perjantai 30. tammikuuta 2015

Puumaeläimen virkeät eläkepäivät

Yksi suuri ilo, mitä Wilson on tuonut mukanaan, on meidän vanhanpiian virkistyminen. Olen aina pitänyt Siiriä omia teitään kulkevana, muiden koirien ja ihmisten seurasta piittaamattomana, mutta seuraava video puhuu toista kieltä:


Eli pikku puumabileet siinä menossa. :-) Myös koirapuistossa heitellessäni lelua Siiri ja Wilson intoutuvat välillä melkoisiin jahtaus- ja vetoleikkeihin. Paljon olenkin miettinyt, että olisiko Siirin elämä sittenkin ollut onnellisempi, jos se olisi saanut aina elää toisen koiran kanssa? Ehkä. Ilman muuta koirilla on keskenään omia juttujaan, joita ihmisten tarjoamat jutut eivät voi koskaan korvata - ja päinvastoin. Tosin sitä on turha murehtia enää, ja pääseepähän Siiri nyt ainakin nauttimaan virkeistä Puumaeläimen päivistä pikku poikaystävän kanssa.

Tämä virkistyminen on tarkoittanut myös, että neiti on alkanut taas vetämään hihnassa ihan jäätävästi! Ehdin jo huokaista helpotuksesta, että talvet Siiri sentään kulkee nykyään hihnassa kuin normaali kaupunkikoira ja heräilee riehumaan vasta keväthajujen tulvahdellessa nenään. Mutta mieluummin kuitenkin ikinuori ja vetreä veturi-Siiri kuin koiran vanhenemisen mukanaan tuoma ylihelppo elämä. ;-)

Touhumme ovat edelleen koostuneet puhtaasti tavallisesta arkielämästä: käppäiltyä ja ihmeteltyä Wilsonin kanssa vilkkaan lähiön meininkejä tulee päivittäin semmoinen 1-2 tuntia yhteensä. Pakko myöntää, että entinen aktiivikoiraharrastaja minussa ei ole vieläkään nostanut päätään, sillä inspiroidun eniten ihan näistä arkisista jutuista käppäilyineen ja koirapuistoleikkeineen - kaikki muu tuntuu niin etäiseltä ja kaukaiselta. Arkitokoon tosin on suunniteltu, että W:n kanssa osallistuttaisiin. Pmmp:tä mukaillen: "sitä mitä yritin minussa koskettaa, tajusin ei oo ehkä enää olemassakaan". No, aika näyttäköön. Ja aika aikansa kullekin. Joskus myöhemmin voi vielä olla aika jollekin muulle.

Ei kommentteja: