perjantai 30. tammikuuta 2015

Puumaeläimen virkeät eläkepäivät

Yksi suuri ilo, mitä Wilson on tuonut mukanaan, on meidän vanhanpiian virkistyminen. Olen aina pitänyt Siiriä omia teitään kulkevana, muiden koirien ja ihmisten seurasta piittaamattomana, mutta seuraava video puhuu toista kieltä:


Eli pikku puumabileet siinä menossa. :-) Myös koirapuistossa heitellessäni lelua Siiri ja Wilson intoutuvat välillä melkoisiin jahtaus- ja vetoleikkeihin. Paljon olenkin miettinyt, että olisiko Siirin elämä sittenkin ollut onnellisempi, jos se olisi saanut aina elää toisen koiran kanssa? Ehkä. Ilman muuta koirilla on keskenään omia juttujaan, joita ihmisten tarjoamat jutut eivät voi koskaan korvata - ja päinvastoin. Tosin sitä on turha murehtia enää, ja pääseepähän Siiri nyt ainakin nauttimaan virkeistä Puumaeläimen päivistä pikku poikaystävän kanssa.

Tämä virkistyminen on tarkoittanut myös, että neiti on alkanut taas vetämään hihnassa ihan jäätävästi! Ehdin jo huokaista helpotuksesta, että talvet Siiri sentään kulkee nykyään hihnassa kuin normaali kaupunkikoira ja heräilee riehumaan vasta keväthajujen tulvahdellessa nenään. Mutta mieluummin kuitenkin ikinuori ja vetreä veturi-Siiri kuin koiran vanhenemisen mukanaan tuoma ylihelppo elämä. ;-)

Touhumme ovat edelleen koostuneet puhtaasti tavallisesta arkielämästä: käppäiltyä ja ihmeteltyä Wilsonin kanssa vilkkaan lähiön meininkejä tulee päivittäin semmoinen 1-2 tuntia yhteensä. Pakko myöntää, että entinen aktiivikoiraharrastaja minussa ei ole vieläkään nostanut päätään, sillä inspiroidun eniten ihan näistä arkisista jutuista käppäilyineen ja koirapuistoleikkeineen - kaikki muu tuntuu niin etäiseltä ja kaukaiselta. Arkitokoon tosin on suunniteltu, että W:n kanssa osallistuttaisiin. Pmmp:tä mukaillen: "sitä mitä yritin minussa koskettaa, tajusin ei oo ehkä enää olemassakaan". No, aika näyttäköön. Ja aika aikansa kullekin. Joskus myöhemmin voi vielä olla aika jollekin muulle.

sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Wilson virallisemmin

Valitettavasti edelleenkään mulla ei ole ensimmäistäkään kuvaa tarjota sattuneesta syystä, mutta kuvaamisen sijaan olen kahlaillut jalostustietokantaa päivittäen aivan auttamattoman vanhentuneita tietojani. Myönnetään, että tuota olisi jos ei muuten, niin ihan vaikka esimerkin antamisen nimissä kannattanut harrastaa mieluummin ennen sitä uuden koiran hankintaa, mutta kuten sanottua, Wilsonin hankinta oli perin intuitiivinen päätös. Kysäisin, näin, ihastuin - as simple as that.

Wilsonin tiedothan jalostustietokannasta löytyvät siis täältä.

Kuten tietokannasta voi nähdä, Wilson on muutamassa näyttelyissäkin käynyt saavuttaen yhden sertin. Ja mahdollisesti näyttelyura jatkuu mikäli saadaan näyttelylainat järjestymään järkevästi. Itsehän olen näyttelyissä viimeksi näyttänyt naamaani ehkä joskus vuonna 2008, joten luonnollisestikaan en ole antanut mitään näyttelyttämislupausta. :-D Tosin myönnetään, että pikkaisen kutkuttelisi käydä vilkaisemassa millaista se meininki niissä nykyään on, ja ehkä jopa ilmoittaudutaan yhteen näyttelyyn keväälle. Mutta ähäkutti, enpäs kerrokaan minne. Siinäpä onkin teille kävijätilastoista bongaamalleni valtavalle määrälle uusia kävijöitä pähkinä purtavaksi. :-P

Intuitiiviseen valintaani vaikutti voimakas oletusarvo Wilsonin tulevasta terveestä elämästä. Se kuuluu siihen jalostuslinjaan, joka tuli erittäin tutuksi jo omina Somero-vuosinani ja aktiivikoiraharrastusaikoina. Sukutaulusta löytyy Siirin äiti Saara, joka on vahvasti vaikuttanut tämän jalostuslinjan nykyiseen erinomaiseen lonkkaterveyteen. Esimerkiksi Wilsonin äidin Glorian viimeisin lonkkaindeksi on 124, joka on loistava. Lisäksi minulla on todella vahva omakohtainen kokemus tämän kyseisen vuosikymmenien taakse juontavan "kantalinjan" perusterveydestä niin pitkältä ajalta kuin kykenen asioita muistamaan, esimerkiksi ihan jo peruskorvatulehdusten ja hotspottien hoito eliminaatiodieeteistä ym. puhumattakaan oli mulle täysin uutta ja vierasta ennen kuin ne tulivat opinnoissa vastaan. Sittemmin olen hyvin konkreettisesti kokenut ja nähnyt miten yleisiä allergia- ja atopiataustaiset, usein hoidollisesti hyvinkin haastavat ihosairaudet ovatkaan ja että niissä perimän vaikutus on vahva, joten tätä taustaa Wilsonissa osaa todellakin arvostaa.

Wilsonilla on kahdeksan keväällä 3 vuotta täyttävää vanhempaa sisarusta, joista 7/8 on tutkittu ja tervelonkkaisiksi ja -silmäisiksi todettu, lisäksi 6/8 on läpäissyt taipparin ekalla yrittämällä ja suurin osa valioita. Ei pöllömmät tilastot. :-)

tiistai 20. tammikuuta 2015

Going great guns, eli ensikokemuksia Wilsonista

Arki Wilsonin kanssa on lähtenyt rullaamaan jouhevasti, ja ajattelin koulutöitä vältellessäni hieman tarinoida minkälainen poika tämä nuorukainen onkaan. Ensinnäkin se tärkein ominaisuus, eli kyky erottaa milloin on aika toiminnalle ja levolle on ihan täydellinen, ja on-off-napin toimivuus vetää vertoja Siirin vastaavalle. Wilson on todella rauhallinen poika sisällä silloin, kun mitään ei tapahdu ja syventyessäni omiin juttuihini se hyvin nopeasti ottaa Siiristä mallia ja pistää maate (ellei ne päätä keskenään pitää jotain puumailubileitä...). Se ei myöskään käytännössä hauku juuri missään tilanteissa, mistä varsinkin mies on todella tyytyväinen. Mulla on nyt viimeisiä pakollisia kursseja koulussa menossa, mikä tarkoittaa että olen päivät pääasiassa kotona koirien kanssa ihan täällä Helsingissä (ai mitkä luennot, mitä ne sellaiset on???), mutta kuulemma yksinolonkaan kanssa ei pitäisi olla mitään ongelmia ja hyvin vaikea kyllä kuvitellakin. Toisaalta välittömästi Wilsonia kutsuessani se on valmiina "ihanmihintahansa" ja ulkona ihan silmiinpistävän aktiivinen kaikessa mitä tekee. Energiaa kyllä varmasti riittää just tasan niin kauan kuin meininkejäkin.

Miellyttämishalu Wilsonilla on ihan jotain käsittämätöntä. Esim. Siirin kanssa kaikki motivaatio mm. tokoon on rakennettu lelu- ja namipalkan kautta, sillä niin mamiriippuvainen kuin se onkin, niin kehut ja silitykset ovat sille aika yhdentekeviä palkkioita. Wilson taas jotenkin "sulaa" ihan täysin kehuista ja huomiosta ja tuntuu, ettei mikään voi olla sille parempi palkka kuin ihmisen huomio itsessään. Vaikkei sitä ole ilmeisesti juuri koulutettu mitenkään, niin vapaanaollessaankin se reagoi ihan silmiinpistävän nopeasti ja räjähtävästi jokaiseen kutsuuni. Toisaalta Wilson on myöskin hyvin herkkä negatiiviselle palautteelle ja yksikin ihan normaalipainolla sanottu kielto tuntuu olevan sille riittävä. Esim. meillä miehelle on pyhä asia, etteivät elukat tule sohvalle ja makkariin, ja olenkohan mä kerran Wilsonia kieltänyt kummastakin, ilman sen suurempaa dramatiikkaa tai aerodynamiikkaoppituntia. Ja tyyppi on sentään Somerolla loikoillut jokaikisessä sohvassa ja nukkunut ihmisten kanssa sängyssä! On kyllä helppo elämä! Toisaalta hiukankaan kovia otteita käsittävällä, laumanjohtajuusteoriaan perustuvalla kasvatuksella Wilsonin saisi varmasti helpolla "pilattuakin" sen pehmeyden takia. Tuskinpä mä kuitenkaan onnistun siinä kun olen vuosikymmenen kouluttanut ja elänyt hyvin alistuvan ja laumanjohtajuusasian ihan sataprosenttisesti ignooraavan koiran kanssa suomatta varmaan ensimmäistäkään ajatusta nk. dominanssille Siirin ja mun yhteiselon aikana.

Wilson on siis elämänsä ensimmäiset kuukaudet elänyt siis maalla ja luonnollisestikin tämä maalaisuus kyllä ovesta ulos rappuun astuessa vielä vähän näkyy - toisaalta verrokkina mulla on toisen hihnan päässä yli seitsemän vuotta kaupungissa asunut "kaiken nähnyt" viilipytty mummokoira. Wilson on periaatteessa tosi innoissaan remmilenkeillä kaupungissakin, mutta toki täydelliseen ignoranttilenkkikaveriin tottuneena pistää silmään miten tarkkaan se seuraa kaikkia vastaantulijoita osittain tietämättä miten kaikkiin uusiin häiriötekijöihin pitäisi suhtautua. Mutta lienee kai aika luonnollista maalaispojalle. Wilson ei ihan päätäpahkaa mene jokaisen tuntemattoman luo, mutta kyllä on erittäin sydämellinen, kun saa omaan tahtiin tutustua. Moninverroin reippaampi se on kuin mun nykyinen "täydellinen unelmakoirani", entinen arkajalkani Siiri oli kaupunkiin muuttaessa kolmevuotiaana... Tekee kyllä tosi gutaa Wilsonille kun jokainen pieni pissatuskin on täynnä häiriötekijöitä näin Helsingin lähiössä, aseman ja parin koirapuiston lähellä toistaiseksi vielä asuessa. Enpä ole vuosikausiin muistanut miettiä sitä, mikä suuri etu nuoren koiran omistajalla on saada asua kaupungissa! Tuli mukavat throwbackit siitä, miten aikoinaan Siirin pentuaikoina yritin epätoivoisesti saada vanhempia kuskaamaan mua lähikaupunkeihin Saloon tai Forssaan, jotta olisin saanut Siiriä totutettua suuren maailman ihmeisiin... Pääasiassa jouduin tyytymään johonkin Someron pikkukaupungin parkkikseen. :-D

Arvennette varmaan, että ensimmäinen tavoite ja operaatio mulla on koulia Wilsonista kunnon kaupunkikansalainen ja harjoitella ihan arkitottelevaisuuskäskyjä. Katsotaan sitten, josko sen myötä innostuisi opettamaan ihan tokoliikkeitä. Nimittäin toko lienee tässä elämäntilanteessa ainoa järjellinen harrastusvaihtoehto, sitä kun voi harjoitella missä vaan. Esim. mihinkään agilityseuraan sitoutuminen ei ole nyt järkevää ja tuskin mahdollistakaan poikkeuksetta aina pk-seudun ulkopuolelle vievien töiden ja nurkan takana odottavan "jonnekin" muuton takia.

PS. Opin vasta äsken, että Wilsonin virallinen nimi on Adamant's Going Great Guns. Se tarkoittaa kutakuinkin "tosi hyvin menee", joten oli pakko lisätä se jälkikäteen tonne otsikkoon. ;-) Sitä paitsi luulen, että joku muukin tässä perheessä saattaa tykätä tosta nimestä ihan oman harrastuksensa tähden...

sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Kaksin aina kaunihimpi, eli tervetuloa Wilson!

Syntymäpäivänäni eilen suuntasin Somerolle hakemaan tavallistakin spesiaalimman lahjan itselleni.

Tervetuloa laumaamme Wilson! Tai siis virallisestihan Wilson on vasta koeajalla, mutta ensimmäisen vuorokauden perusteella on vaikea kuvitella, että ongelmia Wilsonin kanssa tulee. :-) Wilson on siis 10 kuukautta vanha springeripoika äitini Adamant's-kennelistä.

Valitettavasti uusia kuvia ei nyt pysty ottamaan kun pitäisi ensin tilata kameraan se uusi laturi, mutta sitä odotellessanne voitte katsella noita jouluna otettuja kuvia Wilsonista ja Siiristä.

Uudesta koirastahan olen puhunut aina sivulauseissa vuosikaudet, jo Somero-aikoinani yli seitsemän vuotta sitten. Monet, joiden kanssa asiasta olen vuosien saatossa jutellut, saattavat yllättyä Wilsonin liittymisestä laumaamme, sillä aikaisemmin olen aina ajatellut hankkivani pennun ihan ilman muuta ja jonkun muun rotuisen kuin englanninspringerspanielin. Olen vuosikaudet odottanut inspiraatiota ja "oikeaa hetkeä" pennun hankkimiselle, mutta sitä merkittävää innostuksen kipinää ei oikeastaan ole koskaan tullut, oikeastaan päinvastoin luisuessani pikkuhiljaa vuosien saatossa aktiivisesta koiraharrastajasta enemmänkin vain koiran omistajaksi, "seurakoiraihmiseksi" ja "yhden koiran ihmiseksi". Samalla myös rotuhaaveet ovat vaihtuneet. Kisatessani Siirin kanssa aktiivisesti mm. tokossa haaveilin tottakai jostain harrastustykistä, esim. mallia kelpie tai australianpaimenkoira. Kun harrastukset hiipuivat ja varsinkin klinikkavuoden ja työelämän haasteiden aikaavievyyden tultua tutuiksi, aloin yhä enemmän ja enemmän arvostaa hyviä seurakoiraominaisuuksia (jotka Siirillä ovat vertaansa vailla) räjähtävyyden, vietikkyyden, energisyyden yms. hyvien harrastuskoiraominaisuuksien sijaan (joita niitäkin Siiriltä kyllä löytyy mukavasti...). Järkihän mulla menisi aivan totaalisesti sellaisen koiran kanssa, joka hyppii seinille heti saatuaan yhtenä päivänä normaalia vähemmän äksöniä, joten kelpiet ja bortsut kumppaneineen ovat nykyään ehdoton no-no. Lisäksi kynnys hankkia hurjasti huomiota ja kouluttamista vaativa uusi harrastuskoira mallia "tabula rasa" kasvoi kasvamistaan mitä enemmän hitsauduin yhteen Siirin kanssa vuosien saatossa nauttien sen kanssa eniten ihan tavallisesta, ah niin helposta arjesta metsälenkkeineen yms.

