutta se taisi olla lähinnä itseni huijaamista.

Comeback EVL:aan ja tokouran hiipuminen

14.2.2009 EVL2 230 p
13.4.2009 EVL2 237,5 p
18.4.2009 EVL2 254 p
25.4.2009 EVL2 226 p
2.5.2009 EVL1 261 p
5.9.2009 EVL3 220 p
19.9.2009 EVL2 242 p

Syksyllä 2007 muutin Turkuun ja kesällä olin päättänyt hakea eläinlääkikseen seuraavan lukuvuoden aikana. Siinä tuli siis kaikenmoista hässäkkää ja vuodenvaihteen jälkeen mulla ei sitten mieleen mahtunutkaan enää muuta kuin pääsykokeet. Tokoilu oli näin ollen yhä katkolla. Syksyllä 2008 aloitin eläinlääkiksessä ja samalla päätettyäni lopettaa aivan ylenmääräisen pingottamisen ja suorittamisen forever aikaa harrastuksillekin alkoi taas kummasti löytyä. ;-) Samalla alkoi siis intensiivinen tokotreenaus ja lopputalvesta palasimme takaisin kisakentille. Vanhat kisakertomukset tältä ajalta mahtuvatkin jo tämän blogin aikajanaan ja löytyvät kaikki Tottelevaisuuskokeet -tunnisteen alta.

Tokotreeniä Somerolla syksyllä 2008.
Siirillä ei koskaan ole ollut motivaatio-ongelmia
seuraamisessa!



Intensiivisen treeni- ja kisaputken jälkeen se ensimmäinen EVL-ykkönen viimein napsahti! Kaikki ihmisarkailut olivat nyt historiaa elettyämme jonkin aikaa kaupungissa, mutta Siirillä oli kuitenkin alkanut taas esiintyä kisakoomaa. Päätinkin kisakoomailun takia pitää ensimmäisen ykkösen jälkeen taukoa kisoista ja kesän 2009 otimme treenienkin kannalta kevyesti. Syksyllä kokeilimme onneamme vielä pari kertaa ja kisakooma olikin hävinnyt, mutta muuten ei vain ihan loksahtanut kaikki palaset kohdilleen. Tiesin koko ajan, että Siirillä oli kaikki tsäänssit saada pari puuttuvaa ykköstä, mutta jätettyäni suorittamiskeskeisen elämän taakseni oli myös ennen erittäin vahva kilpailuviettini samalla alkanut hiipua hiipumistaan. Ei aikaakan kun huomasin, että ajatukset ykkösistä ja valionarvoista eivät saaneetkaan enää sydäntäni liekehtimään, ja siirryin pikkuhiljaa puhtaasti fiilistreenaajaksi.

Kisaamassa huhtikuussa 2009 (kuva Sirpa Saari) - menossa ruutuun, jota
tosin ei tainnutkaan löytyä...

Nopeasti kuitenkin huomasin, että treenaaminen vain "koska se on kivaa" ei ihan riitä, jos haluaa kisata ylemmissä luokissa. Treenattua ei vaan silloin tule tarpeeksi säännöllisesti ja lisäksi kisapäivät vaativat kuitenkin kaikenmoista uhraamista enkä mä nyt suoraan sanottuna koskaan ole nauttinut niistä aikaisista viikonloppuaamuista ja pölyisillä hiekkakentillä kökkimisestä tuntikaupalla kovan kisajännityksen piinaamana. Kuitenkin ennen TVA-haaveet saivat unohtamaan nämä pikku epämukavuudet. Kun sitten tulostavoitteet katosivat, niin ihanien rentojen vapaapäivien uhraaminen kisapäivien nimissä alkoi tuntua ylivoimaiselta ajatukselta. Ja sillä tiellä ollaan yhä.

Viime syksynä yritin kovasti herätellä uinuvaa tokotreenimotivaationi kokeilemalla tavoitteellisempaa lähestymistapaa, mutta eipä se oikein ottanut tuulta alleen. Ei voi mitään, TVA "olis ihan kiva" saavuttaa, mutta ei herätä edelleenkään mitään sen suurempia kipinöitä. Tarvitsisin selkeästi jonkun pienen ryhmäpaineen ja sitä kautta tulevaa ulkoista motivaatiota, mutta mehän olemme Siirin kanssa vuosia olleet vähän tuuliajolla "koirapiireissä" irtauduttuani näyttelykuvioista lopullisesti.

