keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Ei mennyt ihan niin kuin elokuvissa

Olen kuukauden päivät asiaa mielessäni veivannut, ja vihdoin uskoisin tulleen lopulliseen päätökseeni: Wilsonin ja minun teiden on erottava, niin vaikealta kuin tämä tuntuukin sanoa. :-( Olen tosin kokenut Wilsonin kanssa tunteita niin laidasta laitaan, etten näe mahdottomana, että muutan taas huomenna mieltäni. Esimerkiksi metsälenkit ovat mulle silkkaa riemua katsellessani Siirin ja Wilsonin mieletöntä, riemukasta menoa ja energiaa.

Uuteen suuntaan minut havahdutti viikko maaseudulla, jossa havaitsin hyvin Helsingin elämän kontrastin maaseutu-Wilsoniin. Se on niin vilpittömän ihana, täydellinen ja elämäniloa pursuava koira - niin kauan, kun lähihuudit ovat hiljaisia. Oi sitä autuutta ja onnea, kun aamupissatuksella vain avaa oven ja katsoo Wilsonin iloista kirmaamista metsikössä. Pissalenkki kerrostalosta aseman vieressä aamuruuhkassa onkin sitten toisenlainen tarina, ja se on kuitenkin sitä normiarkea, jota ainakin huomattavan osan vuodesta elämme. Ja puhuttu on, että muuttoa maaseudulle ei välttämättä ole vielä jopa vuosiin tiedossa, vaikka haaveita sinne muuttamisesta olisikin. On toki olemassa keinoja, joilla puuttua ongelmaamme, mutta ne vaatisivat suuren suurta kärsivällisyyttä, valtavaa ajallista panostusta ja enemmän resursseja. En koe, että olisin valmis lähtemään siihen taistoon varsinkin, kun Wilsonin on mahdollisuus asua maalla sille niin paljon miellyttävämmässä ympäristössä.

Nyt molemmat koirat viettävät vielä kanssani rauhallista maaseutuhenkisempää (ja valitettavan tapahtumaköyhää...) elämää vieraalla seudulla, mutta sen jälkeen on aika jollekin muulle. Meillä on ollut Wilsonin kanssa paljon iloisia hetkiä ja olen toisaalta myös niin nauttinut näistä kuukausista kahden koiran kanssa. Olenkin onnellinen että sain tutustua Wilsoniin, ja minun tulee sitä kova ikävä, jos nyt maltan siitä enää luopua. Uskon kuitenkin, että tämä on Wilsonille parempi ratkaisu.

Ei kommentteja: