keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Ei mennyt ihan niin kuin elokuvissa

Olen kuukauden päivät asiaa mielessäni veivannut, ja vihdoin uskoisin tulleen lopulliseen päätökseeni: Wilsonin ja minun teiden on erottava, niin vaikealta kuin tämä tuntuukin sanoa. :-( Olen tosin kokenut Wilsonin kanssa tunteita niin laidasta laitaan, etten näe mahdottomana, että muutan taas huomenna mieltäni. Esimerkiksi metsälenkit ovat mulle silkkaa riemua katsellessani Siirin ja Wilsonin mieletöntä, riemukasta menoa ja energiaa.

Uuteen suuntaan minut havahdutti viikko maaseudulla, jossa havaitsin hyvin Helsingin elämän kontrastin maaseutu-Wilsoniin. Se on niin vilpittömän ihana, täydellinen ja elämäniloa pursuava koira - niin kauan, kun lähihuudit ovat hiljaisia. Oi sitä autuutta ja onnea, kun aamupissatuksella vain avaa oven ja katsoo Wilsonin iloista kirmaamista metsikössä. Pissalenkki kerrostalosta aseman vieressä aamuruuhkassa onkin sitten toisenlainen tarina, ja se on kuitenkin sitä normiarkea, jota ainakin huomattavan osan vuodesta elämme. Ja puhuttu on, että muuttoa maaseudulle ei välttämättä ole vielä jopa vuosiin tiedossa, vaikka haaveita sinne muuttamisesta olisikin. On toki olemassa keinoja, joilla puuttua ongelmaamme, mutta ne vaatisivat suuren suurta kärsivällisyyttä, valtavaa ajallista panostusta ja enemmän resursseja. En koe, että olisin valmis lähtemään siihen taistoon varsinkin, kun Wilsonin on mahdollisuus asua maalla sille niin paljon miellyttävämmässä ympäristössä.

Nyt molemmat koirat viettävät vielä kanssani rauhallista maaseutuhenkisempää (ja valitettavan tapahtumaköyhää...) elämää vieraalla seudulla, mutta sen jälkeen on aika jollekin muulle. Meillä on ollut Wilsonin kanssa paljon iloisia hetkiä ja olen toisaalta myös niin nauttinut näistä kuukausista kahden koiran kanssa. Olenkin onnellinen että sain tutustua Wilsoniin, ja minun tulee sitä kova ikävä, jos nyt maltan siitä enää luopua. Uskon kuitenkin, että tämä on Wilsonille parempi ratkaisu.

lauantai 7. maaliskuuta 2015

Reissussa

Reissukohde numero 1 päällä! Lauantaina pakkasin kuten niin monet kerrat aikaisemminkin koko pienen elämäni autoon - ja siihen elämään lukeutuu nyt siis myös kaksi koiraa. :-) Eihän se auton pakkaaminen nyt ihan kaikkien taiteen sääntöjen mukaan mennyt tällä romu- ja eläinmäärällä, mutta hyvin silti selvittiin yhdeksän tunnin elosta tien päällä.

Nallikari, Oulu
Fiilikset Wilsonin kanssa ovat viime aikoina heitelleet laidasta laitaan, mutta niin on myös sen sosiaalisuusaste. Lauantaina teki melkein mieli tirauttaa pienet itkut Oulussa, kun Wilson ei uskaltanut koko illan aikana mennä tervehtimään ystävääni. Tosin yön aikana jotkut johdot Pieneläimen päässä napsahtelivat paikoilleen ja aamulla olikin meininki sitten aivan päinvastainen. Tassu vain läiskyi. Yksi ilta viikolla käytiin taas uudessa kylässä, ja kas kummaa: samanikäinen koiraseura sisätiloissa sai Wilsonin pelot kokonaan katoamaan! Wilsonhan rakastaa muita koiria, ja se rakastaa leikkiä niiden kanssa. Tuli taas semmoinen olo, että kyllä se aito aina niin aurinkoinen Wilson siellä jossain on yhä tallella. :-)



Wilsonin riemua Hertan kanssa katsellessa rupesin miettimään, että pitää oikeasti ruveta panostamaan koiraseuran hankkimiseen Wilsonin virikkeistämiseksi ja elämänlaadun ylläpitämiseksi varsinkin kun ei me nyt sitten varmaan mitään "oikeeta" ja hienoa aiota harrastella sen kummemmin. Siirin kanssahan moista ei ole koskaan tullut yhtään ajateltua, sillä se on niin itsenäinen oman tien kulkija, joka ei paljon ympärillä olevista piittaa. Vähän kuten omistajansakin, joka on välillä ihan kohtuuttoman laiska pitämään yhteyksiä muihin ja hakeutumaan uusiin "piireihin". :-D (Sori siitä, jos tätä joku tuttu lukee...) Metsän hiljaisuutta kera omien ajatuksien ja korkeintaan koirien ei toki koskaan tule mikään latautumiskeino pesemään Siirillä ja mulla (ah niin samiksii, niin samiksii...), mutta tottakai vaihtelu virkistää ja piristää toisinaan oikein muikeasti!

Muutenkin elo oudossa paikassa kahden koiran kanssa on mennyt "juuri kuten suunniteltiin". Eli siellä ne nukkuvat huoneessaan kaikessa rauhassa molemmat mun hääräillessä muualla päivät pitkät, ääntäkään päästämättä, vaikka kaikenmoista outoa väkeä ramppaa samassa rakennuksessa jatkuvasti. Perfekt, helppo elämä ja silleen. Ja kaksin yhä kaunihimpi!