Englanninspringerin yksi eräs todella korkealle arvostamistani ominaisuuksista onkin tuo Siiriltäkin löytyvä on-off-nappi, joka tekee siitä samalla sekä loistavan seura- ja perhekoiran että kelvollisen ja reippaan harrastuskaverin. Takavuosina koin springerin harrastusominaisuudet aivan liian laimeiksi moniin harrastuksiin tokossa EVL-tasossa kisatessani, mutta nykyiselle koiraharrastajaminälleni ne riittävät enemmän kuin hyvin. En ole tällä hetkellä edes varma mitä lajia haluan Wilsonin koiran kanssa harrastaa vai haluanko sen kummemmin mitään. Antakoon pikku hiljaa itsestään pintaan pirskahtelevan inspiraation viitoittaa tietä, jos on viitoittaakseen. Ihan kiva kuitenkin, että rodun ominaisuudet optioita monipuoliseen harrasteluunkin tarjoavat, sillä kyllähän Wilsonin kaltaisesta "perushyväluonteisesta" reippaasta sprinkusta sellaisen kivan harrastuskaverin saa, kun tavoitteeni kerran ei missään nimessä ole pyrkiä minkään lajin huipulle. Sitä paitsi mun kilpailuvietillänivietittömyydelläni on motivoivampaa harrastella ilman paineita tällaisen rodun kanssa, jolle "vähäisetkin" saavutukset kuten tokon alempien luokkien ykköset ovat jo jotain.

Syksyllä otin pennun hankinnan mieheni kanssa taas puheeksi, mutta edelleen epäilytti riittääkö mulla aikaa ja innostusta sen kanssa tarpeeksi touhuta ja olla varsinkin kun työkeikkojen aikana olen äärimmäisen työorientoitunut jaksamatta juuria miettiä muuta ja työpäivät saattavat venyä todella pitkiksi. Elämäni tulee todennäköisesti olemaan hyvin "epämääräistä" reppuelämää vielä määrittelemättömän ajan, joten taas kerran tuntui siltä, että onko ajankohta pennun hankinnalle sittenkään oikea... (Toisaalta mun ajatuskaavallani sitä "oikeaa hetkeä" tätä menoa tule ikinä. :-D) Kuitenkaan ilman koiraa en osaisi olla, en sitten mitenkään päin, ja jo kauan olen miettinyt, että voi kun olisi kiva kun Siirin rinnalla arjessa olisi joku toinenkin koira. Joku toinen, josta olisi Siirille ja mulle seuraa metsälenkeillä ja muussa arjessa, joku johon voisi kiintyä. Kaksin aina kaunihimpi. Lisäksi tietoisuus Siirin ja minun teiden erkanimisen lähenemisestä pakottaa miettimään keinoja, joilla helpottaa tuota jonain päivänä väistämättä edessä olevaa ylivoimaiselta tuntuvaa tuskaa ja surua, ja tottakai tilanne on helpompi, kun talous ei silloin jää koirattomaksi. Niinpä ajattelin, että miksi en voisi hankkia vähän vanhempaa koiraa? Kumma etten asiaa ole aikaisemmin tullut ajatelleeksi!

Itse Wilsonin päätyminen talouteemme oli kuitenkin loppujen lopuksi aika ex tempore -päätös. Asia vain tuli muutama viikko takaperin puhelimessa ihan sattumalta puheeksi, ja siitä se ajatus sitten lähti. Ja tässä sitä ollaan vihdoin ja viimein ikionnellisia kahden koiran omistajia! Ensikokemusten perusteella normaalissa arjessamme en paljon voisi olla tyytyväisempi Wilsoniin. :-)

PS. Oikeastihan Wilson tuskin kauan tulee tuntemaan itseään nimellä Wilson, sillä se on jo hyvää vauhtia muuttumassa Pieneläimeksi liian suureksi hurahtaneen (Suur)Eläimen rinnalle. :-D