lauantai 27. joulukuuta 2014

Puumaneiti ja poikaystävä

Oonkohan mä ikinä maininnut täällä, että omistan aikamoisen puumaneidin? En tiedä miten Siiri sen tekee, mutta jotenkin se erittäin luotettavasti erottaa 0,5-2-vuotiaat uroskoirat muun ikäisistä suhtautuen niihin äärimmäisen yliystävällisesti ja hmmm... tunteikkaasti. :-D Heti jos on tuosta vanhempi, niin tulee äkkiä kirosanoja ja jopa vähän hammasta jos ollaan liian tuttavallisia, mutta esimerkiksi tälle 10-kuiselle Wilsonille Siiri ei ole vielä sanonut pienintäkään rumaa sanaa. Eee-hei, sitä vaan korvat pystyssä keimaillaan, flirttaillaan ja leikitään sen kun keretään! Neiti viittä vaille yksitoista vee vauhdissa aina vaan.

Töissä on riittänyt melkoista menoa vaikka muillekin jaettavaksi, mutta kolme päivää saan tässä nyt lomailla ja Somerolle siis tultiin. Töissä ollessani Siiri on joutunut viettämään aivan kammottavan pitkiä päiviä yksin (en edes kehtaa sanoa kuinka kauan pahimmillaan), mutta toivottavasti nyt sain vähän maksettua huonon koiranomistajan velkoja takaisin viemällä Siiriä ja Siirin uutta poikaystävää kirmaamaan lumisille lenkeille metsään. Vauhtia riittää aina vaan entiseen malliin.

 


















tiistai 16. joulukuuta 2014

Valoilmiö yllätti

Sen verran poikkeuksellista tuo auringon näyttäytyminen tähän aikaan vuodesta näillä leveysasteilla, että riittänee mun hiljaisessa eläimellisessä elämässä aiheeksi postata vallan kevyesti! Kamerastakin irtosi viime kesänä akkuun ladattua virtaa sen verran, että sain moisen ihmeen tallennettua pikseleiksi muistikortille. Siispä joulukuisiin Sipoonkorpi-tunnelmiin, olkaa hyvät.






On se aina vaan niin Eläin, mutta huomaa, ettei ole kevätrieha menossa tässä, ja vesikin taisi olla "vähän" viileää. Hypyn pituus lienee noin puolet keväisestä/kesäisestä :-D



Oli kaunista. Joulukuu eikä lunta tai jäätä missään - hienoa, kelpaa enemmän kuin hyvin, jos valosta muuten pääsee nauttimaan edes hieman. En kaipaa sitä valkoista saastaa polkuja tukkimaan ja autoa tienpenkkaan jumittamaan. Ja koska minussa on jouluihmistä pyöreät 0%, niin otan mieluummin kauniin järvi- kuin jouluisen postikorttimaiseman.

Huomenna suuntaammekin Siirin kanssa pohjoisempaan, jossa taitaa lunta sitten sadellakin. Ehkä voin elää asian kanssa, ehkä en, vähän riippuu. :-D (Nelivetomaasturin hankintaa odotellessa...)

Olihan sitä viime syksynäkin muutama räpsy tullut otettua kuten alla näkyy.




maanantai 1. joulukuuta 2014

Hengissä

No huh, onpas tämä blogi jäänyt heitteille! Ajattelin vain, että kun täällä yhä säännöllisesti käy populaa niin voisi olla kohteliasta ilmoittaa, että hengissä ja hyvinvoivina kaikki täällä ollaan, vaikkei meistä mitään ole kesän jälkeen kuulunutkaan. Tuntuu vain, että tämän blogin jutut on jo niin moneen kertaan sanottu, ja kuvatkin, mitä täällä Helsingissä voisin ajatella ottavani, ovat jo niin nähty, ettei kesän maksimaalisen inspiroivan ympäristön (ja mielentilan) jälkeen enää kuvaamiseen ja sen puoleen blogin päivittämiseenkään ole ollut inspiraatiota.

Siiri ja marsut ovat siis voineet todella hyvin koko syksyn - niin hyvin, etten oikein siitäkään nyt saa revittyä pienintäkään jutun juurta. Taitaa tosin alkaa olla aika myöntää ääneen, että kyllä mun ja Siirin harrastelut on harrasteltu, sillä siltä osin syksy on ollut totaalisen kuollut huolimatta vapaa-ajan huomattavasta lisääntymisestä klinikkavuoden ja kesätöiden loputtua. Sen sijaan toinen rakas harrastukseni, liikunta, on ollut voimissaan, ja ahkerasti on tullut käytyä niin salilla kuin erilaisilla kursseillakin vähintään neljästi viikossa.