Kuitenkin niin kauan kuin Siiri elää tervettä elämää, en tohdi sanoa, että tokoilumme olisivat lopullisesti ohi. Mun sydäntäni vaan sattuu niin paljon ajatellessani, etten enää koskaan näkisi sen riemua ihanaisessa "Tokotokomaassa" Siirin rakastamien tötsien ja noutoesineiden keskellä. Toko on laji, jota Siiri on aina rakastanut eikä ikäkään ole tuota rakkautta saanut hiipumaan. Mikään täydellinen kisakumppani ja tokotykki se ei ole, mutta rotuisekseen sillä on kuitenkin poikkeuksellisen paljon oikeita ominaisuuksia tähän lajiin. Siiri on mm. erittäin helppo motivoida taisteluleikeillä, sillä on aivan loistava keskittymiskyky spanieliksi ja se jaksaa työskennellä pitkään ja intensiivisesti. Ohjaajaherkkyyttä löytyy kilpailuissa jonkin verran, mutta Siirin ominaisuudet tai niiden puute eivät todellakaan ole se juttu, joka sai tokouramme hiipumaan.

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Vähän myös karvamakkaraelämää

Koulujuttuja, siivoamista, ruuanlaittoa, eläinten kanssa puuhastelua - niistä koostui päiväni tänään, ollaan taas niin jännän äärellä että heikompia hirvittää. :-D Jaa niin, salillekin sentään olen saanut taas raahattua itseni parin viikon lusmuilun jälkeen, oujeah! Jos pari intensiivipunttia ja yhden lyhyen mutta tiukan vetointervallin/hapotusjumpan saisin tehtyä joka viikko koiralenkkien ja rentoumisharjoitusten päälle, niin olisin enemmän kuin tyytyväinen hyvinvoinninylläpitopakettiini. Ennen kesäähän olin mukana yhdessä valmennuksessa ja nostelin punttia 4-5 kertaa viikossa ja kokeilin ties mitä ruokahifistelyjuttuja vouhottaen niistä jutuista hetkellisesti jopa enemmän kuin tämän blogin aihepiiriin liittyvistä jutuista. Nyt haluan kuitenkin vain sellaista hyvin simppeliä ja mutkatonta perusterveellistä meininkiä, ilman mitään mun tavoitteisiini ja fysiologiaani nähden täysin tarpeettomia ja vähänkin kiireisempää arkea hankaloittavia ihme säätöjä (tyyliin "ei voi syödä hiilaria tai maitotuotteita tai lounasravintolasafkaa tai sitä tai tätä tai tota" tai "pitää syödä kolmen tunnin välein proteiinia"... argh!).

Öööö, ja tää liittyi luppakorviin ja karvamakkaroihin miten? No hei, jotain täytetekstiä tänne täytyy kuvien väliin keksiä ja kun en jokaikinen kerta jaksa kirjoittaa "käytiin tänään metsälenkillä ja Siiri riehui ja hyppeli veteen" niin menkööt välillä vähän aiheen vierestäkin. :-D

Illansuussa yritti joku miniangsti nostaa päätään, joten siitä alkoi tehotoimet sen karkoittamiseksi. Palluttelin vähän karvamakkaroita ja kuvailin Onnia ja Jamesia parvekkeella ilta-auringossa. Mä muuten kuvittelin, että tuo valokuvausharrastus jäisi tyystin pois koulun alettua, mutta vielä mitä, sehän on aivan parasta rentoutumisterapiaa sekin! Mä todellakin rakastan valokuvaamista!



Onni kaunokainen, täytti muuten juuri yksi vuotta!






 Silmäpuoli James



Anton kurkkaa aitauksesta

Marsujen palluttelun jälkeen lähdettiin vielä Siltamäkeen Kirkonkylänkoskelle.



Oi kyllä, nyt on taas hyvä fiilis!