sunnuntai 24. elokuuta 2014

Viimeisiä viedään

Leppoisasta helleviikosta siirryttiin pian vähän toisenlaisiin tunnelmiin. Tuli jälleen aika siirtää sitikassa koko pieni elämäni paikasta toiseen, ja täällä toisessa paikassa lävähtikin eteen melkomoinen stressi- ja kiireviikko. Menin vielä sairastumaan kesken kaiken. Mutta selvitty on taas, ja elämä voittaa. Kuten tämän kesän lempibiisissäni lauletaan: "Onnentyttö näkee pimeän taa / Hän saavuttamattoman tavoittaa / Hän menee eikä malta odottaa ...// Kyyneleistä jokaisen hän yöhön unohtaa .. // Onnentyttö tanssii aamuisin / Joka päivä uusin askelin"

Kuluneen viikon Siirin ulkoilutus oli mallia ovi auki ja tarpeille, mutta tänään uusin kevein askelin päätin jatkaa viime viikolla pahasti kesken jäänyttä lähiympäristöjen koluamista. Silloin kyllä käytiin vielä varmaan ainakin kolmena päivänä tekemässä kunnollinen tunnin tai parin lenkki järvimaisemissa, vaikkei kuvia tullutkaan otettua.

Löydettiin ehkä tämän kesän hienoin maisema, joten suonette sillä verukkeella anteeksi itseään toistavat kuvat.










Ette ehkä arvaisi, mutta parkkipaikalla, jolta lähdin, oli Pohjanmaan kyltti. :-D Ehkä jopa oltiinkin tässä Pohjanmaan puolella?

Enää viikko töitä jäljellä ja sitten koittaa taas normaali arki Helsingissä. Ihanaa sikäli, että jopa mulla on rajansa tällä "kyllä me tytöt pärjätään loistavasti kaksistaan" -meiningillä eli ikävä on omaa laumaa ja arkea sen kanssa. Mutta, olinpa sanonutkin mitä tahansa ennen tätä kesää täällä, niin nyt pääkaupunkiseudun ja opiskeluelämän pölyt haluaisin jo kiihkeästi jaloistani karistaa ja jatkaa eteenpäin elämässä. Yksi haaveistani on mm. että Siiri ehtisi vielä näin elämänsä ehtoopuolella muuttaa takaisin maalle ja räyhätä räksille oman pihan puskissa. Sillä maallahan sen ilman muuta kuuluisi asua, ei taajamassa. Mamin kanssa tietenkin, ei kenenkään muun.

Mutta ei auta itku markkinoilla. First things first, eli nyt vaan tiukkaakin tiukempi rykäisy ja paperit ulos.

torstai 7. elokuuta 2014

Kansallispuistoilua ja dameilua

On ollut poikkeuksellisen rauhallinen viikko, joten aikaa vapaa-ajalle on jäänyt hyvin. Kelpaa meidän Siirin kanssa olla paossa näitä helteitä työpaikalla täällä "maan alla", jossa saa melkein pitkähihaisen heittää niskaan. :-P Vähän eri meininki kuin kaupunkiasunnossamme.

Kuitenkin päätettiin yksi päivä nousta ylös poterostamme ja käydä käveleskelemässä läheisessä kansallispuistossa. Tuli tehtyä melkein yhdeksän kilometrin lenkki superhelteessä ja se ei ollut ehkä fiksua, vaikka järven rannalla koko ajan pysyttiinkin.



Pienemmän suojärven kiersi ympäri mukavasti pitkospuita pitkin, mutta salmen toisella puolen sijainnut isompi järvi olikin vähän haastavampi pala purtavaksi. Järvenranta ja metsä polkuineen oli todella kivistä, ja mun on pakko sanoa, että ensimmäistä kertaa pitkään aikaan en nauttinut luonnossa kävelystä. Edes upeat maisemat ja järvien läheisyys ei tällä kertaa pystynyt korjaamaan asiaa. Liika kuumuus vaan on liikaa - kohta koittavia raikkaampia kävelykelejä odotellessa...

Siiriä ei kyllä kuuma ilma hirveästi häirinnyt, sillä se on aina ollut aika immuuni säätilan vaikutuksille käyttäytymisessä ja harrastuksissakin - varsinkin, jos pääsee jatkuvasti pulahtelemaan veteen. Ja mitään veltompaa "mummo-Siiri" -versiotahan ei tästä neidistä näytä kehittyvän.

Siirillä ei esiintynyt myöskään juurikaan aamujäykkyyttä normaalia pidemmästä lenkistä huolimatta. Se on nyt saanut neljän pistoksen Cartrophen -kuurin ja uskon, että sillä on Siirin kohdalla positiivisia vaikutuksia nivelrikkovaivoihin. Ranteiden lutkuttelu on ollut aika minimissään eikä taivutusarkuutta niissä ole esiintynyt pahempienkaan riekkumisten jälkeen. Hienoa - olen aika hyvillä mielin Siirin nivelrikon suhteen, sillä oireilu on kaiken kaikkiaan yhä pahimmillaankin lievää ja se pysyy hyvin kurissa varsin pienellä panostuksella. Varmaan uusitaan tuo pistossarja vielä syksyllä ennen kuin pullo menee vanhaksi.






Aivan tässä meidän tämänhetkisen asuinpaikkamme vieressä on myös hiekkaranta, jossa voi käydä uittamassa koiria. Ihan neljän koiran voimalla käytiin heittelemässä dameja siellä, ja arvatkaa kävikö Siiri vähän kierroksilla... Se meni ihan sekaisin jatkuvasti lentelevistä dameista ja lähti aina hakemaan viimeisimpänä heitettyä, vaikka sillä olisi jo ollut oma dami kiikarissa.



Toinen mummokoira ei ollut innostunut uimisesta, mutta makoili vedessä. No, viilennyskeino sekin!

Siiri nouti ahneuksissaan toiselle heitetyn damin omansa lisäksi...

Muut olivat asiallisia noutaja toisin kuin tuo oma pölvästi. Siirillä tuo on sellaista leikkiä ja riekkumista koko homma.
Mitään noutokäskyjä se ei odottele, ja nk. "palautus" tehdään aina laajojen kunniakierrosten säestämänä.

Neidin "saalis". Damit kyllä kelpaa, mutta annas olla jos yrität saada jotain kerran elänyttä neidin suuhun. Oonkin aina
ihmetellyt mitä muutoin erittäin riistaviettinen Siiri tekisi, jos se saisi kiinni ne kaikki suuresti himoitsemansa räksät ja
jänöset. Mies epäilee, että Siiri nuolisi niitä, mikä on sille luontainen reaktio hyvin monenlaisiin asioihin. :-D



sunnuntai 3. elokuuta 2014

Lomailua meren rannalla + marsut ulkoilemassa

Täydellisen rentouttava lomaviikko takana. :-) Pääpiirteissään homma on mennyt niin, että olen levännyt, pulahdellut uimaan ja syönyt nonstop repeatilla, mutta siinä välissä - varsinkin lomaviikon loppua kohden jatkuvasti energisoituessani lisää latauksesta - on tullut kaikennäköistä touhuttua, kuten viihdytettyä Siiriä ja marsuja.

Kuumuutta piti päästä pakoon lähiöpätsistä viilentävän merituulen äärelle, joten suuntasimme puolessa välissä lomaa Kotkan Santalahden leirintäalueelle mökkeilemään. Paikka valikoitui summassa ennenkaikkea koiraystävällisyytensä takia, mutta olipahan loistovalinta muutenkin! Mökki oli täydellinen kaikilla herkuilla, ja läheltä meni upeita lenkkipolkuja. Kiersin ne Siirin kanssa kaikki läpi. Käveltyä tuli yhtenä päivänä 6-7 kilometriä mikä on ihan hyvä saavutus kolmenkympin helteessä.

Monesti mökkielämässä ärsyttää se, että se oma pikku mökki-idylli on kyllä tosi jees, mutta ilman lähtemistä kauemmas lenkkeilymahdollisuudet ovat suunnilleen mökkitien ramppaaminen edestakaisin. Täällä ei ollut sitä ongelmaa!













Seuraavat kuvat ovat toiselta luontopoluista, jolta löytyi upeita merenrantakallioita.
















Siiri hukkasi keppinsä tuonne tyrskyiseen kivikkoon, mutta ei olisi millään suostunut lopettamaan sen etsimistä. Se oli suunnilleen raahattava tuolta pois...





Kyllä oli miellyttävää olla noilla kallioilla, kun mereltä käyvä tuuli viilensi mukavasti. Vaikka tämmöiset pikavisiitit merelle ihania ovatkin, niin täytyy myöntää, että pohjimmiltani en ole merenrantaihminen vaan kaikista eniten minuun vetoaa kuitenkin perisuomalainen järvimaisema. Olen aivan heikkona peilityyniin, kirkkaisiin, metsän ympäröimiin järviin ja itse asiassa se on yksi syy, miksi tällä hetkellä odotan jo kovasti paluuta työmiljööseeni. Kesän jälkipuoliskolla tulee varmaan otettua ihan uudella tavalla kaikki irti upeista maastoista kun elämä on alkanut vähän tasapainottua. ;-)

Marsut jäävät jatkamaan eloaan tänne Helsinkiin. Asun vastaanotoilla, joten alusta pitäen oli aivan selvää, että ne viettävät kesän M:n hoivissa. Oli mukava nähdä ne kuuden viikon tauon jälkeen hyväkuntoisina ja pulskina.

Siivotessani marsujen aitausta ne pääsivät vähän ulkoilemaan sisäpihalle (ei karvaisen) marsuvahdin kera. Aika lunkisti ottivat ja alkoivat kaikki melko nopeasti pupeltaa ruohoa. Ja tarvitseeko edes mainita, miten täy-del-li-ses-ti poikakolmikko edelleen tulee toimeen keskenään? :-) Siis ei pienintäkään säksätystä, pörhistelyä, naksutusta tms. koskaan, ikinä, missään tilanteessa. Nuo saa sulloa samaan pikku boksiinkin kaikki kolme ja everything's still so fine and smooth.

William

William

Onni

William

James

William