Edelleen motivaationi valmistua on valtava, ja viimeisiä pakollisia suoritusmerkintöjä on tullut taottua sen mukaisesti. Lisuriaiheen sain 1,5 kuukautta sitten, ja marraskuun aikana tekstiä syntyi suunnilleen puolet tavoittelemastani sivumäärästä normaalin koulunkäynnin ohella. WiskiTangoFoxtrott, #mitätäällätapahtuu ja näin - kysyn vaan itsekin (monestihan siis käy niin, että mokoma roikkuu jopa vuosikaudet taustalla keskeneräisenä mieltä kaihertamassa, kun aikaa sen tekemiselle ei lukujärjestykseseen ole varattu ja mähän joskus aattelin, että taatusti hyödynnän ne kolmen vuoden väliaikaiset praktiikkaoikeudet koko rahan edestä..). Nyt onkin sitten loppuvuonna tiedossa vajaa neljä viikkoa töitä (ja vähän koulua, mm. yksi lopputentti), mutta mahdollisesti palailen kuulumisten ja kuvien kera reilun kolmen päivän joululoman aikana. Pitäisi vaan saada aikaiseksi tilattua kameraan uusi akku, kun kesä nielaisi sen jonnekin.


Alkusyksy, olit kaunis. Jostain syystä askel vei kuitenkin Sipoonkorpeen edeltäviä syksyjä harvemmin, ja sen sijaan tuli nautiskeltua Siirin kanssa kuulaista alkusyksyn keleistä paljon ihan näillä meidän lähiöhoodeilla. Järvi-Suomi mielessäin juu, mutta kyllä mä yhä tätä nykyistäkin kotia rakastan. Tulen olemaan ikuisesti kiitollinen siitä, että olen saanut asua kaikista Suomen kylistä juuri täällä, Helsingissä, sillä kaikella on aikansa!

 
Yllä on yksi ainoita kuvia elukoista viime kuukausilta, ja sekin puhelinräpsy elokuun lopulta... Siiri matkusti kauniisti ja tyytyväisenä nukkuen takaisin etelään etupenkin jalkatilassa lattiasta kattoon asti etupenkkiä myöten täyteen ahdetussa Ranskanratissa. Hyvä ratti onkin, kun nielaisi niin monta kertaa koko mun kesän pienen elämäni.

sunnuntai 24. elokuuta 2014

Viimeisiä viedään

Leppoisasta helleviikosta siirryttiin pian vähän toisenlaisiin tunnelmiin. Tuli jälleen aika siirtää sitikassa koko pieni elämäni paikasta toiseen, ja täällä toisessa paikassa lävähtikin eteen melkomoinen stressi- ja kiireviikko. Menin vielä sairastumaan kesken kaiken. Mutta selvitty on taas, ja elämä voittaa. Kuten tämän kesän lempibiisissäni lauletaan: "Onnentyttö näkee pimeän taa / Hän saavuttamattoman tavoittaa / Hän menee eikä malta odottaa ...// Kyyneleistä jokaisen hän yöhön unohtaa .. // Onnentyttö tanssii aamuisin / Joka päivä uusin askelin"

Kuluneen viikon Siirin ulkoilutus oli mallia ovi auki ja tarpeille, mutta tänään uusin kevein askelin päätin jatkaa viime viikolla pahasti kesken jäänyttä lähiympäristöjen koluamista. Silloin kyllä käytiin vielä varmaan ainakin kolmena päivänä tekemässä kunnollinen tunnin tai parin lenkki järvimaisemissa, vaikkei kuvia tullutkaan otettua.

Löydettiin ehkä tämän kesän hienoin maisema, joten suonette sillä verukkeella anteeksi itseään toistavat kuvat.










Ette ehkä arvaisi, mutta parkkipaikalla, jolta lähdin, oli Pohjanmaan kyltti. :-D Ehkä jopa oltiinkin tässä Pohjanmaan puolella?

Enää viikko töitä jäljellä ja sitten koittaa taas normaali arki Helsingissä. Ihanaa sikäli, että jopa mulla on rajansa tällä "kyllä me tytöt pärjätään loistavasti kaksistaan" -meiningillä eli ikävä on omaa laumaa ja arkea sen kanssa. Mutta, olinpa sanonutkin mitä tahansa ennen tätä kesää täällä, niin nyt pääkaupunkiseudun ja opiskeluelämän pölyt haluaisin jo kiihkeästi jaloistani karistaa ja jatkaa eteenpäin elämässä. Yksi haaveistani on mm. että Siiri ehtisi vielä näin elämänsä ehtoopuolella muuttaa takaisin maalle ja räyhätä räksille oman pihan puskissa. Sillä maallahan sen ilman muuta kuuluisi asua, ei taajamassa. Mamin kanssa tietenkin, ei kenenkään muun.

Mutta ei auta itku markkinoilla. First things first, eli nyt vaan tiukkaakin tiukempi rykäisy ja paperit ulos.

torstai 7. elokuuta 2014

Kansallispuistoilua ja dameilua

On ollut poikkeuksellisen rauhallinen viikko, joten aikaa vapaa-ajalle on jäänyt hyvin. Kelpaa meidän Siirin kanssa olla paossa näitä helteitä työpaikalla täällä "maan alla", jossa saa melkein pitkähihaisen heittää niskaan. :-P Vähän eri meininki kuin kaupunkiasunnossamme.

Kuitenkin päätettiin yksi päivä nousta ylös poterostamme ja käydä käveleskelemässä läheisessä kansallispuistossa. Tuli tehtyä melkein yhdeksän kilometrin lenkki superhelteessä ja se ei ollut ehkä fiksua, vaikka järven rannalla koko ajan pysyttiinkin.



Pienemmän suojärven kiersi ympäri mukavasti pitkospuita pitkin, mutta salmen toisella puolen sijainnut isompi järvi olikin vähän haastavampi pala purtavaksi. Järvenranta ja metsä polkuineen oli todella kivistä, ja mun on pakko sanoa, että ensimmäistä kertaa pitkään aikaan en nauttinut luonnossa kävelystä. Edes upeat maisemat ja järvien läheisyys ei tällä kertaa pystynyt korjaamaan asiaa. Liika kuumuus vaan on liikaa - kohta koittavia raikkaampia kävelykelejä odotellessa...

Siiriä ei kyllä kuuma ilma hirveästi häirinnyt, sillä se on aina ollut aika immuuni säätilan vaikutuksille käyttäytymisessä ja harrastuksissakin - varsinkin, jos pääsee jatkuvasti pulahtelemaan veteen. Ja mitään veltompaa "mummo-Siiri" -versiotahan ei tästä neidistä näytä kehittyvän.

Siirillä ei esiintynyt myöskään juurikaan aamujäykkyyttä normaalia pidemmästä lenkistä huolimatta. Se on nyt saanut neljän pistoksen Cartrophen -kuurin ja uskon, että sillä on Siirin kohdalla positiivisia vaikutuksia nivelrikkovaivoihin. Ranteiden lutkuttelu on ollut aika minimissään eikä taivutusarkuutta niissä ole esiintynyt pahempienkaan riekkumisten jälkeen. Hienoa - olen aika hyvillä mielin Siirin nivelrikon suhteen, sillä oireilu on kaiken kaikkiaan yhä pahimmillaankin lievää ja se pysyy hyvin kurissa varsin pienellä panostuksella. Varmaan uusitaan tuo pistossarja vielä syksyllä ennen kuin pullo menee vanhaksi.






Aivan tässä meidän tämänhetkisen asuinpaikkamme vieressä on myös hiekkaranta, jossa voi käydä uittamassa koiria. Ihan neljän koiran voimalla käytiin heittelemässä dameja siellä, ja arvatkaa kävikö Siiri vähän kierroksilla... Se meni ihan sekaisin jatkuvasti lentelevistä dameista ja lähti aina hakemaan viimeisimpänä heitettyä, vaikka sillä olisi jo ollut oma dami kiikarissa.



Toinen mummokoira ei ollut innostunut uimisesta, mutta makoili vedessä. No, viilennyskeino sekin!

Siiri nouti ahneuksissaan toiselle heitetyn damin omansa lisäksi...

Muut olivat asiallisia noutaja toisin kuin tuo oma pölvästi. Siirillä tuo on sellaista leikkiä ja riekkumista koko homma.
Mitään noutokäskyjä se ei odottele, ja nk. "palautus" tehdään aina laajojen kunniakierrosten säestämänä.

Neidin "saalis". Damit kyllä kelpaa, mutta annas olla jos yrität saada jotain kerran elänyttä neidin suuhun. Oonkin aina
ihmetellyt mitä muutoin erittäin riistaviettinen Siiri tekisi, jos se saisi kiinni ne kaikki suuresti himoitsemansa räksät ja
jänöset. Mies epäilee, että Siiri nuolisi niitä, mikä on sille luontainen reaktio hyvin monenlaisiin asioihin. :-D